Ärisette
Murisette
Vai toimitte?
 
Uskoin aikoinaan tosissani, että kahdeksantoistavuotias oli jo vanha. Kun kerran neito oli seitsentoistavuotisna kaunehin, ei sen jälkeen ollut odotettavissa muuta kuin hiljaista rapistumista. Jos jotain ei siihen mennessä ollut saanut aikaan, oli turha toivoa sitä sen jälkeenkään. Voin vain jälkeenpäin ihmetellä, kuinka silloin annoin ulkopuolisille vallan määritellä sitä, kuka minä olin ja millainen minun olisi pitänyt olla. Toisaalta, johtuikohan omasta epävarmuudestani, mutta välillä en tahtonut myöskään kestää noita liian itsevarmoja ihmisiä. Oli vaikea tietää, olivatko he oikeasti sellaisia, vai olisiko pieni neula saanut heidän kuplansa puhkeamaan.

Ärisette murisette. Se oli minun muistisääntöni Kuopuksen kaseteilla esiintyneestä Alanis Morissettesta. Samalla se oli kieltämättä välillä kuva myös omasta asenteestani. Kun barrikadeille en pystynyt enkä myöntyäkään halunnut, siihen väliin jäi vain ärinän ja murinan kokoinen kolo. En ollut siinä kolossa ainoa. Vieläkin heitä löytyy. Luin alussa innoissani lehtiin tulleita tekstiviestejä. Nyt huomaan siirtyväni niiden ohi. Pidän silti hyvänä kaikkia palautteen antamisen mahdollisuuksia, vaikka tiedän niistä useimman Ö-mappiin päätyvänkin. Niin kauan kuin on elämää, on myös ärinää ja murinaa. Voi niitä yhteiskuntia, joissa murina on kielletty.

Ystävän sähköpostiviestistä löytyi ikärasistisia lainauksia. Näissä selvästi suositaan vanhuutta. Se annettakoon anteeksi. Elämä ei loppunutkaan kahdeksantoistavuotiaana. Nyt pitää yrittää oppia nuoruudestaan se, ettei enää anna ulkopuolisten määritellä sitä, millainen vanha ihminen on ja millainen hänen pitäisi olla.  Toisaalta olisi syytä oppia käyttämään muitakin keinoja kuin vain ärisemistä ja murisemista. Mitä jos vaikka nauttisi elämästä?

Joskus mietin myös sitä, miksi annamme ateistille vallan määritellä, millainen Jumalan pitäisi olla…

Jo vähän rapistunut penkkariminä.
Plus%20420%20MIn%C3%A4%20penkkareissa.jp