Haluanko herätä
Jos tämä kaikki on vain unta?
Aamulla Mies soitti mereltä. Vanhan ystävän
veneessä tuntui lämpimältä kalseassa keväässäkin. Merellä oli kuulemma
kaunista. Sen uskon. Täällä maissakin on.
Vanhat ystävät ovat aarteita. Heille ei tarvitse
selittää kaikkea. Olen oppinut elämäni läksyn huonosti, enkä osaa pitää
yllä ystävyyttä niin kuin toivoisin. Joku minussa siis mättää.
Vanha rakkaus on myös aarre. Tänään on taas kahvin ja lakkaviinerin päivä. Siitä kerroin jo vuosi sitten.
Nyt ensimmäisestä kahvin ja lakkaviinerin päivästä on kulunut
neljäkymmentä vuotta. Se päivä muutti silloin kaiken. Uskomatonta
suorastaan. Entä jos en olisi unohtanutkaan laskutikkua kotiin? Entä jos
siihen aikaan ei olisi käytettykään laskutikkuja? Joku hyöty
laskutikkujen historiastakin on löydettävä. Tarjoan tätä neljääkymmentä
vuotta.
Elämässä ei ole peruutusvaihdetta. Jos se olisi
olemassa, sitä voisi haluta joskus käyttääkin. Onneksi elämässä voi
sentään oppia. Vääriä valintojaan ei välttämättä tarvitse toistaa.
Jos voisin käyttää elämän peruutusvaihdetta
päästäkseni takaisin neljänkymmenen vuoden taakse, valitsisin varmasti
samoin kuin silloin. On se vain niin mielenkiintoista ja mukavaa ollut,
sittenkin.
1970. Kypros. Salamis ja me. Kuva Sakari Virtanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti