Julkkis kysyy
Julkkis vastaa
Kansa nauraa
Kansa maksaa
 
On joitain asioita, joiden en koskaan luullut tulevan Suomeen.  Nyt ne on tuotu tännekin:

Julkkisten keskinäinen kisailu televisiossa. Nauroin, varmaan vähän väheksyvästikin, kun Thaimaan televisiossa aikoinaan samat julkkisnaamat esiintyivät lähes joka ohjelmassa, joka visailussa, joka kilpailussa, joka haastattelussa.  Siihen entiseen hyvää aikaan Suomessa tietäjät ja osaajat olivat erikseen. Valmiiksi naurettuja juttuja nähtiin vain ulkomaan eläviltä. Nyt olemme kansainvälistyneet.  Ei ihme, että Julkkis on jopa toiveammatti…

Olen aika paljon ollut tekemisissä uussuomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten kanssa ja myös julkisesti eri tilanteissa ja tilaisuuksissa puhunut tasa-arvoisen kohtelun puolesta.  Vuoden 2011 pakolaisnaisen Saido Mohamedin olen pari kertaa tavannut ollessani tulkkina maahanmuuttajille kohdistetuissa seminaareissa. Somalialainen Amran Mohamed Ahmed sai tuon palkinnon vuonna 2005;

Eeva-Liisa Bahnaan: Rauhaa etsimässä, Amran Mohamed Ahmedin tarina

Tämän kirjan luettuani oli vähän sekava olo. On tietysti hienoa, että tämä kirja on kirjoitettu. Toivoisin, että jokainen Vuoden pakolaisnainen-palkinnon saanut voisi esitellä itsensä ja elämänkaarensa tällä tavalla.  Jäin silti miettimään sitä, miten mahdollistettaisiin todellinen ymmärrys eri ryhmien välillä. Kuinka paljon kukin voi vaatia toisilta ja kuinka paljon täytyy joustaa? Tärkeimmäksi asiaksi minulle nousi se, kuinka paljon maahan tulleet tarvitsisivat jatkuvasti kulttuuritulkkeja uusissa tilanteissa.  Törmäysten vaara on jatkuvasti olemassa. Mikä olisi oikea keskustelufoorumi? Millaista olisi oikea sananvapaus? Miten jaksaisimme erilaisuutta? Kaikki keisarit eivät ole vieläkään täysin puettuja…


1979. Monikulttuurinen ruokapöytä. Selly Oak Colleges. Birmingham.