Katsoin
Koin
Kauhistuin
Kartan
Kolmea televisiosta (viime vuosituhannella)
katsomaani elokuvaa en välttämättä halua katsoa uudestaan, vaikka ne
olivat hyvin vaikuttavia. Ne luultavasti tai varsin todennäköisesti kiristivät edelleen jotain piilotajuntani solmua. Siellä sisällä on piilossa oma elefanttimieheni, oma kummitukseni ja oma Kasparini. Heitä en halua kohdata liian usein. Sitä surua en haluaisi tuntea.
Neljä vuotta sitten kerroin blogissani tunnelmia Estoniasta:
”Olin
Suomessa, kun Estonia upposi. Minulla oli vapaapäivä ja kauhulla
seurasin tapahtumia televisiosta aamusta alkaen. Se on niitä päiviä,
joista muistaa, missä on ollut. Tiedän, että en voi kylliksi samaistua
niiden ihmisten tuskaan, joita se päivä kosketti ja jotka menettivät
rakkaimpiaan. Jonnekin hyvin syvälle minussa se päivä kuitenkin iski.
Mietin
pitkään, miksi se tapahtuma tuntui niin henkilökohtaiselta. Sitten
tajusin. Samaistuin niiden ihmisten kanssa, jotka joutuivat avuttomasti
seuraamaan naapurilaivoista toisten taistelua elämästään. Upeat laivat,
kaikki hyvin, mutta ei välineitä toisten auttamiseen. Systeemi oli luotu
omien ongelmien voittamiseksi, ei niiden, jotka jo olivat merihädässä.
Ymmärsin, miksi satamissa oli kriisipäivystys myös näille katsojille.
Lähetystyössä näkee paljon ihmisten vaikeuksia, jos
pitää silmänsä auki. Minulla on tässä mielessä Suomessa helpompaa, kun
voin siirtää ajatukseni muualle. Thaimaassa se ei aina onnistunut. Oli
niin paljon sellaista, jolle ei voinut mitään. Katsoi vain vierestä,
avuttomana.”
Neljä vuotta sitten jatkoin näin:
”Mietteeni ei
ole jäänyt vain tuohon ahdistukseen. Olen tajunnut, että kyllä aina
jotain voi tehdä. Opetankin nuorisolle, että lähetystyössä ei olla
surkuttelemassa maailman kauheuksia, vaan tarttumassa toimeen yhdessä
toisten kanssa. Kyllä tätäkin maailmaa voi ja täytyy muuttaa. Yksi voi
auttaa konkreettisesti, tekemällä jotain, toinen rahoittamalla, kolmas
miettimällä niitä rakenteita, jotka estävät avun perille menoa. Uskon
työnjakoon. Ei tarvitse ottaa koko maailman murheita, kunhan ei vain
siirrä vastuuta kokonaan muille.”
Tänäänkin ajattelen samalla tavalla.
Thaimaa. Bangkok Bangkapi. Tulvakuvia 1980-luvulta auton ikkunasta. Tuossa jossain sen (kuoppaisen) tien piti olla…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti