Saako ruma sana olla sanomatta
Niin kuin se on
 
Valitsemmeko itsellemme röyhkeän edustajan, kun emme itse uskalla olla sellaisia. Pitääkö jonkun pistää puolestamme jauhot suuhun toisinajattelevalle? Pitääkö edes jonkun sanoa asiat niin kuin ne ovat? Pitääkö meidän löytää toinen ihminen sanomaan ääneen ne vihaviestit, joita emme uskalla aina edes ajatella sanovamme?

Jäin miettimään niitä ihmisiä, joita olen vuosien varrella äänestänyt. Kertooko heidän luonteensa minusta enemmän kuin heidän edustamansa asiat?  Onko mukavan ihmisen tukija itsekin mukava, röyhkeän itsekin röyhkeä? Pitääkö päättäjän osata pitää puolensa, jotta hän voi pitää myös toisten puolta? Entä valitsijan?

Median tehtävä on nostaa esiin asioita, myös niitä piiloteltuja. Idealismi loppuu siinä vaiheessa kuin raha ratkaisee kritiikin kohteen.  Vain entinen kylähullu jakoi kritiikkiään ilmaiseksi. Hänen tehtävänsä on jaettu nyt meille blogien kirjottajille…

Näinä päivinä olen seurannut Thaimaan lehdistön uusinta poliittista kärhämää. Esiintyikö ministeri päihtyneenä parlamentissa vai ei? Kuka sanoi kenelle mitä ja millä tavalla? Asiat vaihtuvat, henkilöt pysyvät. Syytökset vaihtuvat, henkilöt pysyvät. Puolueet vaihtuvat, henkilöt pysyvät. Vuosien varrella on seurattu, kuka kulloinkin on ollut maanpaossa ja mistä syystä. Muistan, miten tuo sama ministeri-parka oli Tanskassa pakolaisena ollessaan joutunut syömään aina vain voileipiä ja voileipiä. Tai miten poliitikon ”pahat pojat” toistuvasti pääsivät pälkähästä huomautettuaan, kenen poikia he olivat…

Vieraassa kulttuurissa ymmärryksen hienosäätö on helposti tuomittu epäonnistumaan.  Äly jättää ja huutaa vielä mennessään Hoi. Omassa kulttuurissa kyllä toivoisi jotain ymmärtävänsäkin.

Jotkut päätökset ovat tuhoisampia kuin toiset. Viipuri. Rautatieasema. 30.9.1941:
Viipuri%20rautatieasema%20300941pieni-no