Kyllä se siitä sulaa
Aikanaan
 
Viikonlopun nettipaasto teki hyvää.  Onneksi pää on hutera ja tuuli käy sen läpi eikä pelkästään ylitse. Sinne ne hyvät lauseet liukenivat, raikkaaseen talvimyrskyyn.

Viikonlopun aikana luin kirjan Sodan haavoittama lapsuus. (toim. Anne Kuorsalo, Iris Saloranta). Siinä sodan eri tavoin kohdanneet lapset kertoivat omaa tarinaansa. Joitain heistä olin tavannut henkilökohtaisesti, jotkut taas tiesin julkisuudesta. Sotaorpoja. Evakkoja. Sotalapsia. Internoituja. Partisaanien uhreja. Maahanmuuttaneita. Kirjassa käytettiin termiä sodan tunneperintö. Sen monet sodan jälkeen syntyneetkin tietävät käytännössä.

Ihan ikiomaakin minulle kirjasta löytyi. Siellä puhuttiin muistelemisesta:

”Moni masentuu vanhana, mutta ei välttämättä raskaista muistoista vaan siksi, ettei muistele. Vanhuuteen erikoistunut professori Sirkka-Liisa Kivelä onkin todennut, että muisteleminen torjuu depressiota. Aikuinen minä selittää, järjestää, ymmärtää ja kontrolloi. Lapsi tuntee ja kokee.”

Sain taas uuden luvan märehtiä muistoissani.

Katalyytti kaksikymmentäyksi.  Lastun blogi muistuttaa siitä, miten aikuinen todella voi selittää, järjestää ja ymmärtää sitä,  minkä lapsena on tuntenut ja kokenut.

Lastu. Savolainen parhaimmillaan. Sujuva myös suomenkielisenä. Kanssamuistelija. Ikätoveri. Aina valmiina uusiin haasteisiin. Monen bloggaajan sydämen sisar. Minunkin.

Luterilaisen koulutuskeskuksen retki Thaimaan vanhaan pääkaupunkiin, Ayutthayaan, samalta matkalta kuin edellisenkin kirjoituksen kuva.