Kolme kertaa kookoksesta

Kokosin kerran kokemuksistani rippikouluja varten kolme kookostarinaa. Niitä kerroin kookospähkinä kädessäni.

Ensimmäinen tarina kertoi kookospähkinästä, jonka näin usein lapsenaystäväperheen kotona. Heiluteltaessa se aluksi hölskyi, mutta myöhemmin sen sisällä kolisi. Kuulin, että se oli lähetetty Afrikasta postissa. Perheen sukulaiset olivat lähetystyössä Afrikassa.

Toinen tarina kertoi vahvakuorisesta kookospähkinästä ja apinoista. Kerroin, miten kookospähkinät eivät menneet rikki, vaikka apinat heittelivät niitä alas korkeasta kookospalmusta. Kun siemen sisällä alkoi itää, kovinkin kuori murtui.

Kolmas tarina kertoi siitä, miten kaukaiset ihmiset osasivat käyttää niitä materiaaleja, joita heillä ympärillään oli. Minun kädessäni olevasta kookospähkinästä oli Thaimaassa tehty linnunpönttö. Kerroin, että Jumalakin joutuu välillä käyttämään sitä materiaalia, jota Hänellä on. Varmaan olisi ollut parempia, reippaampi, fiksumpia, kestävämpiä, tehokkaampia kuin me, mutta ne paremmat eivät lähteneet. 

Katalyytti seitsemänkymmentäkuusi, Porin lähetysjuhlat, on ollut  jo ennenkin esillä. Olimme mukana mm Porin keskustassa Eetunaukiolla järjestetyssä Lähetys valtaa kaupungin!- tilaisuudessa ja muissa vapaaehtoistehtävissä.

Kookoksesta voi kertoa monia muita tarinoita, vaikka näinkin:


Plus%20897%20Kookosmehua%20juomassa.jpg