Väärät vaikuttimet
Kelvoton apu?
Saako auttajalla olla väärät motiivit? Mistä
tietää, että lahjoittajalla on puhtaat vaikuttimet? Kelpaako apu
huonolta vai vaaditaanko priimaa?
Thaimaassa
yläluokka harrasti hyväntekeväisyyttä gaalailloin ja muotinäytöksin.
Muistan, miten se siinä yhteiskunnassa iski selvästi silmään. Siellä eri yhteiskuntaluokkien ihmiset todella harvoin, tuskin koskaan, keskustelivat yli rajojen.
Kävin Kotimaa24:ssä
mielenkiintoista keskustelua siitä, onko huonoilla motiiveilla annettu
apu turhaa tai jopa loukkaavaa. Joutuuko autettu tahtomattaankin
auttajan auttajaksi saamatta palkakseen muuta kuin pahan mielen? Puolustin huonoakin auttamista. Omia kommenttejani siellä:
”Pelkään,
että me Suomessa olemme menossa siihen, että kukaan ei uskalla yrittää
mitään. Jos kaikki on kiellettyä silloin, kun ei olla varma oikeista
motiiveista, on paras lopettaa kaikki kohtaaminen. Minulla on varsin
realistinen kuva meidän kaikkien motiiveista.”
”Vietin yhden
joulun sairaalassa Kuopuksemme kanssa lastenosastolla, kun hän oli
muutaman kuukauden ikäinen. (Silloisen ainoan Suomen joulumme kahden
työkauden välillä) Olin kiitollinen kaikesta, mikä
lohdutti. Sairaalan joulupukkikin vieraili huoneessamme suojavarusteissa
katsomassa meitä kahta. Se tuntui suunnattoman positiiviselta silloin
kun itse oli avuton...”
”Juuri äsken
Kauneimmissa Joululauluissa jäin miettimään äitiäni, joka vuosikausia
joka jouluaatto puolelta päivin jätti perheensä, siis meidät muut,
hoitamaan loppusiivoja ja koristeluja ja muita ja lähti kuoron kanssa
sairaaloihin tervehdyskäynneille. ”
”Ja eräänä vuonna nuorena pääsin jouluaattona muutamaksi tunniksi muiden seurakuntanuorten kanssa pieninä ryhminä viemään tervehdyksiä ja laulamaan diakonissan valitsemiin yksinäisiin koteihin. Se oli elämäni kokemus. En tiennyt, millaisissa paikoissa ihmiset asuivat. Jotain se minussa muutti. ”
”Vaatimustasoni itseni ja muiden suhteen on vain vuosien varrella alentunut. Vanhalla ei ole enää vara valita:) Olen sanonut sen myös näin: Nälkäinen ei nirsoile.Pelkään, että syyllistämällä meidän mielestämme huonot yrittäjät, teemme enemmän hallaa kuin hyvää.”

”Saavatko
kuorot mennä laulamaan laitoksiin, vaikka eivät osaa tehdä siitä sillä
tavalla pyyteettömästi, että se kaikkia vakuuttaisi. Tai saako huono
auttaja yrittää auttaa toista vajavaisesti, joskus peräti väärillä
omahyväisillä motiiveilla.”
”Jos
räkärealisteja on olemassa, niin olen sellainen, en siis ihanteellinen.
Haluaisin olla myös armollinen, itsellenikin, joka haluaisi niin paljon
eikä pysty kuin pieneen osaan siitä hvyästä, jota varmaan voisi tässä
maailmassa tehdä. Siksi en voi muidenkaan motiiveja arvostella, vaikka
sitä niin usein haluaisinkin tehdä."
Thaimaalaisen joulukalenterin yhdeksäs kuva puhuu antajista. Oliko tietäjillä oikea motiivi?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti