+845 "Rakkauskäärii hihansa ja toimii" 051211

+845 "Rakkaus käärii hihansa ja toimii"

Kuulevat korvat

Karttuisa käsi

 

Jyväskyläläinen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin Jorma Pollarin aamuhartaudessa palautettiin mieleen Runebergin Saarijärven Paavo.  Paavo ymmärsi, että ”on tässä nyt mahdollisuus itselläkin tehdä yhtä ja toista kärsivän lähimmäisen hyväksi”.  Ei siinä ihmeitä tarvita, kun vain ”rakkaus käärii hihansa ja toimii”.

Katalyytti kaksikymmentäneljä.  Näissä ajatuksissa tulee ehdottomasti mieleen Catariina blogissaan Angorina. Blogiemme kautta huomasimme olevamme kotoisin samasta kaupungista. Löytyi myös yhteisiä tuttuja ja yhteistä menneisyyttä.

Catariina. Itse hän esittelee itsensä näin: ”Äitinä, sijaisäitinä, mummina ja käsityöyrittäjänä”.  Sitä kaikkea löytyy blogista. Elämänkokemusta. Elämänviisautta. Monipuolista luovuutta. Monenlaisia taitoja. Catariina sai jo kolme vuotta sitten minutkin kirjoittamaan näin:

”Elämässä on laatua silloin, kun illalla voi tyytyväisenä, huolettomana ja kiitollisena mennä nukkumaan.
Aamuvirkuille se varmaan voi olla sitäkin, että tyytyväisenä, huolettomana ja kiitollisena alkaa uuden päivän.”

Hihoja kääritään monessa paikassa, myös Thaimaan luterilaisen kirkon päiväkodissa.

 

1986. Thaimaa.Bangkok. Leikkituokio Banaanipuun päiväkodin kattotasanteella. Kuva päiväkodin kuva-arkistosta.

+844 Bloggaus geokätköilynä 040211

+844 Bloggaus geokätköilynä

Veni vidi vici

Bingo

 

Suvun alenevassa polvessa harrastetaan geokätköilyä. Kesällä minäkin pääsin kerran mukaan. Näköesteeksi. Seisomaan vaivihkaa kätkön edessä keskellä kaupunkia sulautuen katukuvaan. Olemaan mukakiinnostunut jostain muusta kuin siitä, mitä selkäni takana touhuttiin.

Geokätköilyssä etsitään geokätköjä, joita joku toinen on piilottanut. Piilottajan tehtävänä on pitää huolta kätköstään.  Kätkön tiedot ilmoitetaan kätkökuvauksessa, joka julkaistaan kätköilyn nettisivuilla. Kullakin kätköllä on siellä oma kätkökuvaus. Kätkön etsimiseen voidaan käyttää hakulaitetta, muta se ei ole välttämätöntä.  Peruskätkön paikkatiedot löytyvät suoraan nettisivuilta.  Multikätkö löytyy usein välipisteiden kautta. Maisemakätköllä käynti osoitetaan suorittamalla tehtävä. 

Bloggaaminenkin on geokätköilyä. Kierrämme nettiä etsimässä aarteita. Joskus löydämme ne suoraan, joskus taas linkkien ja hakulaitteiden avulla. Vierailumme voimme osoittaa halutessamme kommentoimalla. Aarteen arvo on sen piilottamisessa ja löytämisessä. Prosessi avaa uusia näkymiä vanhoihin tuttuihin paikkoihin. Joihinkin uusiin paikkoihin ei tulisi lähdetyksi ilman kätköilyä. Kätköily avartaa. Se siirtää meidät katsomaan asioita uusista koordinaateista käsin.

Katalyytti kaksikymmentäkolme  Lapiolla hiekkaa on  kätköilylöytö, aikoinaan linkkien avulla löydetty. Sirokon kautta katson maailmaa aivan uudesta näkökulmasta, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. On upeaa saada matkata uudessa maassa turvallisen suomalaisen kulttuuritulkin kanssa. Tunnen suorastaan fyysisesti siirtyneeni Välimeren etelärannalle, josta käsin kaikki muutkin etäisyydet on laskettava uudestaan. Vanhat ennakkoluulot ovat lentäneet Saharan hiekkatuuliin. Näinä päivinä huomaan seuraavani päivän uutisia myös Algeriasta käsin.

Seuraan uutisia myös Egyptistä Tahririn aukiolta käsin:

Marraskuu 1970. Kairo. Tahririn aukio. Egyptiläinen museo. papyrus.

+843 Neljätoista ja puoli tapaa - uudelleenlämmitettynä 030211

+843 Neljätoista ja puoli tapaa - uudelleenlämmitettynä

Elämä

Sanojen ja tekojen  tuunauskeskus

 

Sain puhua taas aiheesta "Lähetystyö. Neljätoista ja puoli tapaa toimia. " Sen aiheen sain kaksikymmentä vuotta sitten silloisilta opiskelijoilta. Nyt kutsujina olivat kaksikymmentä vuotta nuoremmat. 

Silloin aikoinaan annoin alitajunnan virrata ja kerroin ensimmäiset neljätoista ja puoli mieleen tullutta tapausta. Nyt puhuimme ihan muusta. Tässä nämä vanhat, niiden herättämät kysymykset ja niistä syntyneet elämänohjeet. 

”1. Traktaatti/esite/lehtinen. Miten ja milloin annan toiselle esitteen? 

- Ota yhteyksiä ihmisiin.

2. Kalalammikko. Mitä tarvitaan kalalammikon perustamiseen? 

- Hae tietoa.

3. Vankilakäynti. Mitä sanot maan oikeuskäsityksestä?

- Vaikuta oikeudenmukaisuuden puolesta.

4. Vitamiinilusikallinen. Mitä merkitystä on terveydenhoidolla?

- Levitä tietoa.

5. Thaimaalainen soitin. Miten kristinusko soveltuu thaikulttuuriin?

- Ole avoin muille kulttuureille.

6. Augsburgin tunnustus.  Millaista teologiaa/luterilaisuutta viemme mukanamme?

- Opiskele Raamattua.

7. Kotikäynti.  Miten kuuntelet ihmistä?

 - Etsi yksinäiset.

8. Sairas ihminen ja rukous. Mitä rukous merkitsee?

- Rukoile.

9. Valokuva-albumien katsominen. Miten kiinnostunut olet ihmisistä?

- Älä lannistu.

10. Sipulin leikkaaminen. Suostutko oppimaan uutta?

- Ole ennakkoluuloton.

11. Värikynien teroitus. Mikä on oikea tapa auttaa lapsia?

- Opi taitoja.

12. Monistaminen. Mikä merkitys on työn eri osa-alueilla?

- Suostu tekemään vähäisiäkin töitä.

13. Velkojen koroista keskusteleminen. Miten hoidat rahasi oikeudenmukaisesti?

- Mieti rahankäyttöäsi.

14. Sika ja kuningas näytelmien rooleina. Miten opit nauramaan itselleen?

 - Älä ota elämää liian vakavasti.

!4½ Nukkuminen. Älä vaadi liikaa itseltäsi.

- On lupa laskea kustannukset.”

 

Katalyytti kaksikymmentäkaksi on käsityöblogi Hetkiä Heimolasta. Sen kirjoittaja Seijap on yksi kahdenkymmenen vuoden takaisista kutsujista. Tämän blogin kautta olen päässyt kurkistamaan blogimaailman runsaaseen käsityökulttuuriin. Samalla olen voinut seurata  perheen elämää ja tutustua seurakuntatyön moninaisuuteen. Käyn aina välillä ihailemassa toisten taitoja, vaikka omat taidot eivät kovin kummoiset olekaan. Onneksi olen vain poikkeus sukupolvien ketjussa…

  

Aikoinaan saimme lähtölahjaksi Thaimaasta kirkon lastentarhalta taulun, jossa oli monenlaista käsityötä, punottua pahvia, virkattua lankaa, liimattua pintaa, muovikehystä, tekokukkia, monistettuja raamatunlauseita jne. Se kulki usein mukanani vieraillessani päiväkodeissa tuomassa terveisiä Thaimaan lapsilta:

+842 Märehtimisen sietämätön keveys 010211

+842 Märehtimisen sietämätön keveys

Kyllä se siitä sulaa

Aikanaan

 

Viikonlopun nettipaasto teki hyvää.  Onneksi pää on hutera ja tuuli käy sen läpi eikä pelkästään ylitse. Sinne ne hyvät lauseet liukenivat, raikkaaseen talvimyrskyyn.

Viikonlopun aikana luin kirjan Sodan haavoittama lapsuus. (toim. Anne Kuorsalo, Iris Saloranta). Siinä sodan eri tavoin kohdanneet lapset kertoivat omaa tarinaansa. Joitain heistä olin tavannut henkilökohtaisesti, jotkut taas tiesin julkisuudesta. Sotaorpoja. Evakkoja. Sotalapsia. Internoituja. Partisaanien uhreja. Maahanmuuttaneita. Kirjassa käytettiin termiä sodan tunneperintö. Sen monet sodan jälkeen syntyneetkin tietävät käytännössä.

Ihan ikiomaakin minulle kirjasta löytyi. Siellä puhuttiin muistelemisesta:

”Moni masentuu vanhana, mutta ei välttämättä raskaista muistoista vaan siksi, ettei muistele. Vanhuuteen erikoistunut professori Sirkka-Liisa Kivelä onkin todennut, että muisteleminen torjuu depressiota. Aikuinen minä selittää, järjestää, ymmärtää ja kontrolloi. Lapsi tuntee ja kokee.”

Sain taas uuden luvan märehtiä muistoissani.

Katalyytti kaksikymmentäyksi.  Lastun blogi muistuttaa siitä, miten aikuinen todella voi selittää, järjestää ja ymmärtää sitä,  minkä lapsena on tuntenut ja kokenut.

Lastu. Savolainen parhaimmillaan. Sujuva myös suomenkielisenä. Kanssamuistelija. Ikätoveri. Aina valmiina uusiin haasteisiin. Monen bloggaajan sydämen sisar. Minunkin.

Luterilaisen koulutuskeskuksen retki Thaimaan vanhaan pääkaupunkiin, Ayutthayaan, samalta matkalta kuin edellisenkin kirjoituksen kuva.

+841 Kauneus katsojan silmissä ja kuuntelijan korvissa 280111

+841 Kauneus katsojan silmissä ja kuuntelijan korvissa

Näitkö katsomasi?

Kuulitko kuuntelemasi?

Piditkö siitä?

 

Kauneus on tunnetusti katsojan silmissä. Kukin kulttuuri ja kukin sukupolvi määrittelee sitä omalla tavallaan. Jotkut kauneusihanteet näyttävät pysyvän muuttumattomina ajasta toiseen ja kulttuurista toiseen. Musiikkikin on kuuntelijan korvissa. Maailmanmatkaaja sen huomaa, ainakin jos pysyy poissa turistirysistä. Kerro, mitä haluat katsoa ja kuulla, niin kerron, millainen olet. Vai? Tyhmyytensä voi näyttää esittelemällä vääränlaisen suosikkinsa vääränlaisessa seurassa. Näin voi halutessaan osoittaa myös ylemmyytensä. ”Mut mikä se on, se kyldyyri.” Sitä kulttuurintutkijat työkseen miettivät.

Katalyytti kaksikymmentä liittyy niihin blogeihin, joiden ajatteleminen tuntuu haikealta. Turkulainen Pena oli ensimmäinen valokuvaaja, jonka töitä aloin seurata. Nyt suurin osa niistä kuvista on poissa. Katsojien mielessä. 

Penalandia. Turun sillat. Turun patsaat. Aurajoen panoraamat. Turun kirkkojen pystypanoraamat. Turun mäet. Turun julkiset rakennukset. Turussa asuvatkin löysivät uusia asioita kaupungistaan näiden kuvien avulla. Kerroin Penan blogista pari vuotta sitten. Nyt kirjoituksen linkit eivät enää toimi. Haikeaa.

”Aloittaessani blogiani viime vuoden elokuun alussa kiertelin katsomassa, mitä kaikkea blogeista löytyisikään. Olin selaillut lähinnä blogikirjoituksia, mutta silloin kiinnostuin samana päivänä alkaneesta blogista Turku 365, jossa aiottiin näyttää päivittäinen kuva Turusta vuoden ajan.

Juutuin heti uuden blogin toiseen kuvaan, jossa näytettiin portaita. Kuva täytti oman koneen pienen näytön ja sitä ylös alas vierittäessäni tunsin itsekin kiipeäväni noita portaita. Palasin tuohon kuvaan yhä uudestaan. Minun teki mieli kommentoida, mutta blogimaailman newbienä en rohjennut. Kommentteja antaessaan olisi tarvinnut antaa sähköpostiosoitteensa ja pelkäsin, missä se näkyisi... Siihen aikaan mieluummin kommentoinkin sähköpostilla. Myöhemmin rohkeuden kasvaessa kävin sitten tuota kuvaa kommentoimassakin.

Toisen kuvan yhteydessä, vieritellessäni taas kirkon tornin kuvaa ylös alas luin, että kyseessä olivat pystypanoraamakuvat. Tietokoneen ruutu antaa näihin kuviin vielä oman säväyksensä.”

Olen etsiskellyt vanhoja valokuvia Thaimaahan lähettäväksi. Sama haikeus kohtaa niissäkin kuvissa:

Thaimaa. Bang Pa In. Luterilaisen koulutuskeskuksen retki yli kaksikymmentä vuotta sitten.

+840 Kaikki muistojemme lehdet eivät olevielä kuolleet 260111

+840 Kaikki muistojemme lehdet eivät ole vielä kuolleet

Tuuli vei

Jälki säilyi 

 

On ollut itsellekin virkistävää miettiä niitä ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet omaan elämään. Heitä on lukemattomia. Jotain heidän jäljistään on vielä tunnistettavissa. Niin pieni osa elämää kuin tämä blogimaailma on ollutkin, silläkin on ollut vaikutuksensa. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut siinä muussa osassa elämää… 

Katalyytikseni yhdeksäntoista nimitän joitain seuraamiani blogihahmoja, jotka ovat nyt poistuneet verkosta tai sitten siirtyneet salasanan taakse. Vapulis, Paju, Kotikuusi, IP, Olematon, Miina…..  Joitain silloisia kommenttejani olen laittanut muistiin. 

”Tulla katsotuksi rakkauden koskettamin silmin... Silloin vanhatkin haavat tulevat hoidetuiksi. Jos haluaa oppia itse katsomaan rakkauden koskettamin silmin, on suostuttava siihen, että rakkaus koskettaa... ” 

”Muistan ennenkin vaihtaneeni kanssasi ajatuksia siitä, milloin on Nyt... Silloin päädyimme muistaakseni ymmärtämään sen, että äskeistä ”Nyt - hetkeä” ei enää tässä ”Nyt – hetkessä” ole. Sittenkin, jokainen NYT on olemassa. Ei huolta edellisestä, ei huolta seuraavasta. Nykyinen NYT ei siis ole "olematon". Se ON. Sitä ei voi eikä tarvitse teoretisoida. Olematon on jotain muuta. Minusta olemattomuudessa on paljon teoriaa. Elämä ON, vaikka siitä ei mitään ymmärtäisi. Lapsikin ON. Minä opin lapsesta, en teorioista.” 

”Toinen valitsee jotain sisimmästään ja antaa toiselle kuvan tai kirjoituksen kokoisen aukon, josta voi kurkistaa hetkeksi sisälle. Hetki yhteistä kokemusta. Sitten voi taas lähteä eteenpäin, jatkamaan ajatusta uuteen suuntaan, hivenen uutta myös itsestään löytäneenä. ”

”Itse asiassa, ajelehtiminen on nautinnollista. Ja vaikka päämäärä olisikin jossain, horisontin takana, sinnekin on mahdollista ajelehtia rauhallisesti, hötkyilemättä, vaatimatta itseltään liikoja. Antaa tuulen hoitaa...”

”Kyllä se tietää mausteiden kielen joka ymmärtää kaikkien mielen.”

”Avoimin sydämin kun kulkee, niin huomaa juuri tuon: Toisinkin asiat voi kokea, mutta se on vain piristävää eikä yhtään pelottavaa.”

Osa piiloutuneista on tullut takaisin, ehkä vähän muuntuneita, usein jotain oppineina. Heitäkin on ollut mukava kohdata. Kunhan heidät on ensin tunnistanut…

Vaikuttajayksilö vuosien takaa. Isoveljen penkkarit  ja ylpeä pikkusisko:

+839 Mies naisen silmin240111

+839 Mies naisen silmin

Voissa paistettunakin

Mies on mies 

 

Valitan.  Rajoitan näkökulmani vain  hyvin suppeaan osa-alueeseen. En pyri antamaan miehistä mitään kokonaiskäsitystä. En siihen pystyisikään. Tällaista kirjoitin erääseen blogiin, jossa mietittiin miehen osallistumista kristillisiin rientoihin.

”-Mies haluaa olla usein siellä, missä ainakin näkee toisen miehen. Yksi varma vakiokävijä rohkaisee muitakin. Harva mies yleensä haluaa olla se ainoa mies naisjoukossa.

-Mies haluaa puhua ja kuulla asiaa. Kaikenmaailman koukerot ovat ihan hyviä, jos ne loogisesti liittyvät johonkin järkevään.

-Mies haluaa uskoa omalla tavallaan ja omassa vauhdissaan. Ei ainakaan naisen käskystä.(Aika monella on mielessä irvikuva naputtavasta äidistä tai naisopettajasta.)

-Mies (pikkupojasta ja rippikoululaisesta alkaen) kestää reilua naista ja reilua miestä ja haluaa itse määritellä, kuka on sellainen. Reilu nainen ja mies saavat puhua uskonasioistakin, jos se on rehellisistä puhetta - mielellään myös jollain tavalla omakohtaista ja järkevää (miehen määritelmän mukaan).

 -Mies on allerginen alentuvalle puheelle ja käytökselle.

-Mies ei uskalla olla epävarma. Tutustuminen uuteen tilanteeseen (vaikkapa jumalanpalvelukseen) pitää saada suorittaa rauhassa.

Näitä minulta tulisi... Suurimman vaikutuksen mies on tehnyt minuun, kun nuorena YK-papin vaimona (tyttökoulun kasvattina) sain hyvää kohtelua porukoilta. Mikään teeskentely ei tullut kysymykseen. Suurin yllätys silloin oli jumalanpalveluksiin ja ehtoolliselle osallistuvien miesten määrä. Oli miehistä tulla mukaan. Siellä ei lässytetty.” 

 

Varmuuden vuoksi vahvistus. Miehet ovat kivoja. Sellaisina kuin ovat. Kaikki omanlaatuisiaan. 

Katalyytti kahdeksantoista. Tuon YK-vaiheen takia hän olkoon Iisi. 

Iisin hirnuntaa arjessa. Eri aikaan kanssamme samassa kaupungissa, Nikosiassa, perheineen asunut mies.  Siilien ystävä. Kulkurin hovihankkija .  Reilu. ( Lapsemme tietävät, että ”reilu” on paras arvostelu, jonka suustani päästän.) Sellainen tuntu on tullut.

Suomalaisen YK-pataljoonan jumalanpalveluspaikkana Nikosiassa toimi anglikaaninen St. Paul’s Cathedral.

1970. Kypros. Nikosia. Paavalin kirkko ja minä.

+838 Harmittaa haalistua 230111

+838 Harmittaa haalistua

Vanhan kuvan vitsaus

Harmittava haaleus

 

Jossain vaiheessa jokainen kana huomaa, että munasta on tullut viisaampi kuin hän itse on. Ei siinä auta kovinkaan kotkotus. 

Katalyytti seitsemäntoista. Blogimaailmassa olen tavannut sukupolveni ihmisiä, jotka näyttävät oppivan jatkuvasti uutta ja ovat valmiita meitä muitakin neuvomaan. Tänään ajattelen Marjattah: n blogeja, jotka houkuttelevat ylittämään rajoja ja kokeilemaan uutta. Älköön se into meissä koskaan laimentuko.

Varamussalo on monimuotoinen blogi. Luovuutta. Intoa. Taidetta. Taitoa. Puutarhaa.  Blogissa löytyy myös paljon nuorena opittua sekä kokemuksen kautta koulittua elämänviisautta.  

Minut tuntien voi arvata, että Marjattah:n norsut ovat erityissuosiossani:

Luminorsut (lumiveistokset). Puutarhanorsut (poltetut savityöt). Kolmen kuninkaan päivän norsut (grafiikanlehti).

Kaikki norsumme eivät mahtuneet joulukalenteriimme. Yksi niistä on lapsenlapselta saatu lahjanorsu:

+837 Julkista pohdiskelua 210111

+837 Julkista pohdiskelua

Toinen tuijotti tulehen

lieden puita liikutteli

Minä ruutua tuijotin

näppäimiä naputtelin…

 

Oli hauska katsoa televisiosta kahden nuoren vastauksia kysymykseen, oliko televisio heille tärkeä. Toinen tunnisti tuon tärkeyden, mutta toinen sanoi, että ei se televisio niin tärkeä ollut...kaiken oleellisen näki netistä…

Kuulin pitkästä aikaa parhaan määritelmän blogeista: Ne ovat ”julkista pohdiskelua”.

Katalyytti kuusitoista on toiminut oikeastaan itse katalyyttinä lähtiessäni etsimään näitä katalyyttejäni, minuun vaikuttaneita blogeja. Olen seurannut mielenkiinnolla Villa Ottilian ja sen väen elämää blogissa Suomalaisena Virossa.  Tuossa blogissa oli katsaus menneeseen vuoteen ja siinä retoriset kysymykset:  ”Mitä jäi siitä käteen? Tai mieleen?”  Mietin silloin, mitä minulle oli jäänyt mieleen juuri siitä blogista.  Se johti miettimään muidenkin blogien henkilökohtaista merkitystä minulle. Siis kiitos, Tiina!

Suomalaisena Virossa.  

Latte ja Rummukainen. Latte on Villa Ottilian koira ja Rummukainen on hänen kaverinsa. Välillä he leikkivät yhdessä.  Aina asia ei ole ollut niin. Rummukaisen liikuttava tarina on yksi kauneimmista koiratarinoista ikinä.

Huvikumpu. Talo, joka oikeasti tuo mieleen lapsuuden mielikuvan oikeasta Pepin Huvikummusta. Talo on parhaillaan miettimässä, mitä siitä isona tulee. Ihmiset pyrkivät auttamaan tuossa mietinnässä. Katsokaa ainakin kuvat. 

Nigulisten kirkko  ja Kuolemantanssi. Olin itsekin Tallinnassa vaikutettu Nigulisten kirkon Kuolemantanssista. Se näkyy näissä kuvissa.

Narva ja kuohuava joki. Rakastan kuohuavia jokia ja virtaavaa vettä. Sitä  näkyi Narvassa.  

Muissakin maissa vedet virtaavat:

1986. Thaimaa. Khao Yain luonnonpuiston vesiputous ja kaksi vedenneitoa

+836 Kukin märehtii tyylillään 200111

+836 Kukin märehtii tyylillään

Yhteys luomakuntaan

Märehtivä lehmä - Märehtivä ihminen

 

Olen rakastanut lapsena lehmiä – tai siis ainakin lehmäämme Alkua.  Muistan siitä ajasta vain välähdyksiä – ja sen tunteen, kun Alku olikin toisessa navetassa, myytynä tuttavaperheelle. Alku ilmeisesti aikoinaan vietti talvensa täyshoidossa Koiviston kartanon navetassa siellä ensimmäisen kotini naapurissa. Sieltä haettiin talvella maito, tarinan mukaan:

Isoveli lähti jouluaattona hakemaan maitoa. Yllättävästi kyllä Joulupukki sattui tulemaan juuri silloin. Minä siinä harmittelemaan sitä, että nyt Isoveli ei näe Joulupukkia. Joulupukki siinä vastaamaan, että ei sillä ollut niin väliä: ”Kyllä joulupukki Isoveljen matkalla tappaa.” Minä siinä kauhistelemaan ja sanomaan: ”Ei Isoaveljeä saa tappaa.”

Evakkokarjalaa puhunut Joulupukki oli tahtomattaan saanut pikkusiskonsa kauhun valtaan. Tapaaminen ja tappaminen kun nyt sentään tavallisella suomella eivät toisiinsa sotkeennu, ei ainakaan pitäisi. Kuulemma asiasta päästiin sopuun. Itse en tuota tapahtumaa muista ja Joulupukkikin säilytti luottamukseni. Kaikesta huolimatta.

Olen miettinyt, miksi me ihan järkevät ihmiset emme suostu puhumaan ja kirjoittamaan niin, että asiamme menisi perille niin kuin tarkoitamme. Samalla olen miettinyt sitä, miksi me ihan järkevät ihmiset emme suostu ymmärtämään toisen ihmisen toisenlaista sanastoa ja toisenlaisia käsitteitä. Jos emme ymmärrä, miksi emme tee tarkentavia kysymyksiä. Olemmeko laiskistuneet vai onko asia aina ollut niin ja tulee aina olemaan niin? Täytyy silti sanoa, että täällä blogimaailmassa olen usein kokenut sellaista hyväksymistä ja halua ymmärtää, että se on tehnyt myös minut aseettomaksi tai ainakin vähentänyt halujani käyttää aseitani. Kaikki blogitodellisuus ei ole tällaista, senkin tiedän ja olen senkin kokenut.

Katalyytti viisitoista. On katalyyttejä, jotka pysyvät, ja on niitä jotka tulevat ja menevät. Nekin vaikuttavat aikansa. Joku asia jää kaivertamaan ja siihen palataan ehkä joskus myöhemmin. Olen edelleen sitä mieltä, että on arvokasta ajatella. Niin kauan kuin voi. Onko myös arvokasta muistella? Siitä asiasta olen vaihtanut kommentteja myös Hymyilevän eläkeläisen kanssa näinä päivinä. Saako ihminen märehtiä muistojaan?

Hymyilevä eläkeläinen.  Eläkeläinen nimimerkkinsä mukaisesti. Hymyn määrää ja sen erilaisia alalajeja olen oppinut Hymyn maassa kauan elettyäni olemaan ihmettelemättä. Blogi, jossa käsitellään myös entisen kotiseutumme nykyistä ilmapiiriä, asioita ja henkilöitä. Nasevaa sanontaa. Voimakkaita mielipiteitä.  Minäkin olen saanut osani. Myös rohkaisua leikkimään ja käyttämään omia tietoja ja taitoja.

”Suvaitsevaisuutta ja ennakkoluulottomuutta hyvä mm!”

”Ihmettelenkin, kuinka mokomasta asiasta jokainen eläkkeelle lähtijä haluaa kertoa itse asiassa samat jutut: haluaa märehtiä menneitä.”

”Vanhoissa muijissa on tietoa, taitoa ja vielä jopa halua leikkiäkin!”

Opin näissä keskusteluissa ymmärtämään omaa märehtimistäni. Näen silmissäni sen sisäisen lehmäni, joka välillä vielä vanhanakin kirmaisee kedoilla uutta ruohoa etsimässä ja syömässä. Kaikki vanhakaan ei ole vielä edennyt sisäisen lehmäni koko kiertokulun läpi. Pötsi on täyttynyt puoliksi pureskelluilla paloilla. Välillä on aika pureksia palat hienoiksi, siis märehtiä, jotta ne kulkisivat eteenpäin. Märehtiminen tapahtuu levossa, nautiskellen…

Ihan oma kysymyksensä on se, mistä tuutista blogikirjoitukseni tulevat. Toivon mukaan ainakin osa niistä on menneisyydestä saadun ravinnon hyötykäyttöä. Mutta varmaan sitä toistakin.

Tähän on ihan pakko laittaa uudestaan kuva joulukalenterin lehmästä. Se kun kuvaa niin tätä märehtimisen onnea. Ja näkyyhän siinä myös sisäinen elefanttini: