Rakennus ilman pohjapiirrosta
Palapeli ilman mallia
Blogien lukeminen on palapelin rakentamista. Kuvio
muodostuu niistä paloista, jotka kulloinkin ovat saatavilla. Samoista
paloista toinen voi koota ihan erilaisen kuvan.
Minulla on elämän palapelistä hengellinenkin näkökulma:
Kukin meistä on pala suurta kuvaa. Emme aina suostu olemaan meille suunnitellulla paikalla. Suunnittelija
ei ole sidottu vääriin ratkaisuihimme. Hän pystyy kyllä muovaamaan
kuvasta kauniin. Se voi tarkoittaa sitä, että meitä ja lähimpiämme
joudutaan hiomaan tavallista enemmän, jotta sovimme uuteen kuvaan.
Katalyytti neljäkymmentäneljä. Kuusi. Marikki,
nainen, äiti ja opettaja, niin kuin hän itsensä määrittelee, on antanut
palapeliini monta uutta palaa. Marikki sanoo: ”Yritän kuunnella itseäni
ja katsoa ympärilleni.” Hänen silmänsä näkevät monenlaista. Jotain voi aavistaa kommenteistanikin:
150210 "Olisi
oltava itsensä puolella." Näin sanoit jo tammikuussakin. Vaikka se on
välillä hämmentävää, se on kuitenkin oikea tie, myös elämän tähden, niin
kuin sanot. Silloinkin, kun on väärässä, ja ehkä etenkin juuri silloin,
on oltava itsensä puolella.
110810 Nämä
työn ja perheen yhdistämisen ajat ovat minulta jo ohi. Silti koen
ymmärtäväni, mistä puhut. Molemmat vanhempani olivat opettajia, niitä
vanhanaikaisia, joilla koulu tuli myös kotiin. Kokeita korjattiin,
tunteja valmisteltiin ihan samoissa tiloissa muiden kanssa, ei edes
ollut mitään työhuoneita. Itse asiassa työn näkyminen myös kotona
(ainakin vanhempien ajatuksissa) ei aina ollut ollenkaan huono asia.
Opin näkemään, että työtään voi rakastaa. Luulen, että se on auttanut
omaakin suhtautumistani työhön. Joskus tuntui ihan nololta kertoa
pitävänsä työstään. (Omat lapset kyllä välillä ärsyyntyivät, kun äiti ei
ollut läsnä vaikka oli läsnä...) Samoin tuo "ihmispelko", jota ei
sitten työtilanteessa tunne, on aivan tuttua. Olen alkanut nimittää sitä
ammattitaidoksi. Opettaja on vastuussa tietystä ajasta tiettyjen
ihmisten kanssa opettaakseen tiettyjä asioita. Opettajan työ rytmittyy
myös aina oppitunnin mittaiseksi riippumatta tunnin pituudesta. Tilanne
on hallittava koko ajan. Muistan, että jossain tilanteissa kysyessäni,
kuinka pitkää esitystä/luentoa/puhetta tarvitaan, tuotin hämmennystä.
Esityksensä/tuntinsa rakensi vaistomaisesti niin, että sillä oli aina
tietty alku ja loppu. Kun se oli ohi, painettiin sisästä off-nappulaa...
210111 Minä
tein aikoinaan möhkälemäistä gradua. En osannut millään lopettaa sen
hiomista. Sitten tapasin tyypin, joka oli töissä toisessa yliopistossa
samalla alalla kuin minä. Tyyppi oli ollut abivuonna meillä
sijaisopettajana. Kerroin, että en tiennyt, koska työ olisi tarpeeksi
hyvä. Tyyppi pyysi, että hän saisi lukea tekeleeni. Hän luki ja sanoi,
että se oli valmis NYT. Se oli. Joskus toiset voivat pienentää
möhkäleitämme. Onneksi.
100211 Tosi hauskaa kahlata haastavien ruoka-aineiden blogiasi läpi
:) Ihan heti sieppasin sieltä vihjeen tehdä vihdoin jotain jääkaapin
luumumarmeladille ja pakasteessa jököttäville valmistaikinoille. Kuulin
juuri, että saan porukoita tänne hiihtolomalla. Silloin meilläkin
tehdään ja syödään yhdessä hiihtolomatorttuja!! Tunnustan, että
olen aika lailla samanlainen pussinkeräilijä. Joulun tienoissa
jälkikasvu kurkisti viimeisiä käyttöpäiviä ja heitti sumeilematta jämiä
pois. Toissapäivänä poikkesin taas matkalla suoramyyntiin. Keittiön
pöydällä on taas uusi haastavien jauhojen rivi...
Meillä on kotona monenlaisia palapelejä. Yksi
niistä liittyy Amazing Thailand- teemaan 1990-luvun lopulla, meidän
vielä asuessamme Thaimaassa. Tuo sama teema on otettu uudelleen käyttöön
:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti