Memento mori
Muistan muistan
Minulla on tainnut olla influenssa. Ei se sikainen
vaan ihan inhimillinen. Kuume nousi nopeasti ja korkealle. Nuhaa ei
tullut ollenkaan. Tauti kesti kauan ja toipuminen vastaavasta on vienyt
aikaa suhteettoman paljon. Voimien vähyyskin viittaa tuohon suuntaan.
Kyllä tämä kai tästä vielä oikeaksi iloksikin joskus muuttuu.
Ensimmäisen Aasialaisen sairastin jo lapsena. Se
tuntui silloin uuvuttavalta. Jos oikein pinnistän muistiani, niin taisin
sairastaa opiskeluaikana myös Hongkongilaisen. Huomaan, että nyt tässä
iässä toipuminen on kyllä paljon hitaampaa kuin silloin.
Kyllä tämä hidas toipuminen on muistuttanut myös kuolevaisuudesta. Eino Leino kysyi: ”Koska tulee se suurin, se suurin?” Kovin
pitkälle ei enää porskutella. Elämän arvon tajuaa, kiitollisena. En
taida enää osata asettautua täysin sellaisen ihmisen nahkoihin, jolla ei
ole sisällään kristillistä toivoa. Toivo antaa ainakin välillä pyhää
huolettomuutta. Eletään niin kauan kuin elon päiviä annetaan. Sitten
kaikki on ”suuremmis käsis”. Ei enää minun murheeni.
1999. Thaimaa Erawanin putoukset. Vanhan kameran kuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti