Kesän vanha ja uusi
Muistelimme tuossa Hannoverin huoneessa ollutta salaperäistä ovea. Siitä silloisessa päiväkirjastani:
”14.6.1967. Juttu on paras
alkaa keskeltä, siitä, miten kaksi uupuneen nuutuneen näköistä surkeaa
sadetakkista suoratukkaista lyhyttukkaista matkalaukkuja kantavaa
tyttölasta on jo Hannoverissa niin pitkällä, että on päässyt huoneeseen
ja sisar Isolde on meille näyttänyt kaiken, jopa avannut oven,
salaperäiseltä näyttävän oven johonkin pimeään ja sanonut jotain ja
mennyt pois.
Niin eikös vain minun
uteliaisuuteni herää (on jo pukeuduttu yöpukuihin) ja avaan varovasti
oven ja HAA siellä nukkuu joku. Hiljaa (= kauhea kolina hiljaisessa
huoneessa) suljen oven ja menen sänkyyn. Kuuluu rapinaa viereisestä
huoneesta, pää kurkistaa ovesta, ei sano mitään, kulkee hiljaa huoneen
poikki yöpukuinen hahmo, viipyy tovin ulkona, tulee takaisin, ei sano
mitään, seisoo hetken omalla ovellaan ja hymyilee ystävällisesti meille,
työntää kättä ja sanoo: ”Ingrid”. Ja me solkkaamme omat nimemme, Ingrid
puristaa kättä ja sanoo: ”Schlafen Sie gut”.”
Olen kauan miettinyt, olinko joskus nähnyt zeppeliinin vai muistinko väärin. Ja olinhan minä, siellä Hannoverissa. Kuplien yläpuolella. Näköjään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti