Historia toistaa sotansa
Kävin tarkistamassa, olinko muistanut oikein. Olin. Aikoinaan ainoa ylioppilastutkinnon reaalikokeen historian ylioppilastehtävä, johon vastasin, oli juuri tämä otsikko: Krimin sota ja Suomi. Oolannin sota oli silloin hallussa.
Yritin etsiä, mihin muihin yhdeksään kysymykseen aikoinaan vastasin, mutta niitä kaikkia en enää muistanut. Riittävän hyvin kuitenkin onnistuin. Laudaturin verran. Onneksi ei ollut ainereaaleja siihen aikaan. Mistään aineesta en olisi tiennyt tarpeeksi. Yleistietopuoli sen sijaan oli paremmin hanskassa. Silloinkin.
Olen huolestunut. Olen vastustanut ennakkoluuloisuutta, vaikka nyt haluaisinkin lisätä epäluuloisuutta. Ovatko ne sama asia? En tiedä, enkä taida edes välittää. Luulla vain. Ehkä myös kuulla ja kuunnellakin. Huomenna tämäkin päivä on historiaa. Sitä lukevat toiset ja elävät tämän päivän ratkaisujen mukaan.
Syyskuu 1971. Ahvenanmaa. Kastelholman linna.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti