Kesän vanha ja uusi

Eräs taakse jätetty kesä aktivoitui, kun tapasin vanhoja ystäviäni. Yksi heistä oli opiskeluaikana Hannoverissa kesätöissä ollessaan nukkunut samassa huoneessa kuin minä sitten seuraavana kesänä. Olimme olleet saman Frau Decken apuna siivoamassa samaa Friederikenstiftin osastoa. Olimme oppineet käyttämään (samaa?) isoa kiillotuskonetta ja linjaamaan saman käytävän kiillotusjäljet oikeaoppisesti.

Muistelimme tuossa Hannoverin huoneessa ollutta salaperäistä ovea. Siitä silloisessa päiväkirjastani:

”14.6.1967. Juttu on paras alkaa keskeltä, siitä, miten kaksi uupuneen nuutuneen näköistä surkeaa sadetakkista suoratukkaista lyhyttukkaista matkalaukkuja kantavaa tyttölasta on jo Hannoverissa niin pitkällä, että on päässyt huoneeseen ja sisar Isolde on meille näyttänyt kaiken, jopa avannut oven, salaperäiseltä näyttävän oven johonkin pimeään ja sanonut jotain ja mennyt pois.
Niin eikös vain minun uteliaisuuteni herää (on jo pukeuduttu yöpukuihin) ja avaan varovasti oven ja HAA siellä nukkuu joku. Hiljaa (= kauhea kolina hiljaisessa huoneessa) suljen oven ja menen sänkyyn. Kuuluu rapinaa viereisestä huoneesta, pää kurkistaa ovesta, ei sano mitään, kulkee hiljaa huoneen poikki yöpukuinen hahmo, viipyy tovin ulkona, tulee takaisin, ei sano mitään, seisoo hetken omalla ovellaan ja hymyilee ystävällisesti meille, työntää kättä ja sanoo: ”Ingrid”. Ja me solkkaamme omat nimemme, Ingrid puristaa kättä ja sanoo: ”Schlafen Sie gut”.”

Ingrid, vakituinen asukas, sai asua perähuoneessaan, me, kahden kuukauden kulkijat hänen kulkureitillään.  Hyvin se sujui.

Olen kauan miettinyt, olinko joskus nähnyt zeppeliinin vai muistinko väärin. Ja olinhan minä, siellä Hannoverissa. Kuplien yläpuolella. Näköjään.