sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

+483 Tähdenlentoja elokuun yössä 130809

+483 Tähdenlentoja elokuun yössä

Ohimenevä välähdys
Näinkö oikein?
 
Eilinen auringonlasku oli turhan kaunis ja kesti turhan pitkään. Taivas säilyi vaaleana puoleen yöhön asti. Elokuun kuu nousi samaan aikaan metsän puiden takaa myös valaisemaan kauniisti. Yleensä rakastan sekä auringonlaskuja että kuun nousua, mutta eilen en. Odotin tähdenlentoja, joiden esiintyminen oli eilen taas kerran maksimissaan. Perseidien meteoriparvi on parhaillaan iskeytymässä maan ilmakehään ja niiden tuotoksena on mahdollista nähdä taas kerran useita tähdenlentoja lyhyessä ajassa.

Ajelin siis illalla kesämökille. Metsäinen tontti ei antanut mahdollisuutta katsoa koko taivaankantta. En myöskään aikonut valvoa pitkään, vaikka yö olikin lämmin ja kaunis. Ja sitten se tuli. Pitkä leimahdus, jonka pituutta korosti se, että se näkyi pitkän kuusen vierestä. Valoilmiö, kuin salama, lähes puolet kuusen pituudesta. Ja pian perässä toinen, vasemmalta oikealla metsäaukion koko pituuden verran. Näitä olin tullut katsomaan.

Joskus on mentävä pimeään nähdäkseen valon.

Tähdenlennon paikka päiväsaikaan. Kuva Simo Nieminen.
Plus%20483%20T%C3%A4hdenlennon%20paikka%

lauantai 19. maaliskuuta 2016

+482 Asuntomessut ja kierrätyskoti 120809


+482 Asuntomessut ja kierrätyskoti

Säilyttää vai hävittää
Luovuttaa vai taistella
 
Porissa oli asuntomessut vuonna 1975. Onpa siitä jo aikaa! Käyskentelimme silloin tuolla puuttomalle tasaiselle pellolle rakennetulla Pormestarinluodon messualueella villin poikavekaran ja vaunuissa olevan tyttövauvan kanssa. Alueen nykytilanne ei ole ankea. Sitä esittelee uusi Porissa- valokuvablogi.

Valkeakosken asuntomessuilla esiteltiin kierrätyskoti. Sääksmäen seurakunnan työntekijät sisustivat kierrätysmateriaaleilla  kodin erääseen rivitalokaksioon. ”Sisustajien tavoitteena oli tehdä koti, jossa näkyy asujansa, fiktiivisen eläkkeellä olevan lähetystyöntekijän, elämäntarina ja arvoperusta.”

Kotimme ei ole tyylikäs. Tyylittömäksikään sitä ei voi väittää, koska siinä on monia tyylejä. Varsinainen kierrätyskoti. Tässäkin huoneessa tietokone seisoo 1940-luvun kirjoituspöydällä. Sen alta söin pienenä isoveljen sinne kiinnittämää purkkaa ikävissäni. Lundiahyllyt, näköjään vielä viisi niistä jäljellä, ostettiin vähän kerrassaan tarpeen mukaan. Välillä niillä hoidettiin vauvaa, välillä koululainen teki niillä läksyjään. Huoneen kaksi muuta kirjahyllyä on ostettu jossain välissä porilaisilta kirpputoreilta. Thaimaasta tuotu arkistokaappi on sopiva printterin jalusta. Komistuksena on Miehen kotoaan saama perinteinen senkki. Se korjattiin meille häälahjaksi. Pienellä thaimaalaisella rottinkihyllyllä ovat ns kasat, siis mitä milloinkin. Seinällä on äitini tekemä ryijy. Sopivissa ja sopimattomissa paikoissa näkyy muistoja Thaimaasta. Uutta ovat vuodesohva ja työtuoli. Ne on valittu käyttökelpoisuuden mukaan. Täytyyhän tosiaan jossain näkyä tämäkin vuosikymmen. Arvoperustaa voi arvailla seinällä olevasta lähetysystävän Thaimaahan mukaamme lahjoittamasta krusifiksista ja nimikkoseurakuntien lahjoittamista Lokalahden ja Merikarvian kirkon kuvista.

1983. Thaimaa. Tuokin puhelinpöytä matkusti aikoinaan Suomeen.
Plus%20482%20Koti%202%20Puhelinp%C3%B6yd

perjantai 18. maaliskuuta 2016

+481 Blogitko elämänkertakirjallisuutta? 110809


+481 Blogitko elämänkertakirjallisuutta?

Yhdeksänkymmentäyhdeksän
Joukossa täysiä kymppejä
 
Kirjastojen yleisessä luokitusjärjestelmässä muistelmat ja elämänkerrat näyttävät pääasiassa löytyvän luokasta 99. Vanhemmiten olen alkanut vierailla siellä yhä enemmän ja enemmän. Pöydällä on nyt Rainer Frimanin Miehen tie. Friman on tällä hetkellä yksi Satakunnan Kansan kolumnisteista.

Olen ajatellut, että useat blogit voitaisiin luokitella elämänkerroiksi. Vaikka niissä ei aina suoranaisesti muistella entisiä, niin kirjoituksissa esiintyvä nykyisyys on jo lukijalle menneisyyttä. Elämä ei pysähdy. Kirjoittaja voi hetkeksi pysähtyä zoomaamaan jotain tilannetta, mutta lukijalle se tilanne on jo ohitettua aikaa. Jotain hohtoa oli aikoinaan suorissa televisiolähetyksissä, kun vielä ei pystytty tallentamaan ohjelmia. Jotain aitoa menetettiin tekniikan kehittyessä. Vieläkin tunnelma on tiiviimpää suorissa ohjelmissa. Jännityksen vaistoaa kokeneeltakin esiintyjältä.

”Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä.” Niin teki Runeberg ja niin teen minäkin.

Elämänkerrallinen kokemus papukaijasta, eikös?
Plus%20481%20Marra%20papukaija.jpg

torstai 17. maaliskuuta 2016

+480 Tappuritapahtuma ja Tekniikan Maailma 100809


+480 Tappuritapahtuma ja Tekniikan Maailma

Perinnettä ja nykyaikaa
Tulevaisuus tulee aikanaan
 
Mies, Esikoinen ja Pojanpoika 5v osallistuivat  lauantaina Nakkilassa Tappuritapahtumaan, perinnetapahtumaan, jossa esiteltiin entisajan työtapoja, ajoneuvoja ja koneita. He eivät kuulemma olleet ainoa kolmen sukupolven kolmikko. Pojanpoika on ollut pienestä pitäen kiinnostunut kaikista nappuloista ja koneista. Yli viisi tuntia jaksoivat Mies ja Esikoinen katsella, miten erilaisia koneita käynnistettiin ja käytettiin. Pojanpoika olisi kyllä jaksanut katsoa vielä kauemmin.

Äsken kävin saattamassa autolle kotiin lähteviä lomalaisia. Takapenkkiläisyys ei ole yleensä ollut kovin suosittua, ei siellä istujien eikä kurinpitäjien kannalta. Asiaa auttaa tänään ehkä se, että taaskin Pojanpojalle varattiin vanhoja Tekniikan Maailmoja matkalukemiseksi. Ne kiinnostavat. Television, digilaitteen ja DVD-soittimen käyttöohjeet olikin jo luettu moneen kertaan.

1967. Merikarvia. Fergu.
Plus%20480%20Matti%20ja%20Fergu%201967.j

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

+479 Nuori Henning Mankell vanhuuden muistojen keskellä 080809

+479 Nuori Henning Mankell vanhuuden muistojen keskellä

Mitä nuori vanhuudesta
Sitä ei vanha nuoruudesta
 
Kirjaston uudesta pikalainahyllyköstä löytyi uusi Mankell, Panokset. Uusi ja uusi. Mankell kirjoitti tuon esikoiskirjansa jo vuonna 1973. Uusi esipuhekin on jo vuodelta 1998. Suomeksi kirja käännettiin vasta tänä vuonna. Siis uusi mikä uusi, ainakin yksikieliselle suomalaiselle lukijalle. Palautin kirjan heti luettuani sen, joten lainauksia siitä en voi nyt käyttää hyväkseni. Kirjan yhteiskuntakritiikkiä on jokaisen parasta lukea itse. Se sinänsä on mielenkiintoista, etenkin, jos on vähänkin seurannut ruotsalaisen (ja myös oman maamme) politiikan vaiheita viime vuosisadalla.

Panoksissa nuori kertoja kertoo tuttavansa, vanhan Oskar Johanssonin elämästä ja elämänpiiristä ja muutoksista, joita Oskar elämänsä aikana koki. Tuon elämän kautta näkyy myös ruotsalaisen yhteiskunnan muuttuminen tai muuttumattomuus. Mikään tuosta ei sinänsä jäänyt minun mieltäni vaivaamaan. Minua jäi mietityttämään nuori Henning Mankell, kirjailija itse. Kirjaa kirjoittaessaan hän oli 24-vuotias. Miten on mahdollista, että niin nuori mies on voinut kirjoittaa niin oleellisia asioita vanhuudesta? Miksi kirjan kertoja, ruotsalainen, kuunteli vanhaa miestä? Tuntuu, että tämän kirjan arvostelijat ovat olleet vielä liian nuoria kysyäkseen näitä kysymyksiä. Tässä iässä sitä kysyy.

Millainen on sukupolvien kuilu? Voiko sitä ylittää? Voiko sen yli rakentaa sillan? Voiko sortunutta siltaa korjata?  Onko helpointa kohdata sillalla, ei kenenkään maalla? Vanha ei voi väittää ymmärtävänsä nuoruutta, vaikka itse on ollutkin nuori. Se ei ollut sama nuoruus kuin nykyisillä nuorilla. Nykyisten nuorten vanhuus ei tule olemaan samanlaista kuin nykyinen vanhuus. Silti olisi opittava elämään yhdessä, ainakin jotenkin. Mikä ettei?

1979. Pyhäranta. Lasten Mamma ylittämässä sukupolvien kuilua.
Plus%20479%201979%20mamma%20voileipi%C3%

tiistai 15. maaliskuuta 2016

+478 Megatähti 060809

+478 Megatähti

Täällä minä
Ja muutama muu…
 
Sain juuri tällaisen tekstiviestin Helsingin Jätkäsaaresta. Puhelimet siis vielä pelaavat tuossa kahdeksankymmenentuhannen ihmisen joukossa.
Seuraan varmaan vuosien mukana tulleella kyynisyydellä maailman idoleja. Heitä nousee ja laskee. Jokainen yrittää ylittää edelliset megatähdet. Suurin osa on aloittanut pikkutähtenä, tullut kai kilotähdeksi, sitten tonnitähdeksi. Jossain jostakin joskus tulee megatähti, maailman suosikki. Yksi sellainen on täällä tänään.
Wikipedia sanoo, että tämän päivän megatähti on ”tunnettu itseironisuudestaan ja taipumuksestaan kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallitsevia konservatiivisia arvoja”. Ihaillaanko häntä oikeasti? Laulaako hän hyvin? Markkinoidaanko häntä hyvin? Onko hänellä hyvä show? Kuunnellaanko hänen puheitaan? Uskotaanko häntä? Seurataanko häntä? Unohdetaanko hänetkin aikanaan?

1970. Kypros. Nikosia. Naapurin talo. Unohdettu. Tuhottu.
Plus%20478%20Kypros%20naapuri%20r%C3%A4m

maanantai 14. maaliskuuta 2016

+477 Maailman lasten maailma 050809


+477 Maailman lasten maailma

Maailman lasten maailma
Pitääkö
Huominen
Huolen itsestään?
 
”Isi sanoi, että enää ei ole metsämansikoita. Hahaa. Väärässä oli.”

Pieni mies istui tänään mustikanvarpujen keskellä ja selvästi mietiskeli elämän suuria kysymyksiä. Välillä aina meni mustikkakin suuhun. Miksi sitä sanottiin mustikaksi, vaikka se oli sininen? Oli monenlaisia heiniä koskettavaksi, kaarnaa raaputeltavaksi, ja monenlaisia tuoksuja haisteltavaksi. Papan kanssa käytiin katsomassa katiskat. Mitään ei löytynyt. Vatsassa oli jo mansikoita, karviaisia, metsämansikoita, vadelmia sekä punaisia, valkoisia ja mustia viinimarjoja.

Jaksanko luottaa tulevaisuuteen? Siellä en enää ole. Maailman lapset kasvavat aikuisuuteen, jota en enää näe, olosuhteisiin, joita en voi edes aavistaa. Nyt voin vain ruokkia ja rakastaa. Ja rukoilla. Jättää suurempiin käsiin.

2013. Jurmo. Kolme polvea. Kuva Teppo Innola.
Plus%20477%202013%20Jurmossa%20kolme%20p

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

+476 Koti-ikävää 040809

+476 Koti-ikävää

Tiedän paikan armahan
Ja toisen
Ja kolmannen
Ja…
 
Mitä tehdä, kun tulee koti-ikävä? Herätin tällaisen kysymyksen. Sain heti vastakysymyksen: Niin, mitä pitäisi tehdä? Vastasin, että minäkään en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Aina ei itketäkään. Päädyimme siihen, että sitten vain ollaan vähän syrjässä ja ikävöidään. Yhteisymmärrys.

Kuopuksen kanssa juteltiin unista. Paras uni, jonka hän muistaa, on se, jossa hän teki välilaskun Bangkokin lentokentälle.  Hänellä oli siellä jonkin verran aikaa, joten hän meni ravintolaan ja tilasi kaikkia niitä ruokia, joita hänellä oli ollut ikävä. Hän söi ja söi ja kaikki ruoka mahtui vatsaan. Ei tehnyt kipeääkään. 

Selvästi koti-ikävää. Yhteisymmärrys.

Mitä silloin on ikävä, kun on koti-ikävä?

1970, Kypros. Kolossis. Mihin kotiin pitäisi oikeastaan olla ikävä? Kaikkiinko?
Maija%20amfiteatteri%20Kypros%20pieni.jp

lauantai 12. maaliskuuta 2016

+475 Sata vuotta 030809

+475 Sata vuotta

Huipputeho
Kiihtyvyys nollasta sataan
Vain sata vuotta
 
Kävin tänään viemässä äitini haudalle maljakkoon lehtiä ja tuoreita oksia. Ne otimme aamulla kesämökiltä äitini istuttamista kukista, pensaista ja puista. Tänään hän olisi täyttänyt sata vuotta.

1939. Vieraskirjassa alkaa näkyä outojen majurien, kapteenien ja everstien nimiä jo maaliskuusta alkaen. Jotain oli maassa meneillään. Emännän kolmekymmenvuotispäiville oli kokoontunut tavanmukainen joukko ystäviä. ”Kohvii juotii kolme kuppii Mari päivil.” Seuraava nimikirjoitus olikin sitten H Österman Sotaväen päällikkö 7-12.8.1939. Puolustusministeriön kansliaosaston päällikkö kiitti myös hyvästä majoituksesta ja Heinjoen komendantilta tuli kiitoksia avusta Armeijan sotaharjoitusten aikaan. Vähänpä tiedettiin tulevasta.
1959. Äitini viisikymmenvuotispäiviä vietettiin kesämökillä. En ymmärrä, miten kaikki tuntui hoituvan ihan hyvin monikymmenpäisen vierasjoukon kanssa pienenpienessä mökissä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Omaa autoakaan ei ollut, joten kaikki tavarat oli tuotu linja-autolla tai ostettu kylän kesäkaupasta. Pullat ja kakut oli leivottu mökin pienen hellan uunissa. Tilanne ei ollut kovinkaan juhlallinen, vierasjoukko oli tullut kokoon kesäretkelle lähinnä isäni ”kyllä meillä kahvia keitetään”– kutsun perusteella. Vähänpä tiedettiin tulevasta.
1979. Valmistelimme kuun lopussa tapahtuvaa ensimmäistä lähtöä Thaimaahan. Pakkasimme kellarissa puulaatikkoihin tarvikkeita neljäksi vuodeksi lähetettäväksi merirahtina. Raivasimme asuntoa vuokralaisille. Rokotuksia. Kolera. Keltakuume. Isorokko. Polio. Jäykkäkouristus Lavantauti. TAB. Vähänpä tiedettiin tulevasta.
1999. Leima passissa. Viimeinen lähtö Bangkokin lentoasemalta Suomeen 2.8.1999. Vähänpä tiedettiin tulevasta.


Tänään. Vähänpä tiedetään tulevasta.

Vieraskirja%20mm%20%C3%96sterman%20korja

perjantai 11. maaliskuuta 2016

+474 Leirinuotioilta 310709

+474 Leirinuotioilta

Hihitetään
Pillitetään
Samapa tuo taitaa olla
 
Pyhärannan Reilassa on parhaillaan menossa partiolaisten suurleiri Reila09. Kaksi lastenlastammekin osallistuu sinne vuorollaan. Heidän isänsä oli suunnilleen samanikäisenä mukana Jämin suurleirillä Suomen välivuoden aikana. Suurkaupungissa kasvaneelle taisi olla aika kokemus rämpiä yöretkellä reppu selässä pitkin suomalaisia metsiä.

Sketsit elävät. Joukko vaihtuu. Vuosien varrella vitsit vähenevät. Ehkä iän pidentämisellä ei enää ole niin väliä. Eipä silti, maailmassa tarvitaan myös hihitystä pillityksen ohella, vanhanakin.
Thaimaassa retkillä ja leireillä leikit kuuluivat aina asiaan. Niihin osallistuivat yleensä kaikenikäiset. Thaimaalaisilla vitsit eivät koskaan olleet vähissä. Meillä ulkomaalaisilla taisivat joskus olla.

1951. Punkaharju. Isonveljen ripari Teiniharjulla. mukana Erkki ja Saima Hänninen
1951%20Eeron%20ripari%20Teiniharju.jpg