Muistan vielä muistin.
Vai mikä se olikaan?
Almanakan ja matkapuhelimen samanaikainen
häviäminen näyttää sen, missä kunnossa nykyihmisen oma muisti
todellisuudessa on.
Ihminen selvästi yrittää tehdä elämästään
varmuuskopioita sinne tänne. Jo tällä vähäisellä kokemuksella tiedän,
että formaatit vanhentuvat ihmisten myötä. En tullut
tietokoneaikaan vielä kasettinauhureiden aikakaudella, mutta muistan
radiosta lähetetyt surinat, jotka joitain tietokoneita sitten
liikuttivat. Niitä surinoita oli joskus pakko kuunnella huvikseen ihan
vain kunnioittaakseen tekniikan huimaa kehitystä. Kuka niitä enää
muistaa? En tunne ketään, joka niitä olisi käyttänyt.
Lerppuaikaan ehdin
ja lerppujen ihmeellisyyttä kunnioitin. Ohjelmat olivat lerpuilla ja
niitä vaihdeltiin lerppuasemassa, kun haluttiin jotain tallentaa. Ei
tullut mieleenkään, että joku uudenmallinen korppu voisi säilöä niin
mahdottoman paljon enemmän kuin lerppu. ( (Huomaatte
varmaan, että minulla on varsin funktionaalinen muisto noista ajoita,
terminologiaa en hallinnut silloin, enkä vieläkään…)
Ovatko lapset vanhempiensa varmuuskopioita? Entä
oppilaat opettajiensa? Mikä on se ihmiskunnan yhteinen muisti, josta
puhutaan? Entä mikä on muistin ja hiljaisen tiedon suhde?
1972. Naantalin kirkko. Pitkäperjantain kuvaus myöhäiskeskiaikaisella formaatilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti