Maailma ei nuku
Katselin netistä
CNN:n ja BBC:n uutisia Japanista.
Viimeksi seurasin noilta kanavilta suoraa lähetystä kaivosmiesten
nostosta Chilessä. Myöhemmin kerrottiin, että olin osaksi seurannut
editoitua ”suoraa versiota”. Hankalimpia hetkiä ei lähetty suorana.
Juttelin
ystävien kanssa siitä, millaista todellisuutta nettikeskustelut
osoittavat. Liioittelemmeko me täällä? Vähättelemmekö asioita? Onko tämä
elämää vai pienen piirin leikkiä? Ketä kiinnostaa? Olemmeko siirtäneet
todellisuuden pienelle ruudulle? Uskommeko parasta kirjoittajaa?
Siirrämmekö tunteemme digimuotoon?
Todellisuutta:
Isotkin katastrofit kertovat ihmisistä. Hävityksen suurten kuvien takaa
mietin pieniä ihmisiä, niitä japanilaisia, joita olen vuosien varrella
tavannut. Joitain olemme saaneet pitää vieraanammekin. Mies ja Esikoinen
ovat Japanissa vierailleetkin. Toistan itseäni:
”Minun
on vaikea hyväksyä sitä, että monilla ihmisillä näyttää olevan keskellä
kriisejä kyky ja halu pitäytyä ennakkoluuloihin. Jos lähdetään yhdessä
kohtaamaan katastrofia, käden ojentajaksi on jokaisen kelvattava.
Monesta oljenkorresta voi punoa kestävän köyden. Teorian aika on
myöhemmin. Sivussa seuraajalla voi olla aikaa arvosteluihinkin. Hän siis
arvostelkoon. Aikansa kuluksi.”
Katalyytti neljäkymmentäneljä. Maailman uutistoimistot
toimivat hyvin usein ajatusteni virikkeinä. Olen iloinen, että Suomessa
meillä on mahdollisuus monipuoliseen tiedonsaantiin. Näin ei ole koko
maailmassa. Liika tieto lisää tuskaa, joten ymmärrän hyvin niitäkin,
jotka eivät jaksa keskittyä seuraamaan aina muuttuvaa maailmaa.
Kortti: ”Schoolboat, watercolour painting by Kazuko Sawara, contributed to benefit Thai charities.” Naapurimme vesivärityö. Meillä
on myös hänen maalaamansa liljataulu olohuoneemme seinällä. Sekin
ostettiin taidenäyttelystä, jonka tuotto tuli Bangkokin slummilasten
hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti