Totuus tosikon onnesta?

Minut haaastettiin  miettimään onnellisuutta. Ideana oli kirjata kolme asiaa, jotka nyt tekivät minut  onnelliseksi. Suuria tai pieniä, yleisiä tai erityisiä.

Huomasin, että se ei ollutkaan ihan helppoa. Jokaisessa onnen kirkkaudessa oli häivähdys varjoa. Opin, että onni on pysähtymistä hetkeen. Ei  enää mennyttä, ei vielä tulevaa. Kunpa osaisi oikeasti ottaa oppia lapsen huolettomuudesta.

1. Takana pitkä, hyvin nukuttu yö.  Tiedän, että se on fyysisen levon lisäksi antanut aivoilleni mahdollisuutta käsitellä asioita rauhassa. Ajatusten sekavat kasat on saatu luokitelluksi oikeisiin lokeroihin. Tiedän käyneeni Bangkokin tutuilla kaduilla. Ystävän sähköpostiviestin kuulumiset kohtasivat omien muistojen muistijäljet. Niillä oli aikaa vaihtaa tietojaan rauhassa…
2. Kaatuneiden muistopäivä. Jäin miettimään, voiko toisen suruista iloita. Tiedän, kuinka monen ihmisen elämään jokainen kuolema vaikuttaa. Kuinka monta toivetta tuhoutuu… Olen silti onnellinen siitä, että nyt olemme saaneet elää sodattomassa maassa. Omassa maassa.
 3. Kahvin ja lakkaviinerin päivä. Ei todella voi tietää aamulla, mitä päivällä tapahtuu. Sotapojan kohtaamisella on ollut melkoisia seurauksia. Ei hassumpia. Jo vuosikymmeniä.

Onnen miettiminen on itse asiassa metkaa…
Thaimaa. Armon kirkon joulujuhla. Kuopus ja kengät.