+865 Elämän palapeli 140311

+865 Elämän palapeli

Rakennus ilman pohjapiirrosta

Palapeli ilman mallia

 

Blogien lukeminen on palapelin rakentamista. Kuvio muodostuu niistä paloista, jotka kulloinkin ovat saatavilla. Samoista paloista toinen voi koota ihan erilaisen kuvan.

Minulla on elämän palapelistä hengellinenkin näkökulma:

Kukin meistä on pala suurta kuvaa. Emme aina suostu olemaan meille suunnitellulla paikalla.  Suunnittelija ei ole sidottu vääriin ratkaisuihimme. Hän pystyy kyllä muovaamaan kuvasta kauniin. Se voi tarkoittaa sitä, että meitä ja lähimpiämme joudutaan hiomaan tavallista enemmän, jotta sovimme uuteen kuvaan.

Katalyytti neljäkymmentäneljä. Kuusi. Marikki, nainen, äiti ja opettaja, niin kuin hän itsensä määrittelee, on antanut palapeliini monta uutta palaa. Marikki sanoo: ”Yritän kuunnella itseäni ja katsoa ympärilleni.”  Hänen silmänsä näkevät monenlaista.  Jotain voi aavistaa kommenteistanikin:

150210 "Olisi oltava itsensä puolella." Näin sanoit jo tammikuussakin. Vaikka se on välillä hämmentävää, se on kuitenkin oikea tie, myös elämän tähden, niin kuin sanot. Silloinkin, kun on väärässä, ja ehkä etenkin juuri silloin, on oltava itsensä puolella.

110810 Nämä työn ja perheen yhdistämisen ajat ovat minulta jo ohi. Silti koen ymmärtäväni, mistä puhut. Molemmat vanhempani olivat opettajia, niitä vanhanaikaisia, joilla koulu tuli myös kotiin. Kokeita korjattiin, tunteja valmisteltiin ihan samoissa tiloissa muiden kanssa, ei edes ollut mitään työhuoneita. Itse asiassa työn näkyminen myös kotona (ainakin vanhempien ajatuksissa) ei aina ollut ollenkaan huono asia. Opin näkemään, että työtään voi rakastaa. Luulen, että se on auttanut omaakin suhtautumistani työhön. Joskus tuntui ihan nololta kertoa pitävänsä työstään. (Omat lapset kyllä välillä ärsyyntyivät, kun äiti ei ollut läsnä vaikka oli läsnä...) Samoin tuo "ihmispelko", jota ei sitten työtilanteessa tunne, on aivan tuttua. Olen alkanut nimittää sitä ammattitaidoksi. Opettaja on vastuussa tietystä ajasta tiettyjen ihmisten kanssa opettaakseen tiettyjä asioita. Opettajan työ  rytmittyy myös aina oppitunnin mittaiseksi riippumatta tunnin pituudesta. Tilanne on hallittava koko ajan. Muistan, että jossain tilanteissa kysyessäni, kuinka pitkää esitystä/luentoa/puhetta tarvitaan, tuotin hämmennystä. Esityksensä/tuntinsa rakensi vaistomaisesti niin, että sillä oli aina tietty alku ja loppu. Kun se oli ohi, painettiin sisästä off-nappulaa...

210111 Minä tein aikoinaan möhkälemäistä gradua. En osannut millään lopettaa sen hiomista. Sitten tapasin tyypin, joka oli töissä toisessa yliopistossa samalla alalla kuin minä. Tyyppi oli ollut abivuonna meillä sijaisopettajana. Kerroin, että en tiennyt, koska työ olisi tarpeeksi hyvä. Tyyppi pyysi, että hän saisi lukea tekeleeni. Hän luki ja sanoi, että se oli valmis NYT. Se oli. Joskus toiset voivat pienentää möhkäleitämme. Onneksi.

100211 Tosi hauskaa kahlata haastavien ruoka-aineiden blogiasi  läpi :) Ihan heti sieppasin sieltä vihjeen tehdä vihdoin jotain jääkaapin luumumarmeladille ja pakasteessa jököttäville valmistaikinoille. Kuulin juuri, että saan porukoita tänne hiihtolomalla. Silloin meilläkin tehdään ja syödään yhdessä hiihtolomatorttuja!! Tunnustan, että olen aika lailla samanlainen pussinkeräilijä. Joulun tienoissa jälkikasvu kurkisti viimeisiä käyttöpäiviä ja heitti sumeilematta jämiä pois. Toissapäivänä poikkesin taas matkalla suoramyyntiin. Keittiön pöydällä on taas uusi haastavien jauhojen rivi... 

Meillä on kotona monenlaisia palapelejä. Yksi niistä liittyy Amazing Thailand- teemaan 1990-luvun lopulla, meidän vielä asuessamme Thaimaassa. Tuo sama teema on otettu uudelleen käyttöön :

+864 Uutisvirtaa Japanista120311

+864 Uutisvirtaa Japanista

Maailma ei nuku

Katselin netistä CNN:n ja BBC:n uutisia Japanista.  Viimeksi seurasin noilta kanavilta suoraa lähetystä kaivosmiesten nostosta Chilessä. Myöhemmin kerrottiin, että olin osaksi seurannut editoitua ”suoraa versiota”. Hankalimpia hetkiä ei lähetty suorana.

Juttelin ystävien kanssa siitä, millaista todellisuutta nettikeskustelut osoittavat. Liioittelemmeko me täällä? Vähättelemmekö asioita? Onko tämä elämää vai pienen piirin leikkiä? Ketä kiinnostaa? Olemmeko siirtäneet todellisuuden pienelle ruudulle? Uskommeko parasta kirjoittajaa? Siirrämmekö tunteemme digimuotoon?

Todellisuutta: Isotkin katastrofit kertovat ihmisistä. Hävityksen suurten kuvien takaa mietin pieniä ihmisiä, niitä japanilaisia, joita olen vuosien varrella tavannut. Joitain olemme saaneet pitää vieraanammekin. Mies ja Esikoinen ovat Japanissa vierailleetkin. Toistan itseäni:

”Minun on vaikea hyväksyä sitä, että monilla ihmisillä näyttää olevan keskellä kriisejä kyky ja halu pitäytyä ennakkoluuloihin. Jos lähdetään yhdessä kohtaamaan katastrofia, käden ojentajaksi on jokaisen kelvattava. Monesta oljenkorresta voi punoa kestävän köyden. Teorian aika on myöhemmin. Sivussa seuraajalla voi olla aikaa arvosteluihinkin. Hän siis arvostelkoon. Aikansa kuluksi.” 

Katalyytti neljäkymmentäneljä. Maailman uutistoimistot toimivat hyvin usein ajatusteni virikkeinä. Olen iloinen, että Suomessa meillä on mahdollisuus monipuoliseen tiedonsaantiin. Näin ei ole koko maailmassa. Liika tieto lisää tuskaa, joten ymmärrän hyvin niitäkin, jotka eivät jaksa keskittyä seuraamaan aina muuttuvaa maailmaa.

 

Kortti: ”Schoolboat, watercolour painting by Kazuko Sawara, contributed to benefit Thai charities.” Naapurimme vesivärityö. Meillä on myös hänen maalaamansa liljataulu olohuoneemme seinällä. Sekin ostettiin taidenäyttelystä, jonka tuotto tuli Bangkokin slummilasten hyväksi.

+863 Millainen oli blogisi kymmenes kirjoitus? 100311

+863 Millainen oli blogisi kymmenes kirjoitus? (meemi)

Muistan muiston

kaunihimman

- miltei kaukaisimman

 

E kirjoituksessani viittasin kanssabloggaaja Lastun ideaan, jonka innoittamana kopioin oman blogini kymmenennen kirjoituksen näkyville. Kävimme kirjeenvaihtoa Lastun kanssa ja sovimme, että esitän tuota ideaa yleisemmäksikin meemiksi. Olkoon siis niin.  En haasta ketään sinänsä, mutta tarttukaatte innolla tähän ideaan:

Millainen oli blogisi kymmenes kirjoitus? Kopioi se ja/tai  kerro siitä.

Katalyytti neljäkymmentäkaksi. Mies on tänään taas lähdössä Sinne. Kerran-taas-pakkaaminen on tuottanut niin lukuisia ajatuksia menneestä ja tulevasta, että muita katalyyttejä ei ole enää kaivattu :)

Bangkokin lentokentällä n:s tai n+1:s kerta. Nuorison iät huomioon ottaen oletettavasti vuosi 1987 tai 1988.

+862 Seikkailujen verkko 090311

+862 Seikkailujen verkko

Sankareita kaikki!

Ei osannut Enid Blyton seikkailusarjoissaan kuvitella, millaisia seikkailuja voi kokea napinpainalluksella. Hän kyllä vei meitä seikkailujen luoliin ja saariin, linnoihin ja meriin, mutta Seikkailujen verkko-nimistä kirjaa hän ei kirjoittanut.  Sitä seikkailua me elämme nyt täällä blogimaailmassa. Aina halutessamme.

Katalyytti neljäkymmentäyksi . Kutuharjun Kadonnutta sanaa hakemassa. Espanjalainen elämänmuoto on ollut siellä hauskasti esillä kuvissa ja kirjoituksissa. Se on minulle aivan vieras maailma, siksi mielenkiintoinen. Parasta on, että sitä voi tutkia näin toisen suomalaisen silmin. 

1981. Thaimaa. Hautajaiset.  Wat Lad Phrao.

+861 Raakulaukku 080311

+861 Raakulaukku

Sisarusrakkaus

Venyvä ja väliin paukkuvakin

 

Jälkeenpäin ne ovat mukavia tarinoita :)

Mies oli itsekin vielä natiaisiässä, kun kyllästyi raakulaukkuun, pikkuveljeensä. Hän lähti naapuriin, kun tiesi, ettei siellä ei ollut pieniä poikia ja kysyi, haluttaisiinko sinne yksi pikkuveli. Naapuri suostui ja antoi kymmenen penniä pojasta. Mies meni kauppaan ja tuhlasi tuon ylellisen palkkion karkkiin. Sitten hän tuli katumapäälle ja palasi naapuriin ja sanoi: "Tarvittaisiinko täällä kymmenen pennin renkipoikaa, kun ostaisin sen veljen takaisin...."

Katalyytti neljäkymmentä. Älyvapaa äiti. Irkun blogi on tuottanut minulle paljon iloa. Sen avulla on pohtinut omiakin vaiheitaan vauvan, uhmaikäisen, murkun ja kotoa vähän kerrassaan irrottautuvan nuoren  vanhempana. Kuuden lapsen äidin elämä ”on säätöä sinne tänne ja tonne”.  Se monipuolisuus!!! Upea perhe!!!

1979. Thaimaa. Bangkok. Sisarusrakkautta, postimerkkeilyä ja japanilainen ystävä naapurista. Pikkunallekin on päässyt kuvaan, taas kerran

+860 Elämän kovalevy 060311

+860 Elämän kovalevy

Mikä inputtien määrä…

Mikä outputtien vähäisyys…

 

Olen selaillut vanhoja valokuvakasoja – ja kansioita sekä kehystettyjä luokiteltuja dioja ja kehystämättömiä dialiuskoja.  Omasta mielenkiinnosta ja toisten pyynnöistä olen joitain kuvia skannaillut ja sähköpostittanut maailmalle. Ei voisi sekaisempaa olla – tai voisihan se vieläKIN sekaisempaa tietysti olla, jos tarkkaan ajattelee. Olen myös lueskellut vanhoja pöytäkirjoja ja kirjeenvaihtoa löytääkseni kuviin liittyviä päiväyksiä ja niissä esiintyviä henkilöitä. Kuvauspaikkoja – ja suuntiakin olen muistellut. Virallinen urakka alkaa olla ohi. Osa meidänkin kuvistamme tulee olemaan mukana, kun Thaimaan luterilaisen lähetystyön historiaa kirjoitetaan.  Ilmestyvässä kirjassa joihinkin vanhoihin kuviin liitetään uusia kuvia samoista paikoista.

Ja se muistojen määrä… Ja se unohduksen määrä…'

Katalyytti kolmekymmentäyhdeksän. Arkiporinaa, porilaista herkkua parhaimmillaan porin murteella. Paula on meitä Porin Tipulan tyttöjä, samoja katuja tallustellut, samoista kaupoista ostellut, samoja sammakkoleivoksia maistellut, samassa linnojen kaupungissa elänyt: Antinlinna, Heikinlinna, Karhulinna, Ratalinna, Torilinna, Luistinlinna… Katsokaa itse kaunista kaupunkiamme, poriksi:  Niinko ulkomail, mut Poris...

Toukokuussa esittelin täällä kuvan Thaimaan luterilaisen koulutuskeskuksen opiskelijoista vuodelta 1994. Tässä välissä olen etsinyt ja löytänyt kuvan henkilöille taas nimetkin, viimeisin löytyi pari päivää sitten. Että sellaista metkaa muistomatkaa:

+859 Elämän mosaiikki 040311

+859 Elämän mosaiikki

Sirpaleita siellä täällä

Pala palalta

Syntyy kokonaisuus

 

Tällainen tästä elämästä sitten tuli. Näin palat järjestyivät. Ei mennyt mallin mukaan, mutta mitä malleista. Rikottujenkin palojen tilalle löytyi uusia paloja. Sirpaleetkin löysivät paikkansa. Jokainen. Siinä ne nyt ovat. Siinä se nyt on. Odottamassa seinälle ripustusta. Ja kylttiä. 

Katalyytti kolmekymmentäkahdeksan.  Kaanon kuvittelee. Kaanonin  blogista alkoivat muutamat tärkeät sanat iskeä alitajuntaani. Niin monen vuoden takaa.  Blogiurani alusta alkaen.

Sillat. Kivet. Kalakaveri. Naskartelu. Piirrokset. Runot. Kuvat. Mosaiikki. Mustarastas...

Kaanon on muutaman muun blogiystävän kanssa päässyt äskettäin myös blogimaailman nelikymppikerhoon. Sekin yhdistää meitä muinaisia naisia. 

Jo edesmennyt appiukkoni oli sotainvalidi. Kihlauspäivänämme hän oli Helsingissä kuntoutuskurssilla.  Hän oli ensimmäinen, jolle kävimme näyttämässä uusia sormuksiamme. Tuolla kurssilla hän oppi tekemään mosaiikkitöitä.  Saimme häälahjaksemme kauniisti koristellun mosaiikkipeilin. Tässä sen nurkkaus:

+858 "And sympathy is whatwe need my friend" 020311

+858 “And sympathy is what we need my friend”

Sympatiaa tarjolla

- Armoakin

Joskus lauluilla voi kertoa tarinan. Kuopus asensi koneelle Spotify Openin. Listani on tänään tällainen:

Sympathy Rare Bird  

Don´t  worry be happy Bobby McFerrin 

Amazing Grace The Blind Boys of Alabama

Katalyytti kolmekymmentäseitsemän. Aika monelle meidänikäiselle internetin ihmeellinen maailma pysyy edes jossain järjellisessä järjestyksessä jälkikasvun avulla. Olkoon se siis tämänkertainen katalyyttirypäs. Te kaikki siellä. Ajatuksia on ravisteltu puolin ja toisin aivan sopivassa määrin. Teetä ja sympatiaa on tarvittu ja saatu tarvittaessa. Tänäänkin.

Nuori polvi harjoitteli sympatiaa aikoinaan sairastuneen Mirrin avulla. Laulu myös leikittiin:

”Minä häntä silittelin,  ei hän hyrrännyt. Maidollakin mairittelin, ei hän lerkkinyt.”
”Sh, sh, lapset, hiljaa aivan, antaa maata vain. Uni huomiseksi vaivan poistaa pienoltain

”

+857 Muuttovastarinta 010311

+857 Muuttovastarinta

Valittamatta paras

Valittu mikä valittu

 

Taas kerran yksi (kakkos)asunto tyhjennetty ja siivottu. Tapamme mukaan senkin asunnon sisustus koostui pääasiassa paikalla jo valmiiksi olleista huonekaluista. Tällaisista muutoista meillä onkin ollut kokemusta kerrakseen – ja toisekseen.

Katalyytti kolmekymmentäkuusi. Entisen pitkäaikaisen työyhteisömme Suomen Lähetysseuran verkkosivut.

Verkkosivujen uutisten kautta löydämme  lisätietoa ja uusia näkökulmia yleiseen uutisointiin. Tänään tutustuin presidentti Halosen vierailuun suomalaisen lähetystyön juurille Namibiassa viime viikolla, mm hänen käyntiinsä Ondongan kuninkaan Immanuel K. Elifaksen hovissa.

Muuttaminen kuului arkeemme jo ennen ensimmäistä Thaimaahan lähtöämme, niin kuin monen muunkin  nuoren ihmisen ja perheen elämään. Thaimaan lähdöt ja paluut olivat kyllä silti vertaansa vailla. Niissä sielu ei aina heti ehtinyt mukaan, kumpaankaan suuntaan.

1979. Ensimmäisen Thaimaan lähtömme muuttolaatikot saimme pakata kerrostalomme kellarissa,  taloyhtiön työkaluvarastossa.

+856 Koulutuksen assosiaatioita 230211

+856 Koulutuksen assosiaatioita

Sanasta kaksi

Tai kymmenen

 

Kahden päivän sanastoa paikallisen monikulttuuriyhdistyksen suomen kielen kurssilta. Opiskeluvälineinä Kela-kortti, satunnainen ilmoittautumislomake ja sanomalehti.

Sukunimi etunimi syntymäaika henkilötunnus Kela-kortti sairausvakuutuskortti hätänumero poliisi palokunta mitä missä soita kerro kuuntele älä lopeta ambulanssi osoite puhelinnumero sanomalehti uutiset kotimaa ulkomaat urheilu lehtikuva sarjakuva varoituskolmio onnettomuus tulipalo varkaus eduskuntavaalit kunnallisvaalit äänestyslippu presidentti postinumero naimaton naimisissa avoliitossa eronnut leski tammikuu helmikuu kahdeskymmenesensimmäinen sää surullinen vihainen iloinen kiukkuinen hymy museo apteekki lääke lapsi lapsenlapsi mainos

Katalyytti kolmekymmentäviisi. Tillman. Kouluttaja – nykyisin näköjään välillä myös koulutettava. Nasevasanainen. Kovasti teki mieli sanoa että vähän velmu, mutta googletettuani tuon sanan löysin sille sen verran negatiivisiakin synonyymejä, että en sittenkään sano. Mutta sinne päin kuitenkin. Semmoista jykevää mieshuumoria ja asiaa rinta rinnan ja peräkanaa. Kielellisesti ja sisällöllisesti hyväksyvästi hymyillen nautittavaa. Aiheista ei näytä olevan puutetta.  

Thaimaassa kouluttajat joutuivat välillä kaikenmoisiin tilanteisiin, joku jopa opiskelijoiden koulutusretkellä maaseudun pienessä kylässä Tuhlaajapoika-näytelmän siaksi. Onneksi paikallisen kuvaajan käsi vapisi sen verran, että kuvasta kouluttajaa ei tunnista. Seuraavana vuonna rooliksi annettiinkin sitten päärooli, kuningas: