Samoista asioista samoin ja eri sanoin
Minulta pyydettiin artikkelia erääseen lehteen. Tässä on osa siitä. Otan oppia Paavalista, joka sanoi: "Minä en kyllästy kirjoittamaan teille yhä uudestaan samoista asioista, ja sittenhän teillä on tarkka tieto.." Blogiani joskus selaillut ymmärtää, miksi tuo lause puree.
"Lähetystyö on juhlaa - sairaanhoitajillekin
Vuosikymmeniä sitten istuin muiden lähetyskurssilaisten kanssa Suomen Lähetysseuran Lähetystalon ruokalassa. Pöytään istahti vanhempi eläkkeellä ollut lähetystyöntekijä Hilma Ranttila. Hän katsoi meitä nuorempia ja sanoi: ”Muistakaa tytöt, että lähetystyö on juhlaa!”
Toisenkin viisauden muistan noilta ajoilta. Sen lausui Uppo-Nalle: ”Sadesäällä likoan. Hellesäällä hikoan. Sellaista on elämä. Likoa ja hikeä.” Sekin on ollut totta lähetystyössä.
Omia kokemuksia lähetystyössä
Perheemme matkusti Thaimaahan Suomen Lähetysseuran työntekijöiksi ensimmäisen kerran vuonna 1979. Viimeinen muuttomme sieltä Suomeen tapahtui vuonna 1999. Sinä aikana Thaimaahan syntyi itsenäinen luterilainen kirkko. Olimme mukana sen syntyvaiheissa ensimmäisestä kasteesta alkaen. Kirkko syntyi thaimaalaisten, suomalaisten, norjalaisten, hongkongilaisten, singaporelaisten ja malesialaisten yhteistyönä kokonaisvaltaisen lähetystyön tuloksena ja se jatkaa elämäänsä thaimaalaisten hallinnoimana kirkkona. Tänä vuonna se täyttää jo 20 vuotta.
Olen vuosikausia kertonut lähetystyöstä lapsille kahden käden juttuna. Toinen käsi viittaa siihen, että lähetystyössä kerrotaan Jumalasta, toinen käsi siihen, että lähetystyössä autetaan ihmisiä. Kun nuo kaksi kättä liitetään yhteen, ne muistuttavat siitä, että lähetystyössä ollaan kavereita kaikkien kanssa eikä kertomista ja auttamista, julistusta ja palvelua voi erottaa toisistaan. Kaikki liittyy kaikkeen.
Sairaanhoitotyö Thaimaan lähetystyössä
Kuluneiden vuosien aikana moni suomalainen sairaanhoitaja on ollut mukana Thaimaan työssä. Osa heistä on ollut diakonissoja. Kukaan ei ole toiminut varsinaisessa sairaalatyössä. Monessa kehittyvässä maassa halutaan pitää huolta siitä, että oman maan koulutetuille riittää työpaikkoja. Samalla halutaan varmistaa muualta tulleiden pätevyys. Thaimaassa virallisen sairaanhoitajan pätevyyden saadakseen on tentittävä ja läpäistävä kaikki kahdeksan eri sairaanhoidollista opinto/tieteenalaa kolmen vuoden sisällä thaikielellä tai saatava kutsu joltain terveysministeriön alaiselta osastolta. Mitä suomalainen sairaanhoitaja siis tekee Thaimaassa, jos hänellä ei ole sairaanhoitajan lisenssiä vaan vain yleinen lähetystyöntekijän työlupa?
Thaimaassa sairaanhoidon koulutuksen saaneet lähetystyöntekijät ovat toimineet mitä moninaisimmissa tehtävissä. On ollut mahdollista olla luova ja käyttää kaikkia mahdollisia taitojaan ja koulutuksiaan. Joustavuuttakin on usein tarvittu. Monilla kotikäynneillä on kohdattu ihmisten ongelmia, kuunneltu heitä ja ohjattu heitä sopivan avun luo. Päiväkodeissa on huolehdittu lasten terveellisestä ravinnosta ja terveystarkastuksista. Vuosien varrella on perustettu mm ensikoti ja autettu HIV-positiivisia ja AIDS-potilaita erilaisin tukimuodoin, myös taideterapiaa käyttäen. Tässä työssä on myös verkostoiduttu valtion viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa. Tunnustusta on saatu varsin korkealta taholta."
Thaimaan valtion terveyskasvatusmateriaalin osa:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti