”Wanha on kirkko paikoillaan
Seisoo se uhmaten aikaa
Monet jo sortui tornit waan
Wielä sen kellot ne kaikaa
Wanhan ja nuoren kutsuen
Wäsynehen ja sairaan, ken
Ikäwöi ikuista rauhaa”
Olimme tänään Honkajoen kirkon 200-vuotisjuhlassa. Tuosta kirkosta ja siellä pitämästäni koululaiskirkon saarnasta kerroin blogissani +268 Maalatut ikkunaverhot. Siinä saarnassa mietittiin, miltä tuntuisi istua
kirkon penkissä kirkon rakentajien kanssa. Samassa saarnassa jatkoin:
"Jatketaan kuvittelemista. Entä jos tähän kirkkoon tulisi myös niitä thaimaalaisia, jotka me, Honkajoen seurakunnan omat nimikkolähetit, kohtasimme Thaimaassa. Nämäkin ihmiset näyttäisivät erilaisilta kuin me ja käyttäytyisivät eri tavalla. He pukeutuisivat erilaisiin vaatteisiin. Koululaisilla olisi kaikilla valkoinen paita ja samanväriset mekot ja housut. Heidän tapansa olisivat myös taas ihan erilaisia kuin meidän tapamme. He ehkä hymyilisivät enemmän kuin monet suomalaiset ja kun he rukoilisivat, he eivät pitäisi käsiään ristissä vaan liittäisivät kätensä yhteen kasvojensa edessä. Heidän mielestään kuumakin suomalainen kesäpäivä olisi viileä, koska he olivat tottuneet lämpimiin säihin. He katsoisivat tätä kirkkoa ihmeissään. Mitään tällaista siellä ei ole. Taas meistä voisi tuntua, että mitä ihmettä heidän kanssaan voisi puhua ...
Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen oppinut, että maailman ihmiset eivät ole niin erilaisia kuin miltä ehkä näyttävät. Kaikki ihmiset ovat surullisia, jos heitä kiusataan tai iloisia, jos heillä on hyviä kavereita. Maailman kaikki pojat potkivat jotain palloa ja tytöt kertovat toisilleen salaisuuksia. Kaikki maailman nuoret toivovat löytävänsä sellaisen ihmisen, jota voi rakastaa ja kaikki vanhemmat ovat huolissaan omista lapsistaan ja tahtovat heille hyvää.
Ja taas, jos me istuisimme täällä kirkossa hiljaa vierekkäin, me voisimme yhdessä kokea sen, että Jumalan rakastaa meitä erilaisia ihmisiä, kaikkia yhtä paljon. Se on viesti Jumalalta ja se on tarkoitettu kaikille ihmisillä kaikkina aikoina kaikkialla maailmassa.”
Millaistahan elämä on kahdensadan vuoden kuluttua?
1968, Pyhäranta. Leirikirkko. Perheen historiassa on monenlaisia nuorisojumalanpalveluksia. Kuva Teppo Innola.
"Jatketaan kuvittelemista. Entä jos tähän kirkkoon tulisi myös niitä thaimaalaisia, jotka me, Honkajoen seurakunnan omat nimikkolähetit, kohtasimme Thaimaassa. Nämäkin ihmiset näyttäisivät erilaisilta kuin me ja käyttäytyisivät eri tavalla. He pukeutuisivat erilaisiin vaatteisiin. Koululaisilla olisi kaikilla valkoinen paita ja samanväriset mekot ja housut. Heidän tapansa olisivat myös taas ihan erilaisia kuin meidän tapamme. He ehkä hymyilisivät enemmän kuin monet suomalaiset ja kun he rukoilisivat, he eivät pitäisi käsiään ristissä vaan liittäisivät kätensä yhteen kasvojensa edessä. Heidän mielestään kuumakin suomalainen kesäpäivä olisi viileä, koska he olivat tottuneet lämpimiin säihin. He katsoisivat tätä kirkkoa ihmeissään. Mitään tällaista siellä ei ole. Taas meistä voisi tuntua, että mitä ihmettä heidän kanssaan voisi puhua ...
Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen oppinut, että maailman ihmiset eivät ole niin erilaisia kuin miltä ehkä näyttävät. Kaikki ihmiset ovat surullisia, jos heitä kiusataan tai iloisia, jos heillä on hyviä kavereita. Maailman kaikki pojat potkivat jotain palloa ja tytöt kertovat toisilleen salaisuuksia. Kaikki maailman nuoret toivovat löytävänsä sellaisen ihmisen, jota voi rakastaa ja kaikki vanhemmat ovat huolissaan omista lapsistaan ja tahtovat heille hyvää.
Ja taas, jos me istuisimme täällä kirkossa hiljaa vierekkäin, me voisimme yhdessä kokea sen, että Jumalan rakastaa meitä erilaisia ihmisiä, kaikkia yhtä paljon. Se on viesti Jumalalta ja se on tarkoitettu kaikille ihmisillä kaikkina aikoina kaikkialla maailmassa.”
Millaistahan elämä on kahdensadan vuoden kuluttua?
1968, Pyhäranta. Leirikirkko. Perheen historiassa on monenlaisia nuorisojumalanpalveluksia. Kuva Teppo Innola.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti