Tästäkö on kysymys?
Tätäkö se on?
Porin Lähetysjuhlilla kolme tehokasta päivää takana. Puhetta. Laulua.
Soittoa. Keskustelua. Lukemista. Näkemistä. Kokemista. Viimeisessä
tilaisuudessa siunattiin uusia lähetystyöntekijöitä matkaan,
perinteiseen tapaan. Joukossa oli useita tuttuja, läheisimpänä
lähessukulainen, lastemme kasvinkumppani Thaimaasta perheineen.
Katselin tuota viimeistä messua infopöydän takaa.
Liikutuin ensimmäistä kertaa juhlien aikana. Messuna oli
kehitysvammaisten selkokielinen itsetehty ja itsetoimitettu Jazzmessu.
Kehitysvammaiset toimivat myös pappien parina ehtoollisen jaossa.
Tajusin, että lähetystyötä ei olisi voinut tuota paremmin ilmaista. Jokainen
ihminen on tärkeä. Jokainen ihminen on arvokas. Kaikkialla, kaikissa
paikoissa, kaikkina aikoina jokaisen on oikeus kuulla evankeliumi
Jeesuksesta. Omalla kielellään, omalla tavallaan, omalla
ymmärryksellään.
Juttelin
jälkeenpäin noiden soittajien ja laulajien kanssa. Pari heistä muisti
minut siitä, että olin muutama vuosi sitten vieraillut heidän
koulussaan. He kysyivät, oliko Thaimaan lapsilla nyt hyvä olla ja
saivatko kaikki lapset siellä varmasti ruokaa ja pääsivätkö he kouluun.
He muistivat myös ne thaimaalaiset soittimet, joita olin kuljettanut
mukanani…
Katalyytti seitsemänkymmentäyhdeksän. Selkokielinen Jazzmessu Jos haluat nähdä ja kuulla , millainen tuo messu on, tässä viisiminuuttinen siitä Porin Kirkkopuistossa.
Kummipoikamme rippikuva kehitysvammaisten rippikoulusta. Ilman
tätä jo edesmennyttä kummipoikaamme elämämme olisi ollut paljon
köyhempi, vaikka pystyimme osallistumaan hänen elämäänsä vain vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti