+1175 Kypros, Kosovo, Kurdistan... 200914

+1175 Kypros, Kosovo, Kurdistan...

Palasimme Kyproksesta
Sydän  palasi perässä…

Istuimme kyproskahvilla pienessä kyproslaisessa kylässä kyproksenkreikkalaisen naisen ylläpitämässä torikahvilassa. Pienen torin toisella laidalla istui kyproksenturkkilaisia miehiä omassa tavernassaan.  Torin laidalla näkyi YK:n rauhanturvajoukkojen kaksikerroksinen talo, jonka katolla oli vuorille päin käännetty iso kiikari. Näkymään kuuluivat myös kirkko ja moskeija komeine torneineen sekä EU-rahoilla kunnostettu venetsialaisten aikoinaan rakentama torni. Historiaa joka kivessä.

Kyproslaisen Pylan kylän sanotaan olevan ainoa YK:n Vihreällä Linjalla (UN buffer zone) oleva kylä, jossa kyproksenkreikkalaiset ja kyproksenturkkilaiset elävät rauhanomaisesti yhdessä.
Tunnin vierailumme aikana ehdimme jutella kyproksenkreikkalaisen naisen, kyproksenturkkilaisten miehien, egyptiläisen miehen, Irakista tulleen kurdipakolaisen ja serbialaisen YK-sotilaan kanssa. Ihmisiä jokainen. Taisimme erota sovussa kaikkien kanssa.

1970 Kypros. Nikosian – Larnakan tie. Nyt tuota väliä huristeltiin nopeasti moottoritiellä.

+1117 Jouluvalmistelut 1955: Kyproksen joulu 131213

+1117 Jouluvalmistelut 1955: Kyproksen joulu

Joulurauha turvattu

Ensimmäinen kotijoulumme oli Kyproksella. Jouluvieraiden mukana tuli tuulahdus Merikarvian Lauttijärven kuusimetsästä. Mahdoinko leipoa suomalaista pullaa? Jouluaatto vietettiin vieraiden kanssa kuitenkin upseerimessissä. Tuoksi jouluksi ostettu punainen pöytäliina on vieläkin usein joulupöydässä, virttyneenä ja kuluneena niin kuin omistajansakin.

Jouluvalmistelut 1955. Kolmas kuusen hakija kertoi kuusen jalasta.

"Jalan kun se vielä saapi
jouluna se juhlistaapi
tupaa Jussi taikka Pirkon"



1970 Nikosia. Käly ja minä kuorimassa pihan appelsiineja joulupuun alla.

+1068 Kohun kohteena Kypros 250313

+1068 Kohun kohteena Kypros

Kuka kulloinkin kiinni kahvassa

Sitä saarta en unohda. Kriisi-Kypros. Wikipedia vihjaa, että Kyproksella on kuohunut ennenkin:

1 Neoliittinen kausi (8200–3900 eaa.) 2 Kalkoliittinen kausi (3900–2500 eaa.) 3 Pronssikausi (2500–1050 eaa.) 4 Geometrinen kausi (1050–750 eaa.) 5 Arkaainen kausi ja klassinen antiikki (750–310 eaa.) 6 Hellenistinen kausi (310–30 eaa.) 7 Roomalainen kausi (30 eaa.–330) 8 Bysanttilainen kausi (330–1191) 9 Rikhard Leijonamieli ja temppeliritarit (1191–1192) 10 Lusignanien kausi (1192–1489) 11 Venetsialaisten kausi (1489–1571) 12 Ottomaanien kausi (1571–1878) 13 Moderni Kypros 13.1 Ison-Britannian hallinta ja protektoraatti 1878–1960 13.2 Kyproksen tasavalta 13.3 Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta

Meille Kypros tuo mieleen nuoruuden ja vuoden 1970.

Kyproksen suomalaisen YK-papin työhön kuuluivat myös ns papinkeikat. Sotilaspapin tehtävänä oli keksiä saarelta erilaisia mielenkiintoisia retkikohteita, kuljettaa vapaavuorossa olevia suomalaisia rauhanturvaajia niihin ja toimia oppaana. Se tarkoitti sitä, että saaren historiankin oli tultava tutuksi. Itse pääsin joskus mukaan, kun vuokrasimme sitä varten auton. YK-ajoneuvoihin ei siviili päässyt.  Kun vielä omillakin lomilla kiertelimme katsomassa mahdollisia papinkeikkapaikkoja, minäkin kolusin saarelta lähes joka kolkan. Suomalaisena pääsin kulkemaan myös paikoissa, joihin siihen aikaan paikalliset kreikkalaiset pääsivät vain YK:n saattueessa. Kun nyt 2000-luvulla kävimme saarella, suomalaisena pääsin taas vaivatta kulkemaan saaren eri puolilla. Muutama vuosi sitten saaren keskinäinen raja avautui myös etelä- ja pohjoispuolella asuville. Vihdoinkin moni pääsi katsomaan vanhaa kotiaan, josta oli joutunut poistumaan 1970-luvulla.

Kirjoittelin Kotimaa24:ssä muutamassa kommentissa vuoden 1970 suomalaisista YK-jumalanpalveluksista Nikosiassa. Kommenttini olivat osa keskustelua Suomen armeijan kirkollisesta työstä, johon muutamat suhtautuvat vähän nuivasti…

”Puoli vuotta YK-papin vaimona säestin jumalanpalveluksissa. Muistan, miten epävarma olin ennen ensimmäistä jumalanpalvelusta. Pelkäsin, että kukaan ei tule paikalle. Mitään kuntoisuuspisteitä ei asiasta saanut. Pyysin pappia vinkkaamaan, kuinka kauan minun piti soittaa ehtoolliskehotuksen jälkeen, jos kukaan ei tule ehtoolliselle. Taisin olla yhtä epäluuloinen kuin nämä kommentaattorit. Häkellyin, koska kirkkoon tuli suurin osa vapaavuorolaisista ja heistä suurin osa myös ehtoolliselle. Opin tuona aikana suomalaisista miehistä uutta. Jos kaverit eivät pilkkaa, mies näköjään uskaltaa tehdä vaikka mitä... Osallistua jopa kristillisiin juttuihinkin. Myöhemmin sain Suomessa kerran puhua rauhanturvaajiksi lähteville (vapaaehtoisen) lähtökirkon jälkeisessä kahvitilaisuudessa. Parillesadalle rohkealle miehelle...”

”Huvittaa ja ihmetyttää epäluuloisuutesi - ja asiantuntemattomuutesi rauhanturvaajista ja heidän asenteistaan. Jos sinä vain velmuilit armeija-aikasi läpi, älä oleta, että siten kaikki toimivat kansainvälisissä ympyröissä. Siellä oli miehiä eikä keskenkasvuisia pentuja. Kyllä vapaa-aikana löytyi riittävästi muitakin mahdollisuuksia. Ei heitä kahleissa kirkkoon kuljetettu. Ne, jotka eivät halunneet tulla, sanoivat ja osoittivat sen selvästi silloinkin. Olin noissa porukoissa tarpeeksi kauan voidakseni usein jutella heidän kanssaan. Joitain heistä olen tavannut jälkeenpäinkin. Ihan selväpäisiä olivat silloinkin. Toisaalta ymmärrän sinua. Tuo sama epäluulo minullakin oli sinne mennessäni.”


1970. Kypros. Troodos. Kykko Monastery. Sarjasta minä ja maailman eläimet.

+902 As Slow As Possible 190611

+902 As Slow As Possible

Hitautta hitaampaa?

Maailma on täynnä omalaatuisia ihmisiä. Se on helppo unohtaa, jos alkaa luokitella heitä. Nipuittain ihmisiä on helpompi käsitellä. Jokaisesta nipusta löytyy kuitenkin myös heitä, jotka eivät suostu siinä nipussa pysymään vaan pyrkivät haraamaan vastaan nippuja liikuteltaessa ja  lajiteltaessa. Kunpa jaksaisin ymmärtää jokaisen ihmisen ainutlaatuisuuden!

Erästä radiohaastattelua varten kirjoitin kerran haastattelijalle taustatietoa:

Mitä jätät jälkeesi lähetyskentälle?

Yhden ihmisen elämän. Rakkauden thaimaalaisia kohtaan. Jälkeenpäin ymmärrän, että korvat ovat olleet tärkeimmät työvälineet, paljon tärkeämmät kuin suu. Pala, hetki, yhdessä kuljettua matkaa joidenkin kanssa.  Jätin sinne hyvät ja pätevät työtoverit jatkamaan yhteistä tehtävää... Lähdimme perustamaan kirkkoa. Mieheni sai kastaa kirkon ensimmäisen jäsenen. Nyt siellä on ollut jo luterilainen kirkko vuodesta 1994.

Mitä toit tullessasi tänne?

Ihmisen kohtaamisen. Sitä thaimaalaiset minulle opettivat. Yksi ihminen kerrallaan. Toin ilon ja surun. Toin rohkeuden vaikeissakin tilanteissa lähteä liikkeelle yhteisen uskon ja yhteisen tehtävän kanssa, yhteistyössä toisten kanssa. Toin myös kokemuksen siitä, mitä usko Jeesukseen merkitsee sellaiselle, joka sen hyvänä uutisena löytää. Opin yhteistyön: Monista oljenkorsistakin voi punoa kestävän köyden.

Katalyytti kahdeksankymmentäyksi. As Slow As Possible. Musiikkiesitys,  jonka tarkoitus on kestää 639 vuotta. Säveltäjä John Cage ei ole aivan tavanomainen säveltäjä muutenkaan.  Sävellyksessä  4' 33 soittaja astuu pianon ääreen, odottaa neljä minuuttia 33 sekuntia ja poistuu paikalta…

1970. Kypros.Rauhaturvaajajumalanpalveluksen urkuri. Blue Beret.lehti.

+839 Mies naisen silmin240111

+839 Mies naisen silmin

Voissa paistettunakin

Mies on mies 

 

Valitan.  Rajoitan näkökulmani vain  hyvin suppeaan osa-alueeseen. En pyri antamaan miehistä mitään kokonaiskäsitystä. En siihen pystyisikään. Tällaista kirjoitin erääseen blogiin, jossa mietittiin miehen osallistumista kristillisiin rientoihin.

”-Mies haluaa olla usein siellä, missä ainakin näkee toisen miehen. Yksi varma vakiokävijä rohkaisee muitakin. Harva mies yleensä haluaa olla se ainoa mies naisjoukossa.

-Mies haluaa puhua ja kuulla asiaa. Kaikenmaailman koukerot ovat ihan hyviä, jos ne loogisesti liittyvät johonkin järkevään.

-Mies haluaa uskoa omalla tavallaan ja omassa vauhdissaan. Ei ainakaan naisen käskystä.(Aika monella on mielessä irvikuva naputtavasta äidistä tai naisopettajasta.)

-Mies (pikkupojasta ja rippikoululaisesta alkaen) kestää reilua naista ja reilua miestä ja haluaa itse määritellä, kuka on sellainen. Reilu nainen ja mies saavat puhua uskonasioistakin, jos se on rehellisistä puhetta - mielellään myös jollain tavalla omakohtaista ja järkevää (miehen määritelmän mukaan).

 -Mies on allerginen alentuvalle puheelle ja käytökselle.

-Mies ei uskalla olla epävarma. Tutustuminen uuteen tilanteeseen (vaikkapa jumalanpalvelukseen) pitää saada suorittaa rauhassa.

Näitä minulta tulisi... Suurimman vaikutuksen mies on tehnyt minuun, kun nuorena YK-papin vaimona (tyttökoulun kasvattina) sain hyvää kohtelua porukoilta. Mikään teeskentely ei tullut kysymykseen. Suurin yllätys silloin oli jumalanpalveluksiin ja ehtoolliselle osallistuvien miesten määrä. Oli miehistä tulla mukaan. Siellä ei lässytetty.” 

 

Varmuuden vuoksi vahvistus. Miehet ovat kivoja. Sellaisina kuin ovat. Kaikki omanlaatuisiaan. 

Katalyytti kahdeksantoista. Tuon YK-vaiheen takia hän olkoon Iisi. 

Iisin hirnuntaa arjessa. Eri aikaan kanssamme samassa kaupungissa, Nikosiassa, perheineen asunut mies.  Siilien ystävä. Kulkurin hovihankkija .  Reilu. ( Lapsemme tietävät, että ”reilu” on paras arvostelu, jonka suustani päästän.) Sellainen tuntu on tullut.

Suomalaisen YK-pataljoonan jumalanpalveluspaikkana Nikosiassa toimi anglikaaninen St. Paul’s Cathedral.

1970. Kypros. Nikosia. Paavalin kirkko ja minä.

+778 Millainen olisi suomalainen meze? 141010

+778 Millainen olisi suomalainen meze?

Sitä

Tätä

Tuota

 

Maassa maan ruualla. Se on paras tapa tutustua maan tapoihin. Mitä ne syövät? Miten ne syövät? Missä ne syövät? Milloin ne syövät?

Matkatoimisto mainostaa Larnakaa Kyproksen todennäköisesti parhaiten varjelluksi salaisuudeksi. Ruuan suhteen siellä ei ainakaan ollut valittamista. Vanhaan koettuun tapaan etsimme sopivia ravintoloita lähinnä väkimäärän perusteella. Paikallisväestöä piti odottaa myöhempään iltaan. Se kyllä kannatti. Näyttää olevan totta joka paikassa, että kyllä kansa tietää.  Pari kertaa söimme kyproslaisen Meze-aterian. Paljon pieniä erilaisia annoksia. Sitä, tätä ja tuota.

Eräänä iltana ruokaa odottaessamme mietimme, mitä voisi olla suomalaisessa meri/järvi/jokiruokamezessä. Oli vaikea päättää, mitä mistäkin kalasta tekisimme. Mies halusi mukaan ehdottomasti myös nahkiaisen.  Siikaa voisi graavata, neulamuikkua paistaa, silakkaa halstrata, kampelaa savustaa, lohta loimuttaa, madetta muhentaa. Hauesta voisi tehdä kalapullia, ahvenesta voisi keittää sopan. Lahna valmistuisi uunissa sopivasti. Mäti voitaisiin tarjota tummalla ruisleivällä, sillikaviaari vaalealla. Rapu tilleineen olisi myös hyvää ajankulua. Salaateiksi tarvittaisiin ainakin sienisalaatti ja rosolli.

Meillähän on jo oma mezemme. Vanha perinteinen pitopöytämme vastaa kyllä reippaasti kansainvälisiin haasteisiin.

1970. Kypros. Kakopetria. Papinkeikalla aterialla viiniköynnöksen alla.

+767 Väärin tunnettu? 240910

+767 Väärin tunnettu? 

On järkevää

Tuntea jotain

 

Menneeseen tuijottava kadottaa helposti perspektiivin. On vaara zoomata itselle tärkeisiin asioihin ja unohtaa toisten näkökulma. Aika ei nyt vain kulje kaikilla aina samaa vauhtia, vaikka niin oletammekin. Tunne voittaa tiedon yksi-nolla.

Menneeseen voi myös sukeltaa. Että elämä voikin olla näin mielenkiintoista. Viikko Kyproksella, nuoruutemme maisemissa. Satunnaiset matkailijat kohtasivat satunnaisia ihmisiä.

Kaksi keskustelua eri tilanteissa ja eri paikkakunnilla kahden kyproksenturkkilaisen miehen kanssa herätti miettimään menneen suhdetta nykyisyyteen. Molemmat miehet olivat siirtyneet pois kotoaan, linjan toiselle puolelle yli kolmekymmentä vuotta sitten. Molemmille heistä oli ollut mahdollista vuosi sitten poiketa vanhassa kodissaan. Uuden politiikan kuviot olivat tehneet sen mahdolliseksi. 

Yllätyin, kuinka suoraa keskustelumme oli monessa suhteessa. Politiikasta emme puhuneet, elämästä ja tunteista kylläkin. Kysyimme toiselta mieheltä, miltä tuntui, kun hänen vanhassa kodissaan asui nyt kyproksenkreikkalainen. Mies vastasi: ”Minä asun nyt vastaavasti kyproksenkreikkalaisen vanhassa talossa.” Toinen mies vastasi vastaavaan kysymykseen: ”On järkevää tuntea jotain.”

Huomasin, kuinka helposti tarjoamme toisten tunnettavaksi samoja tunteita, joita itse kokisimme vastaavassa tilanteessa. Omat näkökulmat ja kokemukset antavat muka oikeuden olettaa, että toiset hahmottavat elämänsä samoin kuin me. On tajuttava, että toisten elämää ei voi elää. Jokaisella on lupa tuntea omat tunteensa. Historia ei pysähdy odottamaan oikeita tunteita.

1970. Kypros Nikosia Neapolis Yksi kylämme taloista

+766 Lemon tree 230910

+766 Lemon tree

Nothing ever happen?

Eikö tosiaan?

 

Fool’s Gardenin Lemon tree iski minuun heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Se taisi olla taas sitä musiikkia, jota oma nuoriso minulle esitteli, kun arveli minun siitä kiinnostuvan. (Kiitos). Nyt tajuan, että alitajuntaansa ei voi pettää.

Kävelimme Nikosian turkkilaisalueella etsimässä entistä kotiamme. Se löytyi vieläkin sellaisenaan, vähän kuluneena kuten mekin. Lämmintä läikähteli rinnassa… Kun siinä seisoskelimme, huomasimme pikkukadun vastakkaisella puolella asuvan miehen seisoskelevan pihallaan katsoen meitä. Kerroimme hänelle, että talo oli ollut ensimmäisiä yhteisiä kotejamme. Pian huomasimme istuvamme naapurin puutarhassa juomassa turkkilaista kahvia, jota naapurin vaimo pikapikaa meille valmisti. Pihalle tuli myös entisen kotimme yläkerrassa nykyisin asuva rouva. Tuntui kotoiselta. Taas kerran ystävyyttä yli rajojen. Pakolliset kuviot seurasivat. Lasten ja lastenlasten määrä tietysti kerrottiin ja pojanpojan kuvakin nähtiin. Tämä oli juuri edellisenä päivänä aloittanut esikoulun.

Tämä kyproksenturkkilainen mies oli perheineen asunut aikoinaan Pafoksessa. Sieltä hänen oli ollut pakko siirtyä pois, kun maa jaettiin. Viime vuonna hän oli ensimmäistä kertaa päässyt käymään vanhassa kodissaan poikiensa kanssa. Siellä nykyisin asuva kyproksenkreikkalainen ei ollut päästänyt heitä sisään.

Vanhan kotimme pihalla kadun varressa kasvoi vieläkin sitruunapuu. Se oli kuulemma joskus katkaistu, mutta  kasvanut versosta uudestaan.

Etteikö maailmassa mitään tapahdu?

1970. Kypros. Nikosia. Neapolis. Sitruunapuu, minä ja suomalaiset jouluvieraat.

+765 Pressiklubi ja uskontokasvatus 200910

+765 Pressiklubi ja uskontokasvatus

Uskontokasvatettu kansa?

Valmistelin kerran luentoa uskontokasvatuksesta ja uskontodialogiasta.ja katsoin Pressiklubin. Huomasin, että ilman uskontokasvatusta sen sanoman ymmärtäminen olisi ollut selvästi vaikeampaa:

”Nokian pelko on viisauden alku.”

 ”Poliittinen marttyyri.”

”Kärsivä Kristus-hahmo joka sitten kantaa koko puolueen synnit.”

 ”Jossain rajat jeesustelulle.”

”Oh my god.”

”Tulkitaan ikään kuin että Jumala on puhunut.”

”On laulanut Hoosiannaa.”

”Onko hän Nokian Messias. Pelastaako hän kaiken?”

 

Jätän kohteliaasti mainitsematta kirosanat, joilla niilläkin saattaa olla yhteys uskonnolliseen kieleen…

 

1970. Kypros. Nikosia. Neapolis. Ortodoksikirkko kotimme lähellä. - Kävimme viime viikolla taas katsomassa sitä. Vuoden 1974 jälkeen tuo alue jäi turkkilaisen puolen haltuun ja kirkko muutettiin moskeijaksi. Että sellaista uskontodialogia.

+764 Kiitää hetket näin Kyproksellakin 190910

+764 Kiitää hetket näin Kyproksellakin

Olipa kerran

Ja on vieläkin

 

Jotain voi toistaakin. Me teimme sen.  Vietimme viikon Kyproksella, jossa olimme asuneet nuorena parina muutaman kuukauden ajan neljäkymmentä vuotta sitten. Ei hassumpaa. Ei silloin eikä nyt. Not bad. Not bad at all.

On vähän pölmistynyt olo. Viikossa ehti kokea sentään aika paljon. Vuokrasimme auton ja kiertelimme katsomassa vanhoja tuttuja ja uusia outoja paikkoja. Niitä kokemuksia ripottelen tänne blogiin vähän kerrassaan. Kunhan sielu ehtii takaisin.

Kypros. Kyrenia. Ensimmäinen Välimeren auringonlasku ensimmäisen päivän iltana elokuussa 1970

+748 Nimettömien apostolien askelissa 050810

+748 Nimettömien apostolien askelissa

Kopioidut kirjoitukset

Uusiotunteet?

 

Tällaista kirjoittelin Kotimaa24-blogissani:

”Unelmissaan harva haluaa olla massaa. Jotenkin pitäisi olla erikoinen ja erityinen. Ainakin jossain asiassa hyvä tai mieluummin erinomainen. 

Vuosia sitten ihmettelin nuorten aikuisten kanssa, miksi scientologit saivat opiskelijoita kiinnostumaan sanomastaan. Koukkuun tarttuivat kauniit ja rohkeat menestyjät, tulevaisuuden toivot. Miksi vapaus ei kiinnostanutkaan? Sain silloin vastauksen: ”Kukaan ei halua olla keskinkertainen.” Siinäpä se.  Scientologit tarjosivat aina uusia ja uusia kursseja, jotta ihminen pystysi kehittämään itseään aina vain lisää ja lisää.

Vuosia sitten ihmettelin myös, miksi naisten messuilla ei kovinkaan paljon kiinnostuttu seminaareista, jotka käsittelivät kehitysmaiden naisia tai lapsia. Yleensä suosittu kummilapsityökään ei ollut vetonaula. Sitten tajusin, että noille messuille mentiin etsimään asioita, joiden avulla naiset pystyisivät kehittämään itseään aina vain lisää ja lisää. Jotakin vielä puuttui.

Olen alkanut katsoaa kriittisesti omaa ja toisten halua olla myös uskon asioissa erikoinen ja erityinen. Opetuslapsistakin esikuvaksi taitaa mieluummin löytyä joku kuuluisimmista, sellainen tärkeä. Entä ne muut? Jotenkin on syytä muistuttaa, että evankeliumi levisi myös tavallisten nimettömien ”kakkosluokan apostolien” kautta. Kun heidänkin aikansa oli ohi, viestiä lähtivät viemään vielä tavallisemmat ihmiset. Sellaiset meikäläiset. Nimettömien apostolien askelissa.  Aina maan ääriin saakka.”

Apostoli Paavalin kerrotaan matkustaneen Kyproksen halki Salamiista Pafokseen. Sillä tiellä on ollut myöhemminkin kulkijoita:

1970. Kypros. Matkalaisia Pafoksen tiellä

+744 "Älä aja ojan puolella" 280710

+744 "Älä aja ojan puolella"

Muistan aina liikenteessä

Sarjassa tärkeitä neuvoja kaikki neuvot eivät ole suuria. Tällä viikolla tapaamme taas ystävän, jonka yhtä pikkuneuvoa tänäänkin aamulla ajaessani muistin. ”Älä aja ojan puolella.” Kun on aikansa ajanut milloin vasemman- milloin oikeanpuolisessa liikenteessä, aivot eivät suostu antamaan automaattisesti aina oikeita viestejä. Minulle kapeat tiet, joiden laidat kasvavat kuivaa heinää, eivät edelleenkään aina heti kerro, missä pitäisi ajaa.  Ojan voin aina kuvitella mielessäni ja silloin tiedän, että ohjauspyörä ei saa olla sen vieressä!! (Onneksi meillä ei ole muistijälkiä autoista, jossa ratti olisi ollut ”väärällä puolella”.)

Isästäni muistan pikkuneuvon, jota välillä häpesin. Iltaisin hän usein sanoi: ”Siunaa itseis.”  

Ei ole haittaa, vaikka muistaisi siunata itsensä aina liikenteessä. Etenkin siellä vasemmanpuoleisessa…

1980. Bangkok. Silom Road

+712 Puolustusvoimat, Unfocyp ja Kypros 1970 040610

+712 Puolustusvoimat, Unficyp ja Kypros 1970

Kulttuurikurkistuksia

Liput liehuvat taas tänään rauhan, ei sodan puolesta. Rauhaa turvataan niin monella tavalla. Kenen puolella kulloinkin, kenen kanssa ja ketä vastaan? Ei ymmärrä pieni pää, mutta eivät näytä ymmärtävän isommatkaan. Ruutitynnyrin päällä täällä vielä ehkä eläisikin, mutta kehitys on jo ohittanut ruutivaiheen. Räjähtääkö, ei räjähdä, räjähtääkö…

Syksy Kyproksella 1970 tutustutti minut suomalaisiin sotilaisiin, kansainväliseen yhteisöön ja uuteen maahan. Kaikki oli myöhemmin hyödyksi. Mitkään jutut eivät pitkään aikaan sen jälkeen punastuttaneet. Rokotus oli toiminut. Ihan hyvällä entistä tyttökoululaista rokottivat. Veljellisellä rakkaudella. Jäi hyvä mieli. Kansainväliseen yhteistoimintaan tuo kokemus taas antoi oppia, joka oli myöhemmin todella tarpeen. Kielitaidon merkitys korostui. Mikä ei tappanut, se vahvisti.  Kuumuudestakin Välimeren ilmasto antoi vihjeen tropiikkia varten, vaikka kostea viileä talvi toikin omat ongelmansa. Kyproksen vuorien vertaista ei kyllä tullut vastaan Bangkokin tasaisessa maastossa.

Olenko rauhan vai taistelun puolella? Se alkaa niin pienestä.

Kypros. Troodos. Tapaninpäivä 1970

+593 Pimeä,kylmä ja sumuinen yö 120110

+593 Pimeä, kylmä ja sumuinen yö

Sumujen saari

Sumujen silta

Sumuinen aamu

Sumuiset muistot 

 

Sumujen saarelle en ole koskaan päässyt. Sen kauneutta olen ihaillut vain kuvissa. Sumussa olen kyllä usein elänyt. Monellakin tavalla. Monessakin paikassa. Tänään sumu on tuossa ikkunan takana. Tuttuna  ja turvallisena.

Sumujen sillalla olen käyhnyt. Tai ainakin niillä paikoin.  Vanhat sillat hävitetään ja rakennetaan uudestaan, mutta samat joet on edelleen ylitettävä, samat esteet voitettava. Niin vähän lopulta muuttuu tässä maailmassa.

Bangkok, 13.1.1981 ”Kuka sitä olisi arvannut, kuinka ihanaa on hytistä kylmissään. Tunnen itseni ihan suomalaiseksi äidiksi lähettäessäni lapsia pimeään ja kylmään yöhön.”

Sama almanakka kertoo, että tuonakin päivänä päivän korkein lämpötila oli+ 28 ja matalin yölämpötila +16 astetta. Kaikki on suhteellista, todella. Suomalaisuuskin.

1970. Kypros. Saaren sumu.

+484 Tuloja ja menoja ja äkkipyssäyksiä 140809

+484 Tuloja ja menoja ja äkkipyssäyksiä

Tuloja ja menoja

Pysähdyksiä vain vähän

 

Kumma juttu se äkkipyssäys. Kovan menon jälkeen. Putoamisen jälkeen.

Harva meistä säilyy elämässään ilman äkkipysäyksiä. Kuolemassa sen sitten viimeistään kohtaamme. Loppuu se kova meno. Meiltäkin.

Mietin, milloin minulta katosi halu lähteä. Siis, lähteä mihinkään ja milloinkaan. Olla vain ja möllöttää.

Ei silti, lähdenhän minä vielä, usein ja kovalla vauhdilla. Lähtemisessä ei vain enää ole samaa poltetta kuin joskus aikaisemmin.

Työhön ei yleensä ollut vaikea lähteä, kun laittoi lähtövaihteen päälle. Siitä se lähti rullaamaan tasaista vauhtia.

Tätäkö se on, vanheneminen. Ennen äkkipyssäystä.

1970. Kypros. On sitä mentykin. Rouva "Niemisen" kanssa lähikaupassa.

+305 Ohikiitävää 010109

+305 Ohikiitävää

Sininen hetki

"Ohikiitävää

Ikävä ja riemu

joka hetken värähtää"

Juha Tapio miettii, mitä jää, kun jäljet häviää.

Lueskelin Irja Kilpeläisen kirjaa Sininen ilta. Kirjoittelin kirjan herättämiä ajatuksia muistiin.

- Sammunutkin tähti valaisee vielä sukupolvien ajan.

- Ei aurinko ole poissa yölläkään. Me emme vain sitä näe. Aurinko välillä lainaa meille kuuta valoksi.

- Siniseen iltaankin tarvitaan aurinko.

- Jokaisessa sinisessä hetkessä on se sinisin hetki, jolloin sielu pysähtyy.

- Onko aamun sininen hetki väriltään punainen?

- Siniset vuoret, kauneinta sinistä maailmassa. Sinisenä hetkenä kaukaiset vuoret ovat sinisimmillään. Kaukaisin vuori lopettaa ensin hehkunsa. Pimeys hiipii lähemmäs ja lähemmäs.

- Vaikka sininen hetki olisi kuinka kaunis, se kestää vain rajallisen, lyhyen  ajan

- Thaimaassa lepakot lentelevät sinisenä hetkenä. Ne saattavat meitä pimeyteen.

- Bangkokin sininen hetki peittää kauneudellaan suurkaupungin melun.

- Sinisenä hetkenä linnut hiljenevät kuin auringonpimennyksessä.

- Vanhuus ei ole sairaus. Se on vain oire kuolevaisuudesta.

1970. Kyproksen siniset vuoret

+301 Kylään ja kylästä käsketyt 271208

+301 Kylään ja kylästä käsketyt

Pienetkin sanat

Suun halkaisevat

Sotia synnyttävät

 

Jotain olisin luullut vuosien varrella oppineeni. Yhä uudestaan joudun kuitenkin toteamaan, että "kuso ei kulje", kommunikaatio ei pelaa. Vika ei myöskään aina ole toisten, valitettavasti. Joskus ei todella ymmärrä, mistä on kysymys

Vuosi sitten Pori-Suami – sanakirjaa Kyl asia o tälläi! lukiessani sain oivalluksen.  Porissa käskettiin joka paikkaan, kyläänkin!.  Onneksi en osannut tarpeeksi porin murretta. En tiedä, minkä vastauksen olisin saanut kysyessäni kauniisti  "Eläk' sääki viäl". Sehän on porilainen vastine tervehdykselle "Hauska tavata pitkästä aikaa".

Google löysi äsken asiaa tarkistaessani 66 vastausta termille "käskeä kylään". Käskijät ovat varmasti satakuntalaisia.

Kypros. Yllätysvieraina. Kadulta kylään käskettyinä.

+289 Rauhanturvaajan joulu 151208

+289 Rauhanturvaajan joulu

Toivotaan

Rauhaa

Julistetaan

Joulurauhaa

Ensimmäinen yhteinen joulu Miehen kanssa vietettiin Kyproksella. Olin ollut siellä mukana koko syksyn ja rauhanturvaaja sai  jouluvieraaksi vielä anoppinsa ja sisarensakin.

UNFICYPin lehdessä Blue Beret oli yksi suomenkielinen sivu, Finncon News. Joulun jälkeen siinä kerrottiin suomalaisesta joulusta Kyproksella:

"Tämänvuotisesta joulusta tuli tapahtuma, jonka useimmat muistavat koko ikänsä. Juhlan puitteet poikkesivat kovasti totutusta. Ei ollut lunta, ei pakkasta, aurinko paistoi niin, että suparusketuskin tarttui. Joulupuunakin oli vuorimänty tai pinja. Joulun vietto aloitettiin yksiköiden jouluaterioilla, joissa pataljoonan komentaja ja pastori esittivät tervehdyksensä. Tjikloksen vuoristokomppania aloitti kello 16.00, sen jälkeen 1JK kello 17.15 ja EK kello 18.00. Myös upseerimessissä vietettiin yhteistä iltaa. Komentaja ja pastori olivat 2JK:n päällikön kanssa leikkineet aattoaamuna joulupukkia viemällä joulutäydennyspaketit yksinäisille vartiopaikoille. Joulukirkko oli joulupäivänä kello 11.00"

Tuossakin joulukirkossa "perheyhtiö M:n parempi puolisko polki urkuja St Paulin kirkossa. Rouva MM toimii urkurina pataljoonamme jumalanpalveluksissa". Näin siitä kerrottiin Blue Beret- lehdessä oikein kuvan kanssa. Tuosta kuvasta ei minua enää kyllä tunnista. Valitettavasti.

+240 Museot ja rauniot 231008

+240 Museot ja rauniot

Muistot museoissa

Jäljet raunioissa

 

Museoissa on yleensä mukavaa. Mielenkiintoisinta siellä on silloin, kun antaa ajatustensa lähteä leijailemaan sinne tänne. Vanhoista asioista ja tavaroista löytyy silloin uusia puolia ja liittymäkohtia omaan elämään.

Kävimme Kansallismuseossa Suomen Sodasta 1808 – 1809 kertovassa näyttelyssä. .  Asuimme muutaman vuoden lähellä Lokalahden kirkkoa, jonka ympärillä käytiin taistelu 17.-18.9.1808 maata vallinneiden venäläisten ja maihinnousua yrittäneiden ruotsalaisten välillä. Tuossa taistelussa kuoli useita satoja sotilaita. Joskus Lokalahdella asuessani mietin, mitä  kotimme edustalla olevat kivet ja kalliot voisivatkaan kertoa.

Historia on raunioiden historiaa. Miksi rauniot ovat myös tämän päivän todellisuutta? Eikö ihminen voisi joskus oppia?

1970 Kypros. Nikosia. Naapuritalon rauniot. Jonkun koti jäi väärälle puolelle rajaa.

+145 Naantalin pappilan apupapin papupata 220608

+145 Naantalin pappilan apupapin papupata

Naantalin
Pappilan
Apupapin
Papupata
Kiehui ja kuohui
Aikoinaan

Kävimme eilen illalla syömässä Naantalissa. Naantalin venesatamasta tuli mieleen monia muistoja. Muistelimme myös muita maailman satamakaupunkeja elämämme varrelta. Kyrenia Kyproksella. Hua Hin Thaimaassa. Sama pysähtynyt aika. Laiskasti vaeltelevat ihmiset. Lukuisat ravintolat. Hymyilevä aurinko. Auringossa kiiltelevä meri.

Ensimmäinen kuvani Naantalista syntyi isonveljen seikkailukirjasta Naantalin luostarin aarre vuodelta 1947. Tuon kirjan kirjoittaja Harald Hariola oli kuulemma toiminut Naantalin yhteiskoulun rehtorina. Kirjassa muistaakseni aarretta etsittiin Naantalin luostarikirkon kellareista. En kirjaa lukiessani tiennyt, kuinka tutuksi tuo kirkko vielä joskus tulisi. Siitä tuli nimittäin muutamaksi vuodeksi Miehen "Duuni". Sitä nimeä kirkosta käyttivät Naantalin nuoret nuorisopapilleen tekemässään kuvakirjassa. Ison pappilan  piharakennus, Pikkupappila, oli vastaavasti nuorten mielestä Miehen "Hima". Niin kuin tietysti olikin. Oi niitä aikoja.