Valittamatta paras
Valittu mikä valittu
Taas kerran yksi (kakkos)asunto tyhjennetty ja
siivottu. Tapamme mukaan senkin asunnon sisustus koostui pääasiassa
paikalla jo valmiiksi olleista huonekaluista. Tällaisista muutoista
meillä onkin ollut kokemusta kerrakseen – ja toisekseen.
Katalyytti kolmekymmentäkuusi. Entisen pitkäaikaisen työyhteisömme Suomen Lähetysseuran verkkosivut.
Verkkosivujen
uutisten kautta löydämme lisätietoa ja uusia näkökulmia yleiseen
uutisointiin. Tänään tutustuin presidentti Halosen vierailuun
suomalaisen lähetystyön juurille Namibiassa viime viikolla, mm hänen
käyntiinsä Ondongan kuninkaan Immanuel K. Elifaksen hovissa.
Muuttaminen kuului arkeemme jo ennen ensimmäistä
Thaimaahan lähtöämme, niin kuin monen muunkin nuoren ihmisen ja perheen
elämään. Thaimaan lähdöt ja paluut olivat kyllä silti vertaansa vailla.
Niissä sielu ei aina heti ehtinyt mukaan, kumpaankaan suuntaan.
1979. Ensimmäisen Thaimaan lähtömme muuttolaatikot saimme pakata kerrostalomme kellarissa, taloyhtiön työkaluvarastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti