Ihollakin muistetaan
 
Kuume sahaa edestakaisin. Ensin paleltaa. Sitten hiottaa. On nihkeä, tuttu olo. Sairaskertomus tuo mieleen tuntomuistoja.

Istun olohuoneen pöydän ääressä kirjoittamassa kirjettä. Kirjepaperi tarttuu koko ajan hikiseen käsivarteen. Kättä nostaessa paperikin nousee. Polvitaipeista alkaa valua hikinoroja. On siristettävä silmiään, jotta näkee jotain otsalta silmiin valuvan hien alta. Ohimoilta tuleva hiki taas osuu korviin. Niskahiki kastelee selän. Tuolilta noustessa vaatteet tarttuvat kiinni. Niitä on muistettava oikoa.

Pihan vesisäiliö on ollut tuntikausia auringonpaisteessa ja suihkusta ei saa viileää vettä. Onneksi jääkaapissa on kylmää juomavettä.

Olen jo suureksi osaksi unohtanut, millaista tropiikin kostea kuumuus oikeasti oli.  Kuulemma tarvitaan kolme viikkoa kuumuutta, ennen kuin hiki alkaa virrata viilentävästi. Kolme viikkoa tai kunnon kuumetauti.

10.10.1988 Bangkok. Ote kiertokirjeestämme:
Plus%20%20407%20Kiertokirje%20101088.jpg