Vieläkö tämä pätee?
Ei ole helppo uskoa sitä, että tulevat polvet
ymmärtäväisivät meitä paremmin kuin me itse. Se tuntuu hieman omituiselta,
mutta näinhän mekin ajattelemme menneistä polvista. Vasta jälkeenpäin
meillä on ollut käytettävissä ”kaikki” asioihin liittyvä tieto ja siitä
tehdyt yhteenvedot ja analyysit. Tieto on löytynyt dokumenteista ja
nehän ovat olleet aina tietysti oikeassa, etenkin jos ne ovat viitanneet
johonkin toiseen kirjalliseen tietolähteeseen. Tämä olisi vitsi, jos se
ei olisi totta. Näin nykyisin ajatellaan. Ja uskotaan. Taidettiin
ennenkin uskoa.
Kerroin muistojani Aleksis Kivestä.
Liitin häilyvät muistoni netin kautta löytyneisiin faktoihin. Löysin
vuosilukuja ja nimiä, jopa videoita, jotka vahvistivat sen, mitä olin
kokenut. Pienet yksityiskohdat saivat vahvistuksen. Esko Salmisen hyppy
verhojen eteen Jukolan Jussina. Rauli Tuomen kalvaat kasvot vanhan koulun lakanalla. Veljesten turkkalainen räkä – onneksi vain televisioruudulla. Kihlauksen
Aapelin epätoivoinen tanssi Kino-Palatsin valkokankaalla. Charlotta
Aleksinsa kanssa Turun kaupunginteatterin lavalla. Halosen elokuvan
Aleksis hiihtämässä rinnettä alas vanhanaikaisilla välineillään
helsinkiläisessä elokuvateatterissa.
Kävimme Helsingissä harjoittelijan kanssa läpi laatikoita, joissa
oli Lähetysseuran vanhaa etnomateriaalia Thaimaasta. Muistin monet tavarat, päiväkodin vanhan koululaukun ja
koulukirjat, tunsin kuvien henkilöt ja päiväkodin katolla olevan
leikkitilan leikkijunan. Toistuvasti kuulin kysymykset: ”Onko siellä
vielä tällaista? Käytetäänkö näitä tavaroita vielä? Entä näitä
koulupukuja?” Puolet tavaroista jätettiin syrjään. Aika oli jo kulunut
niiden ohi.
Kaikkia asiat eivät muutu ihan nopeasti. Thaimaassa tapasin Banaanipuun päiväkodin entisiä opettajia ja nykyisiä
oppilaita. ( Nykyisin Immanuel Lutheran Church Day Nursery)
1986.Thaimaa. Päiväkodin lapset odottamassa koulubussia. (Kuva: Banaanipuun päiväkodin kuvat)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti