+1145 Simpukoita ja sanomalehtiä 180314

+1145 Simpukoita ja sanomalehtiä

Minkä taakseen jättää
Sen kellaristaan löytää

Vihdoinkin. Jo oli aikakin. Vuosikausien paluupöheikköä on alettu karsia kunnolla. Muutama Suomeen paluu oli aikoinaan haastavampi kuin muut.. Eräällä kertaa Kuopus oli saapumaisillaan, toisella kertaa Mies lähtemäisillään tai ainakin toipumaisillaan. Etenkin tuossa toisessa paluuvaiheessa Thaimaan kodin purkaminen tapahtui nopeasti kaikenlaisen lähtöhässäkän keskellä ja mukaan tuli sellaista, mitä ei tarkkaan ehditty käydä läpi. Niistä esimerkkinä on vieläkin löytyvä muuttolaatikko, joka oli kirjattu muuttolistaan näin: Kiviä.

Nyt simpukat on lajiteltu ja vanhat Bangkok Postit luettu. Hyvää roskapussiainesta. Näin kirjoitin Vallattomalle Mummelille, jonka ohjeen mukaan kompostiroskikseemme on tehty lukuisia roskapusseja. Suosittelen näitä ohjeita.

”Olet muuten taas ollut mielessä eilen. Löysimme varastoista vanhoja Bangkok Posti-lehtiä, joita toimme aikoinamme mukanamme. Nyt niistä oli apua kompostipussien teossa, koska Satakunnan Kansa siirtyi tabloidikokoon. Eilen syntyi taas kolmisenkymmentä pussia, joissa Thaimaa on pinnalla ja Suomi sisällä :)”

Kuvat kertokoot kaiken. (Simo Nieminen).
PS. Joitain noita samoja simpukkamalleja näkyy aikaisemmassakin blogikirjoituksessani: +915 Contemporary Art Archipelago ja Utö

+1100 Mitä silmät ei nää vai näkevätkö sittenkin... 111113

+1100 Mitä silmät ei nää vai näkevätkö sittenkin...

• Katsoo nähdäkseen
• Katsoo ymmärtääkseen

Olisi hyvä, jos sydän ymmärtäisi kaiken sen, mikä ei ole näkyvillä. Toisaalta siinäkin, mikä on näkyvillä, on ymmärrettävää yllin kyllin.


Eräs nuori mies (8v) valokuvasi aikoinaan sitä, mitä näki. Kuvasi, koska ymmärsi, että maailmassa on todella monta ihmeellistä asiaa.

1980. Thaimaa. Kuvaajan silloista tekstiä: "Kuvassa näkyvä virtahepo ei ole pessyt hampaitaan eikä käynyt hammaslääkärillä pitkään aikaan Sen vasemmanpuolinen hammas on mustunut. Se kerjää ruokaa koko ajan ja joskus se saakin sitä."

+915 Contemperary Art Archipelago ja Utö 010811

+915 Contemporary Art Archipelago ja Utö

se kirjoitetaan

uutöö

ja sanotaan

yytöö

 

Neljä aikuista ja kolme lasta seikkaili saaristossa. Aikuisista vain minä en ollut koskaan ennen käynyt Utössä enkä lähisaarilla. Kolmen lapsen maailma avartui yhden saariston verran. Kokeilkaa itse tuota kokemusta. Yhteysalus Eivor auttaa matkanteossa. Ihan ilmaiseksi.

Se alkoi jo perjantai-iltana Naantalin rannassa. Ihmeellinen laiva, värikkäitä kuvioita ja täytettyjä eläimiä. Mitä ihmettä?

Se jatkui lauantaina yhteysalus Eivorilla. Lapsenlapsen leikkiessä laivan murisevalla dinosauruksella (!!) luin esitteestä, että olinkin  parhaillaan keskellä saariston nykytaidetta.  Naantalin laiva, Northbound oli jo ollut osa sitä. Luin Alfredo Jaarista, joka oli vuosi sitten matkustanut samalla yhteysaluksella ja nähnyt nukkuvan pojan, Markuksen. Nyt Pärnäisten ja Utön välille oli pystytetty isoja tauluja, joissa oli viestejä tuolle Markukselle.

Se päättyi sunnuntaina kotimatkalla Nauvossa, jossa siirtolohkare oli peitetty peililasein. Taivaan lahja.

Katalyytti yhdeksänkymmentäkaksi. Contemporary Art Archipelago 2011. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta.

Thaimaa. Wang Kaew. Muistoja toisilta rannoilta. Joillakin oli hauskaa näitä kerätessään…

+892 Krokotiilimiehiä ja erityisopettajia 200511

+892 Krokotiilimiehiä ja erityisopettajia

Krokotiilitkin suosivat rohkeaa

Muutkin tädit (tuskin kuitenkaan kukkahattutädit) muistelevat krokotiileja kuin Merete Mazzarella. Niin kauheita kuin ne mielestäni ovatkin tuijottaessaan hiljaa kaukaisuuteen suu auki, niissä on kuitenkin sitä jotain. Näennäistä velttoilua? Yllättävää sähäkkyyttä? Tätienergiaa?

Töissäni kulki aikoinaan mukana myös krokotiileja. Siitä kirjoitin kirjoituksessani +222 Karvaisia kokemuksia .  Nyt toinen työkrokotiilimuisto:

Eräässä Suomen Lähetysseuran lähetysnäyttelyssä kulki mukana puolimetrinen täytetty krokotiili Thaimaan krokotiilifarmilta. Näyttely kulki eri seurakunnissa viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen. Kuulijakunta vaihtui päiväkotilaisista aikuisopiskelijoihin ja ikäihmisiin, aina paikallisseurakunnan yhteyksien ja tarpeiden mukaan  

Paras kokemukseni tuon näyttelyn kuulijakunnasta taisi olla eräs kuudesluokkalaisten poikien erityisluokka, mahtava opettaja ja mukavat oppilaat. Istuin poikien kanssa matolla yhdessä katsomassa (ja vähän koskettelemassakin) tuota täytettyä krokotiilia ja keskustelemassa elämästä ja maailmasta. Todellisia herrasmiehiä!

Katalyytti seitsemänkymmentäyksi. Teologi ja erityisopettaja Elias Tanni on ollut yksi Kotimaa24:n blogisteista. Välillä hänen toimenkuvansakin vilahti tuossa blogissa. Arvostan suuresti erityisopettajia ja koen, että monelle lapselle on lottovoitto päästä hyvän erityisopettajan oppilaaksi.

Thaimaa. Oikea krokotiilimies krokotiilifarmilta

+879 Kissakala ja muut merenelävät 200411

+879 Kissakala ja muut meren elävät

Lintu vai kala?

Karkki vai kepponen?

 

Oliko mahdollista, että joku thaimaalainen ruokalaji oli jäänyt maistamatta? Oli se. Korjasimme asian syömällä sitä kaksi kertaa, molemmilla kerroilla hyvässä seurassa.  Kissakalasalaatti, Crispy Fried Catfish, Thai Catfish salad, Yam Pla Dook Foo. Onneksi emme kohdanneet kalaa elävänä. Olisi ehkä jäänyt syömättä.

Matkamme ruokavalio oli odotetun kaltainen. Hyvää perusruokaa torilta tai tiettyä muistoruokaa tietyistä ravintoloista. Samalta maistui kuin ennenkin. Monella tavalla valmistettua simpukkaa, kalaa, katkarapua, ja rapua. Sukiyakia,  haudutettua potkaa, keitettyä kanaa, paistettua riisiä ja nuudeleita. Riisiä, kookosmaitoa ja mangoa. Duriania. Hedelmiä. Intialaista paristakin tutusta ravintolasta. Pari kertaa oli ihan pakko lähettää nuoremmalle polvelle makumuistoja tekstiviestillä. Vastaukseksi tuli kateellista murinaa. 

Katalyytti viisikymmentäkahdeksan. Thai Nong Khai ravintola Turussa. Vanha vakiopaikkamme. Pieni ulkonaisesti vaatimaton ravintola, jossa oli aitoa thairuokaa. Useimmiten tilasimme puhelimella  tahmariisiä (sticky rice) vuorokautta ennen sinne menoamme. Tuota ruokaa söi sukumme herkkunaan pienimmästä suurimpaan. Pyytämällä sai myös vähemmän tulista ruokaa...

1998.Thaimaa.  Aitoa thairuokaa tarjolla tien varrella.

+838 Harmittaa haalistua 230111

+838 Harmittaa haalistua

Vanhan kuvan vitsaus

Harmittava haaleus

 

Jossain vaiheessa jokainen kana huomaa, että munasta on tullut viisaampi kuin hän itse on. Ei siinä auta kovinkaan kotkotus. 

Katalyytti seitsemäntoista. Blogimaailmassa olen tavannut sukupolveni ihmisiä, jotka näyttävät oppivan jatkuvasti uutta ja ovat valmiita meitä muitakin neuvomaan. Tänään ajattelen Marjattah: n blogeja, jotka houkuttelevat ylittämään rajoja ja kokeilemaan uutta. Älköön se into meissä koskaan laimentuko.

Varamussalo on monimuotoinen blogi. Luovuutta. Intoa. Taidetta. Taitoa. Puutarhaa.  Blogissa löytyy myös paljon nuorena opittua sekä kokemuksen kautta koulittua elämänviisautta.  

Minut tuntien voi arvata, että Marjattah:n norsut ovat erityissuosiossani:

Luminorsut (lumiveistokset). Puutarhanorsut (poltetut savityöt). Kolmen kuninkaan päivän norsut (grafiikanlehti).

Kaikki norsumme eivät mahtuneet joulukalenteriimme. Yksi niistä on lapsenlapselta saatu lahjanorsu:

+815 Joulun Lapsi ja lasten joulu 181210

+815 Joulun Lapsi ja lasten joulu

Monenmonta silmäparia

Lapselle voi laulaa monella tavalla. Se lähellä oleva voi tulla syliin ja katsoa silmiin. Kauempana oleva pitää kuvitella. Voimme laulaa myös Kauneimmat Joululaulut. Nekin voidaan laulaa lapselle ja Lapselle.

Pianon päälle, lehmän, aasin ja norsujen luokse tulee tänään seimi.  Seimen Lapsi antaa vielä odottaa itseään. Norsuäiti pitää huolta jo omistaan:

1982. Lad Phrao Church. Bangkok. Joulun lapsi hänkin, jouluisena kastepäivänään.

+806 Stressaantumisvelvollisuus 091210

+806 Stressaantumisvelvollisuus

Sana riittää kertomaan

Marikin blogissa Kuusi löytyi mainio sana, stressaantumisvelvollisuus. Sitä olen makustellut mielessäni.  Se tuntuu sydänalassa ja hengästyttää jo levossakin. Tahtoo olla niin, että toiveet ja toteumat eivät aina (vai yleensä) kohtaa. Mitä enemmän itseltään vaatii, sitä vähemmän saa aikaan. Että vieläkin, tässäkin iässä. Blääh.

Entä jos alkaisimme yhdessä taistella stressaantumisvelvollisuutta vastaan? Vai tuleeko siitä vain lisää stressiä?

Paimen ja tiikeriä vastaan taisteleva teaknorsu:

1982. Thaimaa. Ubon. Paimenia kedolla vartioimassa laumaansa:

+733 Lyssa Zampa? 080710

+733 Lyssa Zampa?

Otos oudosta otuksesta

Joka päivälle pitää mahtua päivän yllätysannos. Muista löytää tämän päivän yllätyksesi!

Siinä se vain oli, ovensuussa. Nimeään se ei kertonut, ensin ei edes lajiaan.  Perhonenko?  Kämmenenkokoinen otus hämmensi mieltä. Onneksi oli kamera mukana. Käsikään ei ihme kyllä värähtänyt. 

Tässä se nyt on, kämmenenkokoinen yöperhonen Bangkokista lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Hakukoneiden avulla se äsken esitteli itsensä: Giant Uranid Moth, Lyssa Zampa. Jo oli aikakin.

+727 Mihin maapalloa tarvitaan? 280610

+727 Mihin maapalloa tarvitaan?

Onko seurausta ilman syytä?

Suomalaisuuteen kuuluu kyky nauttia vuodenaikojen vaihtelusta. Ainakin pitäisi kuulua. Tropiikissa elettyjen vuosien jälkeen kylmät talvet edelleen tuntuvat liian kylmiltä, vaikka kuumuutta en missään tapauksessa kaipaakaan. Syksyn suomalainen harmaus saa kyllä kaipaamaan etelän valoa. Kevättä taas ei voita mikään. Ja nämä kesäyöt!

Yksi ihmiskunnan  miksi-kysymyksistä liittyy luontoon. Mitä tämä kaikki oikein on? Kaikkia luonto ei ihmetytä. Heille luonto on luonnollista. Luonnollisuuteen kuuluu halu tutkia prosesseja, ei välttämättä etsiä perusteita.  Minusta tuntuu hauskalta ajatella luontoa logistiikan kannalta. On olemassa joitain perussääntöjä, joiden mukaan joku jakelee ja ohjaa toimintaa, kuljettaa ja hallitsee toimitusketjuja. Se joku. Luonto?  Jumala? Vai Ei Mikään.

Kotimaa-lehden blogipalstalle kirjoitin kommentin Yki Räikkälän kirjoitukseen, jossa mietittiin muun muassa sitä, mihin maapalloa tarvitaan, jos Jumala on olemassa. Miten ”Jumala tekisi tämän maailman vaivaa nähden vain siksi, että hänen luomansa ihminen viipyy siellä silmänräpäyksen ajan vain siirtyäkseen sitten ikiajoiksi sinne taivaaseen"?  Kommenttini:

”Olen yksinkertainen ihminen. Yksinkertaisen pseudotieteellisen ekologiani perusteisiin sopii hyvin lause: "Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää." Siksi.”

Kesäkuu 1980. Keski-Thaimaa

+687 Korkea-arvoisia vieraita 060510

+687 Korkea-arvoisia vieraita

Nuorista ei koskaan tiedä

Vanhoista tietää jo liikaa

 

Koti ei ole julkinen tila. Se on hyvä juttu. Asiat saavat olla juuri niin paljon rempallaan kuin oma sielu sietää. Joskus joutuu arvioiduksi.  Vastoin omaa haluakin. Olen miettinyt, muuttuuko koti julkiseksi tilaksi, jos siellä on tapahtunut rikos. Sitä sopii miettiä. Lehdistönkin. Ja meidän lukijoiden.

Thaimaan kotimme olivat puolijulkisia. Varmaan ihan omasta tahdostamme.  Se oli tavallaan kotikenttäedun käyttämistä, osaltaan ihan vanhanaikaista vieraanvaraisuutta. Oli helpompi kutsua kotiinsa arvokkaita vieraita, kun apulainen oli siivonnut sillä aikaa, kun itse oli ollut työssä. Niitä muistoja en vaihtaisi. Joistain vieraista olen täällä blogissakin aina välillä kirjoitellut. Piispa Paavo Kortekankaan vierailu aikanaan oli monessa suhteessa virkistävä. Keskellä kuumuuttakin.

Tuossa asunnossa kuka kulloinkin näki myös kalamme:

+638 Kuka valitsee tietoni? 110310

+638 Kuka valitsee tietoni?

Vapaa ratkaisuvalta?

Rajatut tietolähteet?

 

Jokin aika sitten mietin sitä, kuka valitsee muistoni. Alitajuntani on siitä lähtien lähettänyt minulle viestiä, jonka vihdoin ymmärsin: Kuka oikein valitsee tietoni?

Tässä nimellisesti tiedonvälityksellisesti vapaassa maailmassa ei ole selvää se, minkä tietojen varassa ihmisillä on mahdollisuus ratkaista elämäänsä koskevat kysymykset. Piilovaikuttajien määrä on kasvanut. Länsimaissa vastustamme sensuuria, jota olemme näkevinämme Siellä Muualla Maailmassa. Kuka takaa meille oikean ja välttämättömän tiedon saamisen oikeassa muodossa?

Olen vihdoinkin oppinut uutista lukiessani tai katsoessani katsomaan toimittajaa.  Yllättävän harva pystyy toimittamaan juttua On The Other Hand-periaatteella, siis ottaen huomioon asian eri puolet. Sitä ei näytetä pidettävän aina edes tarpeellisena. Toimittajan valinta kulloiseenkin juttuun on tietysti ollut jo toimituksen ja sen päättäjien valinta.  Monipuolisuus ei näytä aina olevan valittujen kriteerien joukossa. Hämätäänkö meitä tietoisesti vai vahingossa…

Jatkan eilistä vesipuhveliteemaani: See sor hai kwai fang (engl.)  siisoo hai kvai fang, soittaa soo-viulua vesipuhvelille, tarkoittaa samaa kuin heittää helmiä sioille.  Toistakymmentä vuotta sitten Thaimaassa oli laulu, jossa sanottiin jotenkin näin: Puhut kuin puhuisit vesipuhvelille. Vesipuhveli kuuntelee, mutta ei ymmärrä. Ihmiset ymmärtävät...

+637 Vesipuhveli(na?) 100310

+637 Vesipuhveli(na?)

Sitkeä?

Tyhmä?

Pullea?

Itsepäinen?

Nautiskeleva?

 

Harvalla suomalaisella on vesipuhveli pianon päällä. Meilläpä on. Ja monta. Tuolla sitkeällä, tyhmällä, pullealla, itsepäisellä ja nautiskelevalla eläimellä täytyy olla jotain yhtäläisyyttä minun kanssasi, koska me molemmat niin toistemme seuraan vieläkin pyrimme. Mitähän se on?  Mitään en kiellä enkä myönnä.

Pidin kerran lukiossa kouluvierailulla oppituntia lähetyksestä. Puhuimme ihan asiaa. Loppuun jäi minuutti aikaa. Mietin, mitä vielä kertoisin. Vedin repustani esille puisen vesipuhvelin ja sanoin: "Lähetystyöntekijän elämä on samanlaista kuin vesipuhvelin elämä lammikossa. Joskus ollaan kaulaa myöten upoksissa mudassa, mutta sielläkin vain märehditään onnellisena.” Hymyilin. Hiljaisuus. Sitten kello soi.

+493 Sieniä, sammakoita ja muuta ekoilua 010909

+493 Sieniä, sammakoita ja muuta ekoilua

Luomuelämää

Sammakko sienikorissa

 

Kuopus pelasti pikkusammakon sienikorista. Minulta se ei onnistunut. Olen vain kerran elämässäni pitänyt sammakonpoikasta kädessäni. Sekin oli silloin nuorena, kun piti näyttää, että tytöt olivat yhtä rohkeita kuin pojat. Toisaalta, samoihin aikoihin kuivana kesänä kastelin kyllä sammakoita kesämökin pihalla, kun pelkäsin, että ne eivät saa tarpeeksi kosteutta. Elää se ekohiiri jossain syvällä minunkin sielussani.

YouTubesta löysin vihdoin oikean thaimaalaisen ekosammakon äänen. Kuvitelkaa kuoro noita sammakoita. Niitäkin on kyllä oikeastaan ikävä. Pitäisiköhän nauhoittaa tuota kurnutusta tuutulauluksi. Tai sitten ei.

Kuopuksen kummitädille kerroimme sunnuntaina sammakosta sienikorissa. Hän hyvin ymmärsi ekoiluamme. Hänkin kuulemma on joskus siirrellyt suloisia pikkusammakoita pois autotieltä. Kuopus pisti vieläkin paremmaksi. Hän kuulemma oli joskus sateella hempeyksissään siirrellyt kastematoja pois asfaltilta.

Mitäs me viherpiipertäjät.

1965. Merikarvia. Kuopuksen kummisetä on osaltaan keksinyt kastemadoille myös kalastuskäyttöä.

+481 Blogitko elämänkertakirjallisuutta? 110809

+481 Blogitko elämänkertakirjallisuutta?

Yhdeksänkymmentäyhdeksän

Joukossa täysiä kymppejä

 

Kirjastojen yleisessä luokitusjärjestelmässä muistelmat ja elämänkerrat näyttävät pääasiassa löytyvän luokasta 99. Vanhemmiten olen alkanut vierailla siellä yhä enemmän ja enemmän. Pöydällä on nyt Rainer Frimanin Miehen tie. Friman on tällä hetkellä yksi Satakunnan Kansan kolumnisteista.

Olen ajatellut, että useat blogit voitaisiin luokitella elämänkerroiksi. Vaikka niissä ei aina suoranaisesti muistella entisiä, niin kirjoituksissa esiintyvä nykyisyys on jo lukijalle menneisyyttä. Elämä ei pysähdy. Kirjoittaja voi hetkeksi pysähtyä zoomaamaan jotain tilannetta, mutta lukijalle se tilanne on jo ohitettua aikaa. Jotain hohtoa oli aikoinaan suorissa televisiolähetyksissä, kun vielä ei pystytty tallentamaan ohjelmia. Jotain aitoa menetettiin tekniikan kehittyessä. Vieläkin tunnelma on tiiviimpää suorissa ohjelmissa. Jännityksen vaistoaa kokeneeltakin esiintyjältä.

”Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä.” Niin teki Runeberg ja niin teen minäkin.

Elämänkerrallinen kokemus papukaijasta, eikös?

+472 Salamapuu 290709

+472 Salamapuu

Iskun jälkeen

Ei mikään ole

Entisellään

 

Suomessa  iskee vuosittain keskimäärin 140 000 maasalamaa. Viime vuoden toukokuussa kerroin Salamapuu-projektista. Siinä eri puolella Suomea olevat vapaaehtoiset olivat mukana tutkimassa, mitä seurauksia puissa näkyi salamoiden iskuista. Nyt tuosta projektista on tehty ensimmäinen artikkeli aikakauskirjaan Journal of Lightning Research , Volume 1: Attachment of Natural Lightning Flashes to Trees: Preliminary Statistical Characteristics.

Thaimaassa en koskaan pelännyt salamoita enkä rajuilmoja. Olisi varmaan pitänyt. Sen sijaan pelkäsin kaikenlaisia ötököitä ja etenkin käärmeitä. Hiirikään ei kuulunut suosikkeihini ennen kuin Kuopus niitä koulustaan kotiin toi. Todistetusti esiinnyn valokuvassa hiiri pääni päällä, joten ihan säikky en sentään ollut. Itse taas valokuvasin Lupu-koiraamme, kun se tappoi  pihaan tullutta käärmettä heittelemällä sitä ilmaan. Niin lähelle käärmettä siis kuitenkin vapaaehtoisesti uskalsin.

Kaikki iskut eivät ole salamoiden aiheuttamia. Niihin ei kuole, mutta kipeää ne tekevät.

+452 Hyi hyi hämärän renki 270609

+452 Hyi hyi hämärän renki

Hyttysiä metsästän

Tahdon saada suuren

Ja pienemmän

Ja vielä pienemmän

Ja vielä...

Lapsuuden ensimmäisenä kesämökkikesänä kukaan ei ollut varautunut siihen, että minä kuuluin siihen joukkoon, jolle hyttyset eivät sovi. Hyttysen puremista tuli paukama paukaman viereen, kutina kutinan viereen, raapimisjälki raapimisjäljen viereen. Opimme silloin sen, että juhannukseen asti minun paikkani ei ollut siellä, missä hyttyset olivat. Muistan lokoisat lukemistuokiot teltassa muiden raataessa (siis nauttiessa) ulkona puutarhassa.

Thaimaassa eri asunnoissamme hyttysten määrä vaihteli. Kerrostalojen alakerroksissa, puiden lehtien alla, hyttysparvet valtasivat asunnon, jos niille antoi vähänkään mahdollisuutta siihen. Ylempiin kerroksiin niitä vähemmän lenteli. Thaihyttyset puhuivat siivillään omaa viittomakieltään, hyrinä ei niitä paljastanut. Ne olivat myös nopeampia kuin tutut suomalaiset. Illalla ulkona syötäessä pöydän alle tuotiin palavaa hyttyskarkotetta. Se auttoi jonkin verran. Myrkkyjen määrä oli aivan liiallinen, sanoivatpa tuoteselostukset mitä hyvänsä.

Gekot tulivat vuosien varrella suosikkikotieläimiksemme. Ne asuivat seinällä taulujen alla tai muuten piilossa. Iltaisin ne onnesta säksättäen zingzok zingzok nappasivat huoneessa lenteleviä hyttysiä pois meitä kiusaamasta. Ulkolampun alla asustelevat gekot olivat pulleita ja hyväkuntoisia. Niistäkin oppi sen, että kauneus oli katsojan silmissä. 

Toisaalta, joidenkin rakennelmien on tarkoituskin kutsua ötökkkävieraita.

+451 Säästöjä tunnepankkiin 260609

+451 Säästöjä tunnepankkiin

Tunnelmia

Tunnemuistojen

Talletuslokeroon

 

Eilen aamulla kello viisi Pappa herätettiin kalastamaan. Kaksi innokasta ja virkeää tyttölasta, 10 v ja 8 v, halusi ongelle ja sinne he pääsivätkin, soutelemaan peilikirkkaalle järvelle kauniiseen kesäaamuun nauttimaan aamu-usvasta. Tunnissa saaliiksi saatiin peräti yksitoista kalaa, yhdeksän särkeä ja kaksi ahventa, yhteensä parisataa grammaa. Kalat perattiin yhdessä ja niistä tehtiin liemi kalakeittoon. Kalakeitto maistui, totta kai. Arvokkaimmat säästöt tunnepankkiin olivat varmaan yhteinen aamu Papan kanssa ja kello viiden herätys.

Edellisenä päivänä Esikoinen ja pojanpoika 5 v olivat jo olleet ongenvarressa. Silloin saaliina oli ollut pieni särki. Isi ei saanut mitään. Tunnepankkiin talletettiin pojan riemu. Minä sain, mutta Isi ei!

Iltapäivällä Esikoinen lähti vuorostaan tyttöjensä kanssa järvelle. Ei tullut saalista, kenellekään. Kuumana päivänä kala ei ainakaan tuolla järvellä yleensäkään syö. Tunnepankkiin tuli varmaan mielikuva elämän tavallisesta turhuudesta, mutta olihan Isi läsnä.

Pappa oli samaan aikaan pojanpojan kanssa laiturilla ongella. Pojanpojan mielenkiinto oli tavan mukaan laiturin rakenteissa ja järven pohjassa (pohjaan pari-kolmekymmentä senttiä). Pulps, kurkotus meni ylisuorituksen puolelle. Saappaat ja pelastusliivit vain vilahtivat ja pintaan nousi märkä poika. Ihan hiljaa. Ei sanaakaan. Selvästi ei ollut varmuutta siitä, oliko kyseessä vahinko vai juuri sellainen tapahtuma, josta oli monesti varoiteltu. Saappaat vai lätisivät, kun miehet astuivat yhdessä vaihtamaan vaatteita. Tunnepankin säästöjä voi arvella pojanpojan mietteistä. ”Mitä kerrotaan Isille? Ei mitään.”

Esikoinen lähti vielä kahden lapsensa kanssa onkimaan. Mahtaako hänelläkin olla jotain lapsuuden jäänteitä omassa tunnepankissaan?

1981. Hua Hin. Esikoisen tunnepankin katkarapukoreja satamassa.

+401 Eläinkuntaa 190409

+401 Eläinkuntaa

Kuntapolitiikkaa

Eläinkunnan ehdoilla

 

Huomaan kommentoineeni useaan eläinjuttuun.

Arjaannelille:

”Hauskoja eläinmuistoja. Ne laukaisivat heti päälle oman eläinmuistelumoodin. Meillä lapset toivat kotiin milloin mitäkin. Alakerrassa pyydystettiin torakoita vanhaan pikkuiseen akvaarioon.  Koulusta tuotiin kaksi naaraspuolista hiirtä, jotka olivat kuulemma olleet vain naaraspuolisten hiirten joukossa. Niistä vuorokauden  kuluttua tuli ulos 10 pikkuhiirtä. Eläintorilta kotiin käveltiin marsu ja häkki mukana jne”

Demetriukselle:

”Kommenttikeskustelu toi mieleen Thaimaan taskuravut, joita apulainen kerran osti meille syötäväksi. Niillä on vahvat sakset ja siksi ne myydään siellä sakset sidottuna. Meillä Mies tutkii aktiivisesti ympäristöään (!?!). Siksi hän tietysti laittoi sormensakin rapuastiaan. Eikös yksi rapu ollutkin irti ja se tarrasi Miehen sormeen. Oltiin kuin pilakuvissa, Mies riiputtamassa rapua sormestaan ja me muut, apulainen ja perhe, nauramassa ympärillä hysteerisesti hihittäen. (Tämmöinen säälimätön perhe...) Tarvittiin isot tongit vääntämään sakset irti. Mies ei kyllä saanut yhtään sääliä :)) (Siis todella julma perhe..)”

Sokealle kanalle:

”Olin tällä viikolla monta päivää Rontti-kissan luona. Minut yleensä herätettiin leikittäjäksi, tavalla tai toisella. Joskus silmät avatessani toisen syyllistävät silmät katsoivat minua viiden sentin etäisyydeltä, joskus minun ylitseni loikittiin mielenosoituksellisesti edestakaisin, joskus työntyi tassu poskelle. Varvasta en voinut laittaa pois peiton alta. Se olisi silloin laskettu kissojen leluksi jne.”

Morganismin Aksolotli-kuvaan kommentoin:

"Poikkeustapauksissa kehittyy täysimuotoiseksi, keuhkoilla hengittäväksi maaeläimeksi" Tarkoittaako tuo, että siitä tulee prinssi, jos sitä suutelee?"

Samaan sarjaan kuuluu ehkä vielä kommenttini Mehtäsielulle:

”Kissankultakiteetkin kimaltavat.”

Pori. Kissakäärö

.

+379 Earth Hour 2009 280309

+379 Earth Hour 2009

Minäkö muka?

Viime vuonna minunkin valoni sammuivat tunniksi sovittuna aikana. 

Maailma. Huomasin maailmaa miettiessäni, että tuo sana voidaan jakaa kahteen osaan. Maa ja ilma. Sanan oikeasta etymologiasta en tiedä mitään, joten voin rauhassa fiilistellä ja makustella löytöni aiheuttamia tunteita. Maasta ihmiskunta on ollut huolestunut jo kauan, ilmasta vasta vähän aikaa.

Thaimaassa liikuttaessa näkee, että monet puut on kääritty erivärisiin kankaisiin. Puiden luona on myös uhritikkuja, henkientaloja ja muita suomalaisille outoja tavaroita. Tuollaisella puulla uskotaan olevan yhteyttä henkimaailman kanssa. Joskus kyse on vaikkapa lähellä tapahtuneesta onnettomuudesta tai muusta vastaavasta. Itse muistan erään vuokraemäntämme uhritikut ja värikkäät nauhat pihapuussa kunnioittamassa puuhun lennähtänyttä ampiaisparvea, onnen tuottajaa. (On syytä muistuttaa, että tuo vuokraemäntä oli korkea-arvoisen kenraalin vaimo.)

Jäin Thaimaassa miettimään sitä, mikä oli sikäläisten uusien kristittyjen suhde luontoon. Kun uskomukset pyhistä puista hävisivät, hävisikö samalla taju luonnon tärkeydestä ja arvokkuudesta. On tärkeää tajuta, että kristityt on myös muiden kanssa kutsuttu ”viljelemään ja varjelemaan” luontoa. Maailmassa kaikilla maailman ihmisillä on vastuu yhteisestä maasta ja yhteisestä ilmasta.

Bangkok. Pyhä puu. Kuva Pekka Hiltunen.