Vetoketju suussa?
Välillä mietin erilaisia syitä siihen, miksi olen 
sellainen kuin olen. Puolet elämästäni olen ollut enemmän tai vähemmän 
thaikulttuurin vaikutuksen alla. Viisitoista vuotta kotinikin oli 
Thaimaassa. Tein töitä thain kielellä thaimaalaisten kanssa 
thaimaalaisten parissa. Täytyyhän sillä olla vaikutus. Joitain asioita 
tunnistan selvästi:
Selkokieli. 
Luulen vielä osaavani nimittää asioita vaikeilla sanoilla ja puhua 
tieteellistä kieltä. Uudissanojakin ymmärrän melko sujuvasti. Myönnän 
kuitenkin pitkästyväni joutuessani seuraamaan tiettyjä puheenvuoroja tai
 lukemaan tiettyjä tekstejä. Ymmärrän, että moni ala muovaa oman 
käyttökielensä ja sen kielen käyttäjät turhautuvat, jos joutuvat 
selittämään heille selviä käsitteitä muulla kielellä. Vuodet 
kielipuolena supistivat eittämättä omaa sanavarastoa. Toisaalta, 
Thaimaassa aloin ymmärtää yhä paremmin sen, että kielen tarkoitus on 
toimia siltana, ei barrikadina. Ei ollut mielekästä esittää 
erinomaisuuttaan vaan saada viestit perille oikealla tavalla 
ymmärrettävästi. Se vaati uutta näkökulmaa kaikkeen kommunikaatioon. 
Yksinkertaisena esiintyminen ei ole enää minulle häpeä.
Itsesensuuri.
 Tiedän vielä osaavani nimittää ihmisiä ja heidän ominaisuuksiaan 
ilkeillä sanoilla ja puhua loukkaavaa kieltä. Pikkupiruilutkin ymmärrän 
melko sujuvasti. Myönnän kuitenkin sisimmässäni ihmetteleväni 
joutuessani seuraamaan tiettyjä puheenvuoroja tai lukemaan tiettyjä 
tekstejä. Ymmärrän, että moni ryhmä muovaa oman tapansa ilmaista 
mielipiteensä ja sen tavan käyttäjät ärsyyntyvät, jos sitä ei heille 
sallita. Vuodet maassa, jossa sensuuri ja itsesensuuri ovat tavalla tai 
toisella olleet kauan järjestelmän osana, laittoivat miettimään, mikä on
 viisasta ja hyödyksi kokonaisuudelle. Minun tarpeeni saada sanoa asiat 
suoraan korosti liian usein vain omaa erinomaisuuttani. Sekin vaati 
uutta näkökulmaa.  Mukaan tuli vastuu siitä, mitä tapahtuu muille minun sanojeni takia. Itsesensuurin käyttäminen ei ole enää minulle häpeä.
Thaimaa.  Wang Takrai. Selkokielen opiskelua retkellä. Kuva Liisa Alanne.
 
 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti