+1151 Lähetystyö on juhlaa - sairaanhoitajillekin130414

+1151 Lähetystyö on juhlaa - sairaanhoitajillekin

Samoista asioista samoin ja eri sanoin

Minulta pyydettiin artikkelia erääseen lehteen. Tässä on osa siitä. Otan oppia Paavalista, joka sanoi: "Minä en kyllästy kirjoittamaan teille yhä uudestaan samoista asioista, ja sittenhän teillä on tarkka tieto.."    Blogiani joskus selaillut ymmärtää, miksi tuo lause puree.

"Lähetystyö on juhlaa - sairaanhoitajillekin

Vuosikymmeniä sitten istuin muiden lähetyskurssilaisten kanssa Suomen Lähetysseuran Lähetystalon ruokalassa. Pöytään istahti vanhempi eläkkeellä ollut lähetystyöntekijä Hilma Ranttila. Hän katsoi meitä nuorempia ja sanoi: ”Muistakaa tytöt, että lähetystyö on juhlaa!”

Toisenkin viisauden muistan noilta ajoilta. Sen lausui Uppo-Nalle: ”Sadesäällä likoan. Hellesäällä hikoan. Sellaista on elämä. Likoa ja hikeä.” Sekin on ollut totta lähetystyössä.

Omia kokemuksia lähetystyössä

Perheemme matkusti Thaimaahan Suomen Lähetysseuran työntekijöiksi ensimmäisen kerran vuonna 1979. Viimeinen muuttomme sieltä Suomeen tapahtui vuonna 1999. Sinä aikana Thaimaahan syntyi itsenäinen luterilainen kirkko. Olimme mukana sen syntyvaiheissa ensimmäisestä kasteesta alkaen. Kirkko syntyi thaimaalaisten, suomalaisten, norjalaisten, hongkongilaisten, singaporelaisten ja malesialaisten yhteistyönä kokonaisvaltaisen lähetystyön tuloksena ja se jatkaa elämäänsä thaimaalaisten hallinnoimana kirkkona. Tänä vuonna se täyttää jo 20 vuotta.

Olen vuosikausia kertonut lähetystyöstä lapsille kahden käden juttuna. Toinen käsi viittaa siihen, että lähetystyössä kerrotaan Jumalasta, toinen käsi siihen, että lähetystyössä autetaan ihmisiä. Kun nuo kaksi kättä liitetään yhteen, ne muistuttavat siitä, että lähetystyössä ollaan kavereita kaikkien kanssa eikä kertomista ja auttamista, julistusta ja palvelua voi erottaa toisistaan. Kaikki liittyy kaikkeen.

Sairaanhoitotyö Thaimaan lähetystyössä

Kuluneiden vuosien aikana moni suomalainen sairaanhoitaja on ollut mukana Thaimaan työssä. Osa heistä on ollut diakonissoja. Kukaan ei ole toiminut varsinaisessa sairaalatyössä. Monessa kehittyvässä maassa halutaan pitää huolta siitä, että oman maan koulutetuille riittää työpaikkoja. Samalla halutaan varmistaa muualta tulleiden pätevyys. Thaimaassa virallisen sairaanhoitajan pätevyyden saadakseen on tentittävä ja läpäistävä kaikki kahdeksan eri sairaanhoidollista opinto/tieteenalaa kolmen vuoden sisällä thaikielellä tai saatava kutsu joltain terveysministeriön alaiselta osastolta.  Mitä suomalainen sairaanhoitaja siis tekee Thaimaassa, jos hänellä ei ole sairaanhoitajan lisenssiä vaan vain yleinen lähetystyöntekijän työlupa?

Thaimaassa sairaanhoidon koulutuksen saaneet lähetystyöntekijät ovat toimineet mitä moninaisimmissa tehtävissä. On ollut mahdollista olla luova ja käyttää kaikkia mahdollisia taitojaan ja koulutuksiaan. Joustavuuttakin on usein tarvittu. Monilla kotikäynneillä on kohdattu ihmisten ongelmia, kuunneltu heitä ja ohjattu heitä sopivan avun luo. Päiväkodeissa on huolehdittu lasten terveellisestä ravinnosta ja terveystarkastuksista. Vuosien varrella on perustettu mm ensikoti ja autettu HIV-positiivisia ja AIDS-potilaita erilaisin tukimuodoin, myös taideterapiaa käyttäen. Tässä työssä on myös verkostoiduttu valtion viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa. Tunnustusta on saatu varsin korkealta taholta."

Thaimaan valtion terveyskasvatusmateriaalin osa:

+995 Kadonneiden jäljillä 180612

+995 Kadonneiden jäljillä

• Soi löytävänsä
• Joitain löysikin

Olen harrastanut salapoliisityötä ja etsinyt ihmisiä kaikista paikoista, joihin mielikuvitukseni on riittänyt ja muistini edes jotenkin yltänyt. Hakukoneet ovat pyörineet sekä tekstiviestit ja sähköpostit sinkoilleet.  Onneksi logiikkani on ollut suhteellisen sumea, ajatteluni  epälooginen ja huumorintajuni sopivan epämääräinen, joten olen voinut ohittaa normaalin käyttäytymisen rajat ja pyytää apua milloin kultakin milloin milläkin verukkeella. 

Useat 60-luvun Lohjan Vivamon rippikoululaiset, monet saman vuosikymmenen porilaiset seurakuntanuoret, 70-luvun Helsingin lähetyskurssilaiset ja monen vuosikymmenen Thaimaan lähettitoverit ovat käyneet yhteystietoineen myös minun myllyni läpi. Toiset ovat sitten jatkaneet. Olen minä vähän hyvä. Tai siis ihan vähän, mutta kuitenkin.

Katsoin jakson sarjasta Kadonneen jäljillä. Tapahtumapaikat olivat tuttuja, osa henkilöistäkin. Olimme yöpyneet Katmandussa saman ystävän samassa kodissa, jossa sarjan pieni tyttö oli aikoinaan asunut. Olimme tavanneet saman apulaistädin, joka nyt näkyi ohjelmassa. Samat maisemat. Samat tunnelmat. Sama parveke.

Osaanko olla katoamatta ystäviltäni? En taida osata. Tavatessaan pitäisi ainakin osata olla läsnä. Edes sitä.

1980. Nepal. Katmandu. Thaimaasta lomalle lennähtäneet tervetulokukkasin varustetut vieraat tutulla parvekkeella.

+919 Lainen Läinen 010911

+919 Lainen Läinen

Moninainen

Monenlainen

 

Olin kolmen päivän ajan monenlainen moninaisten ihmisten joukossa. Olin myös nyt tietoisesti eläkeläinen. Kauan olinkin sitä asiaa sisäisesti kiertänyt. Vähän se vieläkin sisikuntaa jumpsautti. Eläkeläisenä eläkeläisten joukossa. Hups.

Olen elämässäni ollut muutenkin monenlainen. Joskus olen alistunut toisten luokitteluihin, usein kyllä itsekin itseäni nimitellyt. Löysin hykerryttävän määritelmän Isosta Suomen Kieliopista. Tässä:

”lAinen-substantiivien muoto ja koostumus

Johtimella ‑lAinen muodostetaan ihmistarkoitteisia substantiiveja lähinnä substantiivikannoista. Tyyppi on produktiivinen erisnimistä: etenkin paikan- ja sukunimistä, mutta selvästi vähemmässä määrin etunimistä. Johdostyypissä on viitisensataa sanakirjalekseemiä. Osalla on myös adjektiivikäyttöä.” (Iso  suomen kielioppi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.)

Katalyytti yhdeksänkymmentäviisi. Suomen Lähetysseuran seniorit. 

Terveisiä Suomen Lähetysseuran seniorien kokoontumisesta Orivedeltä Päiväkummun kurssikeskuksesta. Voi sitä viisaiden ja kokeneiden ja skarppien ihmisten kokoelmaa. Kymmenkunta osallistujaa oli syntynyt jo 1920-luvulla. Voi sitä tiedon määrää. Ja puheen… Siellä löytyi monia viisaita kommentteja suomalaiseen monikulttuurisuuskeskusteluun. Voi sitä maailmankuvan avaruutta ja elämän rikkauden ylistystä. Voi sitä ihanaa värisokeutta. Ja oikeaa nöyryyttä.

1978. Elokuu.  Päiväkummun kurssikeskuksen sali. Lähetyskurssin 1978  alku. Lähetysjuniorina samassa salissa kuin eilen seniorina.

+880 "Päivä on pilvinen" 220411

+880 "Päivä on pilvinen"

Valon ja varjon leikki

Kuin arvoituksen tavoin

 

Aurinko on karkottanut pilvet tiehensä. Oiva Paloheimon runo ei pitänyt paikkaansa: ”Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen.” On surun ja kuoleman, mutta kuitenkin myös rakkauden päivä.

On mahdollista muistaa maailman todellisuutta. Pekka Simojoki sanoo sen näin:

”Lasittunein silmin äiti etsii lapsiaan.
Häneltä on sota kaiken vienyt mukanaan
ja miehensä hän kaatuneen kuuli.
Kädet, joiden Luoja kerran käski rakastaa
levittävät vihaa, aiheuttavat kuolemaa
ja raunioissa vaikeroi tuuli.”

Katalyytti viisikymmentäyhdeksän. Pekka Simojoki.  Tuttu yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Näinä vuosina rippikoulun käyneistä nuorista suurin osa on laulanut hänen laulujaan.   Pekasta kirjoitin blogissani kerran sitten:

”Pekka oli fuksipoika, ensimmäisen vuoden teologian opiskelija, kun olimme lähetyskurssilla. Asuimme samassa asuntolassa Tähtitorninkadulla. Olen joskus sanonut, että Pekka silloin harjoitteli ovemme takana niitä sointuja, jotka hän nyt jo osaa.”

Toinenkin blogikirjoitus kertoi hänestä,  +249 Särkyneiden majatalo. 

Thaimaalaisen taiteilijan Flanellojeesus

+832 Minun Etelä-Afrikkani 150111

+832 Minun Etelä-Afrikkani

Minunko?

Aluksi täytyy tunnustaa, että minulla ei ole Etelä-Afrikkaa eikä Etelä-Afrikalla minua. En ole koskaan siellä käynyt enkä usko siellä koskaan käyväni. 

Etelä-Afrikka on kuitenkin kiinnostanut minua. Se on selvää niille, jotka yleensäkin muutama vuosikymmen sitten seurasivat politiikkaa ja poliittista historiaa. Suomalaisen lähetystyönkin takia Etelä-Afrikan toimet nykyisen Namibian alueen ihmisiä kohtaan pitivät kiinnostusta yllä. Minulle henkilökohtaisestikin tutut mustat olivat kotimaassaan syrjittyä ja alistettua väestöosaa. En ole ollut neutraali.

Osuin kerran Helsingin taidemuseoon.  Löysin Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka- näyttelyn. Esittely kertoi sen sanoin: ”Teokset luotaavat henkilökohtaisia tuntoja tai kommentoivat ympäröivää todellisuutta rajusti ja runollisesti, joskus myös huumorin tai satiirin keinoin.” Siellä oli minunkin Etelä-Afrikkani.  Rosoinen. Monimuotoinen. Ilkkuva. Vaativa. Puhutteleva. Kiersin näyttelyn omassa tahdissani omassa järjestyksessäni. Viimeksi katsoin häkkiä. jossa oli paljon punaisia työhanskoja. Tajusin, että häkitettyjä ihmisiä on vielä paljon, kaikkialla.

Katalyytti Yksitoista. Sokea Kana oli jo ensimmäisen blogisyksyni bongauksia. Aloitimme suurin piirtein samaan aikaan. Siitä se alkoi. Ja on onneksi jatkunut tähän asti. Minun onnekseni.  Vierailullani Taidemuseossa muistelin häntä, jonka blogin kautta olen päässyt vierailemaan myös monissa taidetapahtumissa.

Jyvällä – mietteitä makasiiniltani. Jossain muualla listasin hyvien kirjoittajien hyviä puolia. Huomaan, että suuri osa niistä samoista asioista pätee täälläkin. Kieli. Huumori. Sisältö. Aiheiden monipuolisuus. Tasapuolisuus. Lisäksi matkat erilaisiin taide-elämyksiin ja menneeseen aikaan. Kun hyvä kirjoittaja kertoo kokemastaan, se on juhlaa… Sokealle Kanalle kommentoin jo yli kolme vuotta sitten:

”Muistosi tuntuivat mukavilta. Juuri noin. Lukemisen ilo. Kirjoittamisen ilo. Intertekstuaalisuuden ilo. Keksimisen ilo. Mitä siitä, jos joku oli jotakin jo ennen sanonut. Nyt sanoimme me.”

Namibialaisista minulla on useita henkilökohtaisia muistoja. Lähetyskirkon parvekkeelta syksyllä 1978 otetussa kuvassa piispa Auala on puhumassa tulkkinaan silloinen lähetysjohtaja Alpo Hukka. Piispa Auala on juuri vähän aikaa aikaisemmin kuullut Ambomaalla tapahtuneesta pommi-iskusta. Se tuntui tuona iltana:

+650 Seurakuntalainen klassisen kristinuskon puolesta kotimaahan ja eksegeettiselle safarille 230310

+650 Seurakuntalainen klassisen kristinuskon puolesta kotimaahan ja eksegeettiselle safarille

Huh huh

Sekin vielä

 

Netissä on se ongelma/ilo, että voi omalta tietokoneeltaan/monista tietokoneista lukea monenlaisia mielipiteitä. Jotkut mielipiteet ovat mielestäni hyviä/huonoja/keskinkertaisia/typeriä/pöyristyttäviä/ilahduttavia. Olen samaa mieltä/eri mieltä monen mielipiteen kanssa. Jotkut vaativat, että minun pitäisi ottaa/minä en saisi ottaa kantaa joka asiaan. Jos otan väärän/oikean kannan, minut lokeroidaan johonkin lokeroon. Kun minut on saatu lokeroiduksi, vastaan kaikilla puheillani/kirjoituksillani/toiminnallani kaikista samassa lokerossa olevien puheista/kirjoituksista/toiminnoista…

Pitäisikö ottaa kantaa julkisesti? Varmaan pitäisi. Olen vain liian laiska lukitsemaan ajatuskuvioitani. En ole silti varma, onko kultainen keskitiekään kullattu muulla kuin kissankullalla.

Näiltäkin sivuilta ponnistaen näkee jo monenmoista:

Klassisen kristinuskon puolesta https://uskojarukous.fi/

Kotimaa http://www.kotimaa24.fi/

Eksegeettinen safari http://eksegeesi.blogspot.com/

Seurakuntalainen http://www.seurakuntalainen.fi/

Näiltä portailta ponnistanutkin näki monenmoista. Heistä puhuin pari vuotta sitten kirjoituksessani  50 Keräilyerät :

1978 Päiväkumpu, Suomen Lähetysseuran kurssikeskus, Orivesi. Lähetyskurssin aloitus, elokuu

+639 "Vanhat, lihavat ja rumat" 120310

+639 "Vanhat, lihavat ja rumat"

Kuka kelpaa kenelle?

Täällä ilmoittautuu yksi vanha, lihava ja ruma. Olemme päässeet uutisiin. Meitä on potkittu. Ei ehkä päähän, mutta pois töistä parempien tieltä kuitenkin.  Uutinen japanilaisista potkujen syistä hymyilytti  ja samalla kieltämättä vähän ärsytti.

Millaista olisi, jos kaikki maailman ihmiset olisivat aina nuoria, aina laihoja ja aina kauniita? Entä jos kaikki olisivat aina viisaita ja aina kohteliaita? Tai aina rohkeita ja aina ystävällisiä? Tai aina rikkaita ja aina rehellisiä? Tai…  

Voiko ihminen olla kaunis ilman rumuutta? Tai rohkea ilman pelkuruutta? Tai rikas ilman köyhyyttä? Entä jos olisi tyytyväinen itseensä sellaisenaan? Olisiko se keneltäkään pois?

 Vesipuhveliteema jatkuu. Vanhalla, lihavalla ja rumallakin vesipuhvelilla on vielä kovasti käyttöä:

Nepal. 1980. Riisipellon muokkausta.

+631 Smoky peri-peri, egyptian dukkah ja indian 020310

+631 Smoky peri-peri, egyptian dukkah ja indian

Purkki käteen

Mausteet suuhun

 

Eilen tiedän syöneeni  juureskeitossani sokeria, chiliä, suolaa, paprikaa, valkosipulia, sipulia, korianteria, mustapippuria, sinappia, persiljaa, juustokuminaa, oreganoa, inkivääriä ja  luonnollista savun makua. En syönyt MSG:tä. Jos olisin lusikoinut (tai ripotellut) joukkoon aineksia myös toisesta purkista, olisin lisäksi syönyt fenkolia, kardemummaa, kurkumaa, currynlehtiä, kanelia, neilikkaa ja laakerinlehtiä.  Leipäni olisin voinut kastella oliiviöljyyn ja sitten hasselpähkinä-manteli-seesaminsiemen-korianterinsiemen-juustokumina-suola-sokeri-seokseen.

Kävin maustekaupassa. Taas kerran. Laivan myymälästä käsiin tarttui (ihan totta tarttui, ei voinut mitään) kolme purkkia eteläafrikkalaisia mausteita. Luonteenheikkouteni näkyy myös mausteasioissa, siis mausteostoasioissa. Käyttää en niitä osaa niin kuin tahtoisin.

Birminghamissa kieltä opiskellessamme söimme lounaan oman collegen väen kanssa. Iltaruuan valmistimme itse. Siinä kokeilumieli valtasi makumaailman. Onneksi lähikauppamme intialaisella omistajalla oli tarjota kaikenlaisia puolivalmisteita ja mausteita. Sieltä ostimme myös isot purkit Tandoori Masalaa ja Garam Masalaa. Ne kulkivat mukanamme Thaimaahankin. (Sienikastikkeeseen sopii yllättävän hyvin ripaus Garam Masalaa.)

 Birmingham 1979. Sarjassamme kaikenlaisia keittiöitämme. Asuntolassa keittiömme oli eteisessä, ulko-oven vieressä. Siihen mahtui juuri ja juuri hella ja vesiallas.

+625 Myrskyt ja ennakkoasenteet 210210

+625 Myrskyt ja ennakkoasenteet

Kukapa uskoisi

Kukapa välittäisi

Kukapa ymmärtäisi 

 

Vaikka ajattelen, että ihminen perusolemukseltaan on rajoittunut ja taipuvainen yksipuolisuuteen, niin silti on vaikeaa hyväksyä sitä, että toisen ihmisen ymmärtäminen on niin vaikeaa. Kun joku sanoo olevansa avoin, vapaa ja suvaitsevainen, se ei näytä tarkoittavan käytännössä avoimuutta, vapautta ja suvaitsevaisuutta silloin, kun Se Toinen on erilainen, ajattelee eri tavalla ja ilmaisee asiansa toisin sanoin. On häkellyttävää, kuinka paljon ennakkoluulot ja ennakkoasenteet edelleenkin ihmisiä hallitsevat.  Enkä tässä ajattele välttämättä vain muita ihmisiä…

En pyri asettumaan julkisten keskustelujen yläpuolelle. Tiedän, ettei minusta olisi sellaiseen. En pystyisi nostamaan keskustelun tasoa edes toisten sönkköjen seurassa. Silti edelleen ihmettelen, eivätkö ihmisten omat varoituskellot soi vai eikö niistä välitetä. Syntyykö diktaattoreja ilman myötäileviä alaisia? Tarvitseeko yksinvaltias uskollisen sotajoukon?

Siirto ihan toisenlaisiin myrskyihin. Todistettavasti Brittein saarilla on ollut ennenkin talvi. Esikoinen sai aikaan lumihevosen ja ratsasti sillä Birminghamissa keväällä 1979:

+612 B ICE 080210

+612 B ICE

Ihan

Cuulia

Elämää

 

ICE. Viikonloppu Tallinnassa. Matka jäisen meren yli.  Mukava matka.

ICE. Muutamia vuosia sitten menimme talvella laivalla Riikaan. Jäät olivat ahtautuneet Suomenlahden eteläosaan ja Riianlahteen.  Edellinen laivavuoro ei ollut päässyt perille. Laiva oli joutunut kääntymään takaisin kesken matkaa. Matkalla näimme monia jäihin pysähtyneitä laivoja.  Me ehdimme pariksi tunniksi Riikaan, ennen kuin täytyi palata takaisin. Tuo matkan jälkeen tajusin, kuinka erilaista voikaan olla meren jääpeite eri kohdissa. Mielenkiintoisinta oli seurata curling-kivien ja frisbeen muotoisia pyöreitä jääpaloja, jotka välillä sinkoilivat pitkin kirkasta jään pintaa.

ICE . Tunniste ICE (In Case of Emergency) on hyvä merkitä omaan kännykkäänsä. Todistetusti (ja omasta kokemuksesta) siitä on hyötyä vähemmänkin vaarallisissa tilanteissa. Kauppaan unohdettu kännykkä löysi omistajansa nopeasti tuon tunnisteen avulla.

ICE. Helsingissä on todistetusti ollut ennenkin lunta ja jäätä. Talvella 1978 silloisen asuinhuoneemme monet pyöreät ikkunat loistivat kauniisti lumisessa maisemassa. Seuraavaan lumiseen talveen meillä kestikin sitten viisi vuotta.

1978. Helsinki, Tähtitorninkatu, Lähetystalo.

+611 Googlevoting ja lähetystyö 030210

+611 Googlevoting ja lähetystyö

Enemmistö oikeassa?

Vähemmistö väärässä?

Kuka ratkaisee?

 

Kuopukselta olen oppinut googlevotingin. Jos en ole varma jostain asiasta, käännyn hakuohjelman puoleen. Oletan, että enemmistö on oikeassa. Aina en siihen kyllä usko.

Edellisessä tietokoneessamme olleen Wordin sanakirjaversio tuotti usein tahatontakin hupia.  Kun ensimmäistä kertaa kirjoitin sanaa lähetystyöntekijä, se ei sitä tunnistanut, vaan tarjosi tilalle sanaa lähetystyöntelijä. Hetken hymyn jälkeen otin tuon sanan käyttöön. Kerroin siitä ihmisille, jotka olivat osallisena lähetystyöhön täällä kotimaassa.  Onhan se selvästi työntelyä…

Uuden tietokoneemme uusi Word ei ole yhtä hauska kumppani kuin tuo vanha. Sille kelpaavat sekä lähetystyöntekijä että lähetystyöntelijä. Jään kyllä kysymään, mikä se lähetystyöntelijä on Wordin mielestä. Tuskin ainakaan sama kuin minun mielestäni. Google kieltäytyy kokonaan tuota sanaa tuntemasta.

Lähetystyöntelijät työntelemässä lähetystyöntekijöitä. Joensuun lähetysjuhlat 1979

+609 Itätullin päiväkoti ja Tarinateatteri 010210

+609 Itätullin päiväkoti ja Tarinateatteri

Kierrätetyt muistot

Uudestaan ja taas uudestaan

 

Tänään Porin kaupunginvaltuusto päättää entisen lastentarhani myynnistä. Siksi Satakunnan Kansassa on kuva teoksesta Välähdyksiä lastentarhain 50-vuotiselta toimiajalta. Kuvassa lasten keskellä on ainakin lasten rakas Saima-täti, johtajatar Saima Kyhä.

Halusin antaa lahjan Saima-tädille hänen syntymäpäivänään. Olin oppinut juuri virkkaamaan ja päätin virkata pannulapun. Tuskaista se oli, koska pienikin patalappu oli lapsen käsissä suuri yritys. Syntymäpäivä lähestyi ja virkkaus oli vielä kesken. Pienenä pikkuvanhana hurskaana olin käskyni oppinut. Meillä siihen aikaan pyhitettiin lepopäivä vanhaan malliin eikä käsitöitäkään yleensä tehty sunnuntaisin. Minulle tuli ongelmaksi lopettaa tuo käsityö pyhäpäivänä. Muistan, miten äitini hymyili minulle ja sanoi, että kyllä sunnuntaisinkin voi tehdä sitä, mitä ”kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve” vaativat. Pannulappu tuli valmiiksi ja kävin pudottamassa sen Saima-tädin postiluukusta.

Tarinateatteri on luonteelta improvisaatioteatteria. Siinä yleisön tarinoista muodostuu spontaaneja näytelmiä.  Olen nähnyt näyttelijöiden käyttävän myös joitain varusteita, huiveja ja soittimia.

Olin työtehtävissä osavastuullisena mukana koulutuspäivässä, jossa käytettiin Tarinateatteria.  Näyttelijät esittelivät yleisölle tapansa mukaan tarinateatterin työtavan ja pyysivät ihmisiä muistelemaan elämästään jotain käskyihin liittyvää. Kun yleisö ei heti lämmennyt, ehdotin aiheeksi tuon lapsuuteni pannulappumuiston. Se näyteltiinkin.  Sain antaa myös palautetta siitä, oliko teatteri osannut esittää asian oikein.

Pari vuotta myöhemmin, toisessa koulutustilaisuudessa oli toisen tarinateatterin vuoro. Silloin keskusteltiin siitä, oliko jollain kokemusta teatterin toiminnasta. Kerroin oman kokemukseni. Tarinateatteri halusikin näytellä tuon kokemukseni ja siitä syntyneet tunteeni. Se esitys osui kohdalleen vieläkin paremmin kuin alkuperäinen esitys.

Omat lapset ovat joutuneet tottumaan monenlaiseen päiväkotiin ja kouluun. Tässä Keskimmäinen Selly Oakissa Birminghamissa vuonna 1979:

+594 Valituskuoron jäsen 130110

+594 Valituskuoron jäsen?

Monta mutkaa

Elämän matkalla

Monta kuoppaakin

 

Valittaminen on taidetta, kun sen oikein osaa. Taitelijoiden Tellervo Kalleisen and Oliver Kochta-Kalleisen oivalluksesta maailmaan on syntynyt useita Valituskuoroja. YouTubessa esiintyy vallan mainio Helsingin Valituskuoro, Helsinki Complaint Choir.

”On se niin väärin”. Ja on se niin oikein valittaa oikein.

Kaikki maailman kuorot eivät valita. Kuva Thaimaan luterilaisen kirkon suurkuoron esityksestä kirkon syntyjuhlassa 1994. Siellä joukossa minäkin.

+462 Takahuoneen vanhus 090709

+462 Takahuoneen vanhus

Nuoruus ja viisaus?

Vanhuus ja hulluus?

 

Vanhuuden mukanaan tuoma hulluus on varmaan saanut aikaan sen, että olen välillä todella kyllästynyt kaikenlaisiin kliseihin ja itsestäänselvyyksiin. Keskustelun rintamat lyödään lukkoon aina vain uudestaan ja uudestaan. Vasemmisto on tyhmä. Oikeisto on tyhmä. Keskusta on tyhmä. Kirkko on tyhmä. Uskovaiset ovat tyhmiä. Ateistit ovat tyhmiä. Suorastaan rakastan ihmisiä, jotka pystyvät yllättämään. Kunnioitan niitä, jotka pyrkivät ylittämään rajoja. Osaisinpa ja jaksaisinpa tehdä niin.

Bangkokissa kielikoulussa ollessamme kiinalaisperäinen rehtorimme kertoi tarinan kiinalaisperheen tavoista: ”Jos joku mene ostamaan jotain kiinalaisesta kaupasta ja haluaa alennusta, kiinalainen myyjä menee kysymään sitä isältään takahuoneesta ja tämä taas isältään takahuoneen takahuoneesta ja tämä taas…”

Meille suomalaisille nämä takahuoneen vanhukset ovat lähinnä hupijuttuja, joita mainosmiehet käyttävät  hyväkseen. Suurimmassa osassa maailmaa tällaiset asita ovat kuitenkin arkea. Näitä asioita kohdataan nyt jo maahanmuuttajien oleskelulupa-asioita pohdittaessa. Kuuluvatko suvun vanhukset perheeseen?

Katsotaan, miten meidän käy.  Parinkymmenen vuoden kuluttua tiedetään, olemmeko me takahuoneessa vai syöttökaukalon ääressä...

Sofia Lankinen. Mummoni.

+458 Stressi 040709

+458 Stressi

Joku leipoo

Joku lukee

Joku virkkaa

Joku pukee

 

Stressiä voi poistaa monella tavalla.  Näistä tavoista on hyviä esimerkkejä täällä blogimaailmassakin. On ruokaohjeita ja kuvia kakuista. On lukuvihjeitä ja kirja-arvosteluja. On käsitöitä ja muita käden taitoja. On muotia ja pukeutumisvihjeitä.  On valokuvia kasveista ja eläimistä. On runoja ja mietelmiä.

Lähetyskurssin ajoilta muistan erään paneelikeskustelun, jossa eri työalueilla työskennelleet henkilöt kertoivat, mitä he olivat harrastaneet vapaa-aikanaan. Paneelissa korostettiin sitä, että vaikeissakin työolosuhteissa jokaisella täytyi olla lupa rentoutua juuri hänelle ominaisella tavalla. Jos itse ei harrastanut vaikkapa lukemista, täytyi silti ymmärtää, miksi toinen ei päässyt kirjakaupan ohi ostamatta mitään. Jos toinen taas tarvitsi rauhaa, hänelle oli sitä yritettävä järjestää.

En ole tänään stressaantunut, vaikka kirjoitankin stressistä, pikemminkin päinvastoin. Stressijutut tulivat vain mieleeni jutellessani Esikoisen kanssa. Hän kertoi eräästä opettajastaan, joka oli toiminut ison koulun rehtorina ja vaihtanut sen työn lennonjohtajan työksi, koska se oli hänen mielestään paljon vähemmän stressaavaa kuin opettajan työ…

Puikot taisivat toimia äitinikin stressileluina. Tuskin se johtui siitä, että äitini oli opettaja...

+220 Kutistunut maapallo 260908

+220 Kutistunut maapallo

Kutistunut maapallo

Laajentuneet näkymät

Kolmekymmentä vuotta sitten asuimme Helsingissä Tähtitorninkadulla. Olimme valmistautumassa lähtöön muiden lähtijöiden kanssa. Tuossa talossa, Lähetystalolla, oli tulijoita ja menijöitä paljon. Maailma pieneni hetkessä.

Koko lähetyskurssimme kokoontui Lähetystalon toiseen kerrokseen silloisen keittiön ja ruokasalin alle. Meille aukaistiin ovi ja hiljaa hiivimme sisälle eteiseen. Lauloimme Kiitos sulle Jumalani. Vierashuoneen ovi avautui ja sieltä tuli esiin hymyillen syntymäpäiväsankari piispa Leonard Auala yöpuvussaan. Piispa Auala yhtyi viimeiseen säkeistöön kanssamme puhtaalla suomen kielellä. Seitsemäskymmenes elinvuosi oli tullut täyteen. ”Kaikesta oi Herra sulle, annan ikikiitoksen.”

Piispa Aualaan tutustuimme paremminkin tuon  hänen vierailunsa aikana. Seisoimme kurssilaisten kanssa samassa ruokajonossa kuin hän ja aina hänellä riitti mukava sana kaikille lähellä oleville. Tuona aikana taas kerran ihmisiä kuljettanut auto tuhoutui pommi-iskussa ja moni piispan läheinen kuoli. Kaukaiset tapahtumat tulivat lähelle meitäkin. Väkivalta sai kasvot. Ne kasvot olivat surulliset.

Namibia itsenäistyi vuonna 1990. Piispa Auala oli silloin jo kuollut. Eilen hän olisi täyttänyt sata vuotta.

1978. Lähetyskodin ruokala, Tähtitorninkatu, Helsinki. Piispa Leonard Auala on juuri kuullut, että taas kerran ihmisiä on kotimaassa kuollut auton ajettua miinaan. - Namibian itsenäisyydestä ei tuolloin vielä ollut tietoa.

+208 Mistä ystävyys alkaa 130908

+208 Mistä ystävyys alkaa?

Ystävyys

Kahden yksinäisen yhteisyritys

 

Oli mukava työskennellä myös lasten parissa. Parhainta työ oli silloin, kun sai toisten kanssa yhdessä toteuttaa jonkun kokonaisuuden.  Silloin tällöin pääsin mukaan myös leireille ja siellä valmistelimme erilaisia rasteja, joissa leiriläiset pääsivät tutustumaan kaukaisen lapsen elämään.

Pöydälle on levitetty iso tyhjä valkoinen paperi.  Vieressä on erilaisia esitteitä, joissa on kuvia erilaisista maailman lapsista. Jokainen valitsee yhden kuvan, leikkaa sen irti  ja liimaa sen yhteiselle paperille. Sitten hän kirjoittaa valitsemansa kuvan alle HEI. 

Ystävyys alkaa siitä, että uskaltaa sanoa Hei toiselle ihmiselle. Loppu sujuu sitten itsestään. Vai sujuuko?

1979 Birmingham. Selly Oak Colleges. Ystävyys syntyi itsestään.

+191 Kolmekymmentäviisi syntymäpäivälahjaa 230808

+191 Kolmekymmentäviisi syntymäpäivälahjaa

Ei kultaa
Ei hopeaa
Ei pronssia
Sitäkin enemmän rakkautta

On vaikea muistaa, että alkuvuosina Thaimaassa olimme sittenkin aika nuoria ja että työtoverimmekin olivat silloin yhtä nuoria. Yritän parhaillaan ihmisiä muistellessani muistaa heidän koko elämänkaartaan, ei vain loppua, joka usein poikkeaa muusta elämästä. Siihen ajatteluun päästäkseen täytyy joskus ponnistella tietoisesti.

Thaimaassa asuessa sukulaiset olivat kaukana. On vaikeaa enää itsekään muistaa, kuinka irrallista elämä oli, kun yhteydenpitovälineenä oli vain epävarma kirjeposti. Työtovereistamme lapsemme saivat uusia "Tätskyjä". Heiltä tuli myös rakkautta ja huolenpitoa. 35-vuotispäiväänsä Thaimaassa elokuuussa 1980 viettänyt  Tätsky oli elänyt lastemme kanssa jo ennen yhteistä ensimmäistä Thaimaahan lähtöämme kielikurssin, lähetyskurssin ja Birminghamin kielikoulun ajan. Ei siis ihme, että juuri hän sai parasta mahdollista, hirviöitä, avaruusmiehiä, näytelmiä, lauluja ja itse tehdyn koirarunon. Ja paljon halauksia.

1970. Helsinki. Laajasalon kielikurssi ennen varsinaista lähetyskurssia.

+3 Nukeista, Nalleista ja muista muistoista 090108

+3 Nukeista, Nalleista ja muista muistoista

Gamla Stan.
Chokladkoppet och smörgåsar.
Vanhan kaupungin
uudet perinteet.

Viikonloppuna päivä Tukholmassa. Kovantuulenvaroitus oli paikallaan. Kovatuuli keikutti mukavasti uneen.

Uutta oppia. Rannekello poissa ranteesta yöllä. Ei tarvitse herätessään kurkistaa, kuinka kauan vielä on unen aikaa. Kutsutaankohan tuota rentoutumiseksi?

 Pikkunalle muutti meille kun Keskimmäinen oli puolivuotias. Sen jälkeen se onkin mukana reissaillut ja reissuissa rähjääntynyt, kuten muukin perhe. Se otettiin mukaan Birminghamiin kieltä oppimaan ja Nepaliin turistimatkalle.

Pääosan matkoistaan Pikkunalle kulki Suomen ja Thaimaan väliä. Ensimmäiset viikot se Bangkokissa kulki Keskimmäisen kanssa lastentarhassa, kunnes Keskimmäinen sanoi, ettei hän enää tarvinnut mukaansa "mitään karvaista".

Pikkunalle sai käyttöönsä pahvilaatikosta tehdyn kantokassin. Kantokassi oli päällystetty punaisella sydänpaperilla ja siinä oli punaiset nauhat, myöhemmin myös tarrakokoelma. Pikkunalle tottui siihen, että lentomatkoilla patjan alle piilotettiin kirjoja matkalukemiseksi. Muutoissa kaikki kilokeinot olivat sallittuja, ainakin Pikkunallen mielestä.

Olisi hyvä, että kaikille ihmisille aina löytyisi jotain omaa "karvaista", kun elämä potkii päähän.
 
1970. Birmingham. Selly Oak Colleges. Pikkunalle saksalaisine ja kamerunilaisine ystävineen. Nallen kantokassi ja vuodevaatteet mukana yhteisessä leikissä.

4 Minne milloinkin 291207

4 Minne milloinkin

Kuka kulloinkin.
Minne milloinkin.

Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet.

Ei ihmisistä näe etukäteen, mitä heistä myöhemmin tulee. Joku lähtee kauas, toinen ei lähde minnekään. Ei lähteminen ole arvo sinänsä eikä lähtemättömyys tee ihmistä paremmaksi eikä huonommaksi.

Oleminen on aika oleellista. Hyvä oleminen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

1978. Helsinki. Lähetyskurssin kahvitauko.