Sadussa sadusta satuun
Sadun kanssa
Ei satua ilman

Tänään vietetään ensimmäistä valtakunnallista Satupäivää. Lapsille luetaan satuja päiväkodeissa, kirjastoissa, kouluissa ja teattereissa. Toivottavasti myös kotona.

Lukemisia lapsille oli yksi niistä kirjoista, jotka kulkivat perheemme mukana kahdella evakkomatkalla. Se kului käytössä. Viimeisen kerran muistan sen nähneeni, kun viimeisinä kouluvuosina sain säestää Porin Lyseon ja Tipulan oppilaiden yhdessä valmisteleman ja esittämän näytelmän Prinsessa Ruusunen. Vieläkin muistan osan vuorosanoista ja Ruususen musiikki edelleenkin hykerryttää.

Saimme kuljettaa mukanamme varsin rajallisen määrän muuttotavaraa matkoillamme Thaimaahan. Lasten kirjat olivat ehdottomasti painavinta mukaan otetuista tavaroista. Sitä painolastia en kadu. Tropiikin ilmasto, kuumuus, kosteus ja varastojen homeisuus eivät välttämättä tehneet hyvää kirjoille. Eräät kirjat jopa uivat tulvavedessä ja ystävät niitä sitten ripustelivat naruille kuivamaan ja silittivät sileämmiksi(!). Ulkopuolisen on varmaan mahdotonta ymmärtää, miksi vieläkin säilytämme joitain noista kirjoista. Se nostalgia!!

1979 Pori. Ensimmäinen muutto Thaimaahan. Kirjojen pakkausvaihe.Näitäkin kirjoja ripustettiin sitten myöhemmin narulle kuivumaan...
Plus%20286%201979%20Pori%20kirjojen%20pa