lauantai 9. syyskuuta 2017

+1017 Etiikka ei ole vain teoriaa 291112

+1017 Etiikka ei ole vain teoriaa

Valinnoilla
Vain rajallinen
Vapaus

Miten yhdistää elämä ja sen teoria?  Vastaus on yksinkertainen: Elämällä.  Arjesta on selvittävä tekemällä enemmän tai vähemmän tietoisia valintoja. Pohtimatta vai pohtimalla paras?
Pääsin mielenkiintoiseen palaveriin:

-Mikä on tapauksen eettinen ongelma?
-Mikä teki tapauksesta ongelmallisen?
-Missä ja milloin kyseinen asia tapahtui?
-Millaisia asioita tilanteessa jouduttiin eettisesti pohtimaan?
-Keitä henkilöitä tapaus kosketti?

Käytännön kokemuksista oli koottu joukko esimerkkitapauksia yhdessä pohdittavaksi. Tällaisia kysymyksiä nousi esiin:

Miten ambulanssin henkilökunta pystyy auttamaan dominoivan miehen vaimoa?
Miten työaikanaan allekirjoituksen todistanut henkilö pystyy kieltäytymään korvauksesta kohteliaasti?
Miten auttaa kaikesta narisevaa potilasta ystävällisesti?
Mitä hoitohenkilökunta kokee joutuessaan hoitamaan tehokkaasta hoidosta kieltäytyvää itsemääräämisoikeuttaan käyttävää potilasta?
Mitä tehdä, kun aika ei riitä kaikkeen siihen, mitä pitäisi tehdä?

 
Kysyin, miltä tuntuu, kun työssään joutuu säännöllisesti miettimään omien ratkaisujensa eettistä puolta. Eikö ole vaikeaa, kun etiikka tulee eteen aina vain ongelmatilanteiden ja negatiivisten asioiden kautta? Sain hyvän vastauksen. Eettiset ongelmat ovat olemassa, jotta ne voidaan ratkaista. Ne ovat haasteita.  Kun haasteet on kohdattu ja voitettu, ne muuttuvat myönteiseksi voimavaraksi.
Että nuo nuoremmat ovat välillä viisaita…

Jotkut elämän tiet ovat suorempia kuin toiset. (Kuva Simo Nieminen)
 

perjantai 8. syyskuuta 2017

+1016 "Tämän päivän Thaimaa" vuodelta 1982 - ja tänään 2012 251112

+1016 "Tämän päivän Thaimaa" vuodelta 1982 - ja tänään 2012

Aikamatka alkuun
Uudeksi muuttunut menneisyys
 
Miten eletty elämä voikaan yhden ihmisen elinkaaressa muuttua niin nopeasti historiaksi. Jo eilinen on alkanut tuon muutostyön. Joskus sitäkin päivää nimitettiin huomiseksi.

”Jos katselee Kaakkois-Aasian kartasta Taka-Intian niemimaan keskiosaa, tutkistelee valtioiden rajoja, siristää silmiään ja ottaa hivenen mielikuvitusta avukseen, niin huomaa katsovansa isokorvaista pitkäkärsäistä elefanttia. Näin on löytynyt Thaimaa, rantavaltio, jota rajoittavat Intian valtameri ja Siaminlahti sekä Burma, Laos, Kamputsea ja Malesia.”
 
Vastatut haasteet. Ylitetyt esteet.
”Thaimaa on teollistuva valtio. Vanhastaan teollisuus on ollut yhteydessä maataloustuotantoon. Nykyisin myös muut teollisuuden haarat ovat voimistumassa. Suomessakin moni on löytänyt uudesta paidastaan merkinnän Made in Thailand.”
 
Entiset viholliset. Voitetut uhat.
”Thaimaan rajoilla on ollut levotonta jo useiden vuosien ajan. Riippumattomuutta kannattavat ryhmät aiheuttavat rauhattomuutta etelärajalla; pohjoisessa ja koillisessa on hallitusta vastaan taistelevia sissijoukkoja, joiden aiheuttamista välikohtauksista voi päivittäin lukea sanomalehdistä.”
 
Vanhat nimet. Onnistuneet poliittiset ratkaisut.
”Burmasta, Laosista ja Kamputseasta on tullut pakolaisia näissä maissa tapahtuneiden poliittisten muutosten vuoksi. Vietnamin joukkojen tunkeuduttua Kamputseaan pakolaisten lukumäärä kuitenkin kasvoi muutamassa kuukaudessa satoihin tuhansiin. Vietnamilaisten edetessä kohti Thaimaan rajaa poliittinen ilmapiiri kiristyi jatkuvasti. Thaimaan aloittaessa kamputsealaispakolaisten kotiuttamisohjelman kesäkuussa Vietnamin joukot hyökkäsivät Thaimaan puolelle. Muutaman päivän taisteluiden jälkeen tilanne laukesi. Pakolaisten kotiuttaminen lopetettiin. Jännitystila rajalla jatkuu edelleen.”

Otteet artikkelistani Tämän päivän Thaimaa kirjasta Tuokioita Thaimaassa vuodelta 1982. Suomen Lähetysseura. Olimme saapuneet työhön Thaimaahan 1979. Kirjan takakannessa on lainaus Ella Väänäsen runosta:

”Thaimaa ei jätä ketään kylmäksi.
Tunnet sen otteen olemuksesi joka solulla
ensimmäisistä askeleista lähtien."
 
25.11. 2012. Tämän päivän Thaimaa.  Lainaus Bangkok Postin uutisesta:

"More than 20,000 police and soldiers were mobilised to enforce security across the capital Saturday against anti-government protesters rallying under the anti-government Pitak Siam group.

Police estimate that up to 76,000 protesters could turn up for the rally at the Royal Plaza on Saturday, although Pitak Siam members downplayed the estimate as well as government fears that the protest could turn violent."
 

 

torstai 7. syyskuuta 2017

+1015 Moraalinen ongelma: Voiko itseään plagioida? 221112

+1015 Moraalinen ongelma: Voiko itseään plagioida?

Uudestaan uudestaan

Nyt plagioin Teletappeja tietoisesti. Uudestaan uudestaan tuo mieleen muistoja. Entä kun tuotan itse vanhaa tekstiä uudestaan ja luulen suuriakin uusia viisauksia löytäneeni. Plagioinko silloin itseäni?

22.11.1994 Thailand Reflections 1994. Engagement Calender. Erilaisuuden kohtaaminen asiakaspalvelu- ja hoitotyössä.  Sairaala- ja laitosapulaiset.
 
Mitään en tuosta tilanteesta muista. Almanakkamerkinnän johdattamana etsin noiden päivien muistiinpanojani. Tällaisia iskulauseita löysin.

- Ei tarvitse nähdä vain erilaisuutta
- Kohtaanko sydämeni sisaren?
- Eri aistit koetteilla
- Suurkaupunki/ongelmat
- Yksi ihminen kerrallaan
- On mahdollista ymmärtää, kun katsoo sisään
- On mahdollista löytää itse
- Joskus on tehnyt kipeää
- Olisin mielelläni paennut

Ihan kuin olisin sanonut nuo samat asiat joskus muulloinkin. Noin sata kertaa. Tai tuhat.
Näin kauniissa kirjassa nuo sanat olivat:

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

+1014 Sosiaalista syömistä 211112

+1014 Sosiaalista syömistä

Syödä jutellaakseen
Jutella syödäkseen
 
Nyyti ei  yksinään nauttinut edes näkinkengästään. Thaimaalaisten mielestä taas yksinään syöty ruoka ei maistu miltään. Muistan jo Kyproksella aikoinani ihmetelleeni, kun perheet, isovanhempia ja vauvoja myöten istuskelivat iltaa yhdessä katuravintoloissa. Thaimaassa en sitä enää ihmetellyt. Ruokapöydässä parhaat jutut luistivat.

En Suomessakaan aina huomaa siirtyä ruokapöydästä muualle juttelemaan. Muutama vuosi sitten Thaimaan luterilaisen piispan syödessä meillä aamiaispöydässä juttua riitti pariksi tunniksi. Eikä kukaan muistanut, että meillä sentään muitakin tuoleja oli. Hauskaakin oli. Ihan koko ajan.

21.11.1982. Thaimaa. Bangkok. Harrastettiin taas sosiaalista syömistä. Tapsa, Poku, Saroj ja me - uima-allas – kahvit – pullat – voileivät – hedelmät - grilli ja nakit. Uimahousut ja lämmin olo,  siinä suomalaisen armas marraskuu.
 
Thaimaassa kirkossakin harrastettiin yleensä aina sosiaalista syömistä.

1982. Thaimaa. Bangkok. Lad Phraon kirkon joulujuhlan ruokailu kirkon pihalla. Kuva Anneli Könni

tiistai 5. syyskuuta 2017

+1013 Mielin kielin vai röyhkeästi, pöyhkeästi ja töykeästi 151112

+1013 Mielin kielin vai röyhkeästi, pöyhkeästi ja töykeästi

liehitellä pöyhkeillä
nöyristellä röyhkeill
ä
 
Olin hieman häkeltynyt, kun minua moitittiin mielistelystä. Se ei ollut tullut mieleen. Jouduin oikein katsomaan sanakirjasta, mistä minua syytettiin:

- tavoitella jonkun suosiota (liioittelevasti) kehuen, imarrellen,
- pyrkiä hankkimaan hyötyä olemalla erittäin kohtelias tai miellyttävä jotakuta kohtaan tai kehumalla jotakuta,
-makeilla,  mairitella, liehakoida, nöyristellä, pokkuroida, liehitellä, hännystellä, nuoleskella
 
Jäin miettimään ja kyselemään. Jos suomalainen on mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään, onko hän myös nainen, joka ei koskaan mielistele ketään.  Onko vastarannalla huutavan aina varottava, ettei vahingossa sanoo hyvää sanaa toisesta. Olisiko sittenkin mahdollista sanoa positiivinenkin sana niin, että ”metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat”?

Etsiskelin taas kerran vanhoja kommenttejani tästä aihepiiristä. Vähän sekalaisia mutta olkoon…

”Aina on riidelty, aina toinen toistaan arvosteltu. Yleensä suurilla volyymeillä ja monipuolisin termein. Potkut on annettu polviin rautakengillä, ei suinkaan nössöillä villasukilla, varpailla hipaisten.  En osaa pitää suomalaisia missään asiassa hienotunteisina tai hyssyttelijöinä. Aasiassa meidät länsimaalaiset tunnettiin liian suorapuheisina. Me suomalaiset (ja norjalaiset) emme osanneet ottaa toisia huomioon vaan töksäytimme kaiken esiin pilaten mahdollisuutemme monessa tilanteessa. Kun vielä riitely tapahtui vierailla kielillä, väärinymmärrykset vain lisääntyivät. Ainahan jokainen oli oikeassa. ”

”Änkyrä on käsite, jota röyhkeät, pöyhkeät ja töykeät käyttävät niistä, jotka heidän mielestään on röyhkeitä, pöyhkeitä ja töykeitä. Olen oppinut nyt täällä, että on parempi olla röyhkeä, pöyhkeä ja töykeä kuin mielin kielin liehittelijä. Eläköön siis änkyryys.”

”Tunnustuksen antaminen ansaitusti ei ole häpeällinen teko. Suomalaiset antavat sitä sen verran harvoin toisilleen, että ei se ehdi ihmisiä pois pilata. Ainoa käyttökelpoinen keino mielestäni on istua yhdessä ja pohtia. Jakaa kokemuksia ja kuunnella toinen toistaan.. Mielistelyksi en sitä millään tunnista...”

”Mielistely ei oikein kuulu kuvioihini. Sen verran sen kanssa jouduin tahimaan Thaimaassa, jossa sikäläinen kohtelias käytös usein suomalaisesta tuntui nuoleskelulta, mielistelyltä, teeskentelyltä ja nöyristelyltä. Mielinkielisyyttä en oppinut, vaikka sillä olisi siellä ollut käyttöä.”

Mikä siinä onkin, että tällaiset asiat nousevat näin paljon esiin juuri Suomessa?

1994 Bangkok. Lentokenttä. Kaikki ystävyys ei ole mielistelyä.

maanantai 4. syyskuuta 2017

+1012 Silokallion saunaa, Nuortenniemen pihamaata, Naarilan vinttiä, Vasikkarin rantaa. Kunstenniemen kallioita 051112

+1012 Silokallion saunaa, Nuortenniemen pihamaata, Naarilan vinttiä, Vasikkarin rantaa, Kunstenniemen kallioita…

Mitä milloin missäkin
 
Olen käynyt ties kuinka monessa leirikeskuksessa elämäni aikana. Suurimmassa osassa työtehtävissä. Lähetysrastien paikat osaisin asettaa paikoilleen vielä monessa paikassa. Tuolla kannettiin vettä pään päällä. Siellä soitettiin thaimaalaisilla soittimilla. Tuossa keinussa keskusteltiin AIDSista. Sillä nuotiopaikalla yhdisteltiin tavaroita niiden alkuperämaihin. Tuossa luokassa tehtiin kollaasia. Siinä kirkossa katseltiin pakolaisten käsitöitä ja mietittiin heidän elämäänsä…

Tapasin Tuomasmessussa miehen , joka muisti minut ja Miehen vuosien takaa perheleiriltä Porin seurakuntien Silokallion leirikeskuksen  saunasta:

Sauna oli lämmitetty neljäänkymmeneen asteeseen. Thaimaalaisen maalaiskylän tavaroita oli levitetty maahan, seinille ja lauteille. Minä olin thaimaalaisessa maalaissarongissa ja Mies maalaismiehen sinisissä maalaisvaatteissa. Leiriläiset  istutettiin lauteille leirivaatteissaan. Siirryimme yhdessä kokemaan thaimaalaisten elämää, kuulemaan heidän kysymyksiään, katsomaan heidän elinympäristöään, maistamaan kuivattuja hedelmiä, haistamaan uutta maustemaailmaa – ja tuntemaan thaimaalaista arkea hiostavassa kuumuudessa.

Asioita voi kuvailla ja kokea monin tavoin. Myös kaikin aistein. Mieleenpainuvastikin. Sen tajusin taas eilen.

2002 Saarna perheleirillä Merikarvialla Nuortenniemessä (Kuva Kalevi Ristimäki)

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

+1011 ... tai vanhanaikaisesti tekstiviestillä 011112

+1011 ... tai vanhanaikaisesti tekstiviestillä...

Aikansa kutakin aikaa
 
Eräässä  televisio-ohjelmassa nuori nainen innosti katsojia antamaan palautetta sanoen, että yhteyttä voi ottaa monella tavalla. Hän viittasi ruudussa näkyviin ohjeisiin, joista hän esitteli  ensin Twitterin, sitten Facebookin. Lopuksi hän sanoi: ”On mahdollista ottaa yhteyttä myös vanhanaikaisesti, tekstiviestillä.”

Tiedän nyt siis olevani vanha. Muistan, vaikka vähän hämärästi, että joskus oli aika ennen tekstiviestejäkin. Ehkä joku teistä muistakin sen ajan vielä muistaa

Pääsin puhumaan Ikääntyvien yliopiston Torstai-Akatemiaan aiheesta Miksi lähetystyötä tehdään. Vanhaksi ihmiseksi osasin sinänsä hyvin käyttää Powerpointia. Tässä päivän viimeinen dia:

Miksi%20l%C3%A4hetysty%C3%B6t%C3%A4%20vi

lauantai 2. syyskuuta 2017

+1010 Heimo Haitto 251012

+1010 Heimo Haitto

Mennyt mutta muisteltu
Jouduin puolustelemaan musiikkimakuani. Olin maininnut Vesa-Matti Loirin Eino Leinon yhteydessä ja sain kuulla siitä. En kuulemma ymmärtänyt mitään musiikista. Oma vastaukseni oli: ”Makuasioista ei kannata kiistellä, keskustella kyllä voi. Joskus asiallisestikin, välillä näin muuten. Toisten tunteisiin kannattaa suhtautua armollisesti, musiikkimaussakin.”

Jäin miettimään nuorta, oikeastaan hyvin nuorta rippikouluikäistä itseäni, joka pääsi konserteissa säestäjien nuottien sivujen kääntäjäksi. Ensimmäinen heistä oli Timo Mikkilä, pianisti, jota olin kunnioittanut jo aikaisemminkin, radionkuuntelijana. Muistin myös Heimo Haiton. Löysin  kouluaineeni tuolta ajoilta: Unohtumaton konsertti. Opettaja oli kirjoittanut aineen loppuun näin: ”Sen konsertti-illan musiikista olisi voinut kirjoittaa enemmän.”  Aine luettiin ääneen ja siitä keskusteltiin. Luokka oli sitä mieltä, että se oli hyvä sellaisenaan: Tässä se on:

”Mies on kalpea, laiha ja väsyneen näköinen. Hänen silmänsä ja ajatuksensa ovat jossain kaukaisuudessa. Viulu toistaa sävelkulkua, ensin juoksutus ylöspäin, sitten rauhoittava tasaisuus. Ympärillä on joukko touhuavia ihmisiä, on miehen veli, joka kovaäänisesti selittää jotain vaimolleen, on iltapukuinen nainen, on vahtimestari, joka käy vähän väliä painamassa valotaulun nappuloita, on kiirettä, juoksua ja hälinää. Viulu ei väsy, se soi juoksutusta ylöspäin ja sitten rauhoittavaa tasaisuutta. Olen huoneen nurkassa, katselen ja kuuntelen.

”Heimo Haitto on tulossa kaupunkiin, suuri mestari, maailmanmatkaaja saapuu”, luki lehdissä. Minut kutsuttiin mukaan. Tarvittiin joku, joka kääntäisi nuottien sivuja. Se joku olin minä.

Muutaman hätäisen kädenpuristuksen jälkeen saan oikeuden katsoa läheltä tuota tunnettua hahmoa, ihmelasta, Amerikassa kävijää, miestä, jonka nimi yhdistyy rahaskandaaliin.

Kuuluu kolmas soitto. Mestari astuu lavalle. Yleisö taputtaa käsiään. Alkaa konsertti.

Minun on seurattava mukana. Minun on tiedettävä, milloin alkaa seuraava sivu. Minulle ei riitä säveliä viulusta, on vain paperi, jonka mustat pisteet minun on ymmärrettävä. Minä lehdenkääntäjä, olen tahaton nappula. Minun on tiedettävä, milloin käännän lehteä. Ei ole muuta mahdollisuutta.

Tiedän, että selkäni takana oleva mies tahtoo sanoa jotain. Hänen viulunsa kielet soivat elämää. Hänellä ei ole enää muuta. Hänen soittonsa on se elämä, minkä hän omistaa.

Sormet hyppelevät viulun kielillä. Iltapukuinen nainen pianon ääressä painaa vuoroin mustia, vuoroin valkoisia koskettimia. Silmät seuraavat nuotteja. Jossain kaukana, pimeässä, on ihmisiä, jotka kuuntelevat.

Kalpea mies on pukeutunut mustaan frakkiin. Tiedän, miten hänen pitkät vaaleat sormensa työntyvät sen hihoista aristokraattisina.

Kerran hän oli lapsi. Hän soitti pieni viulu kädessään ja kaikki pitivät ja olivat ihastuneita. Kerran hän matkusti Amerikkaan voidakseen voittaa enemmän suosiota ja oppiakseen enemmän. Kerran hän kertoi löytäneensä Jumalan ja soittavansa vain Hänen kunniakseen. Monet eivät pitäneet uutisesta ja olivat yllättyneitä.

Missä on hänen Jumalansa nyt? Onko se tuossa hänen kiihkeässä, vaativassa sävelessään vai kaukana Amerikassa, siellä, missä perhekin on, vai kenties sittenkin hänen sydämessään? Hän ei vastaa minulle, on vain sävel, joka vaatii seuraavaa säveltä mukaansa.

Välillä seuraa kumarruksia, käyntejä takahuoneessa. Kalpea mies hymyilee, sanoo muutaman sanan. Karjalassa hän on syntynyt, karjalainen hän on yhä. Monet sanat ovat unohtuneet Amerikassa olon aikana, lapsuuden murre on yhä jäljellä.

Taas jatketaan. Sävel seuraa toistaan. On vain konserttilava, matka toiseen paikkaan ja taas konserttilava.

Hänellä on uusi vaimo. Entinen on lasten kanssa kaukana. On tapahtunut paljon. Paljon entistä on särkynyt, paljon uutta on tullut tilalle.

Yhä hän soittaa. Yhä kääntyy lehti toisensa jälkeen.

Elämän kirjassakin on lehtiä. Ne kääntyvät myös. Yhä uudelleen voi soittaa samaa kohtaa viululla, yhä uudelleen voi harjoitella, kunnes kaikki on valmista. Elämä on ehdotonta. Se ei salli harjoittelua. Jos kerran on ollut kaikkien suosima ihmelapsi, ei se merkitse sitä, että kaikki jatkuu samanlaisena. Jos tahtoo pysyä korkealla, on jatkuvasti yritettävä.

Kalpean miehen viulu kiihtyy. Hän yrittää, hän tahtoo yhä voittaa. Mitä korkeammalle sävel nousee, sitä kiihkeämmäksi se tulee. Sitten, hyvin korkealla se murtuu.

Kalpea mies kumartaa. Suljen nuottikirjan. Konsertti on päättynyt.”
Minä ja muu perhe Heimo Haiton aikaan:

perjantai 1. syyskuuta 2017

+1009 Mielipiteet, asenteet ja arvot 191012

+1009 Mielipiteet, asenteet ja arvot

Olenpa minä
Mielenkiintoinen
 
Ihmisessä on paljon sellaista, jota ei tule käytännössä ajatelleeksi. Minussakin. Onneksi aina joku sanoittaa jotain, johon on helppo samaistua, kunhan joku sen ensin ilmaisee. Olen usein todennut, kuinka opettaessaan oppii itsekin. Arjessa ei paljon analysoida. Onko opettaminen siis juhlaa?

Uutta tietoa peilaan usein omaan minäkuvaani. Huomaan, että vahvistan omalta osaltanikin tiettyjä etiikan perusteorioita. Mielipiteeni ovat todella muuttuneet silloin tällöin uuden informaation vaikutuksesta. Ne ovat saattaneet muuttaa asenteitanikin, ainakin ajan kuluessa. Arvoni näyttävät pysyneen pohjimmiltaan samoina. Niitä ei näköjään helposti heiluteta eikä järkytetä. Ei paha. Eivät tunnu pahoilta kirkkomme arvotkaan:

Meidän kirkon arvot: Pyhän kunnioitus, Vastuullisuus, Oikeudenmukaisuus, Totuudellisuus.
 
Onko mahdollista arvostaa myös vanhoja arvoja vai pitääkö ne kaikki hylätä?

1910. Luovutettu Karjala. Jääski. Muurari ja mäkitupalainen Matti Lankinen perheineen. Kuvan nuorin henkilö on äitini.

torstai 31. elokuuta 2017

+1008 Martti Lindqvist, Auttajan varjo 091012

+1008 Martti Lindqvist, Auttajan varjo

Päällä kilpi
Sisältä konna

Joidenkin varjo osuu kauas. Jotkut varjot estävät valoa, jotkut taas antavat suojaa liialta paahteelta.

Kohtasin taas Martti Lindqvistin, tällä kertaa hänen kirjassaan Auttajan varjo – pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Tässä kirjassa Lindqvist ”rohkaisee auttajaa katsomaan itsessään ja työssään myös sen pimeää puolta, tunnistamaan oman persoonallisuuden ja roolin synnyttämät vaarat”. Kirjassa Lääkärin etiikka (2005) löytyy mm Lindqvistin artikkeli: ”Etiikan merkitys lääkärin työssä”.. Siinä hän esittää ratkaisutilanteisiin avuksi neljä kysymystä, neljä eri näkökulmaa:

”Mikä on toimintani motiivi?
Mihin ratkaisullani ensisijaisesti pyrin?
Millaiset toimintatavat ovat hyväksyttäviä tässä tilanteessa?
Mitä seurauksia ratkaisustani on?”

Nämä kysymykset ovat hyviä kaikkien pohdittavaksi, eivät vain lääkäreille.

Jo elokuussa 2008 kirjoitin blogiini kirjoituksen: +188  Kaikilla on lupa vanheta , jossa lainasin Martti Lindqvistiä: ”Jo edesmennyt Martti Lindqvist arvioi muutama vuosi sitten, että. saadakseen arvostusta ihmisten on oltava "itsenäisiä, tuottavia, omillaan selviytyviä ja koko ajan eteenpäin pyrkiviä".  Entä jos joku ei ole?”

Martti Lindqvist liittyy mielessäni Vivamoon jo vuodesta 1962. Martti oli yksi rippileirimme isoisista ja toimi myöhemmin Vivamon kesäisäntänäkin. Silloin olin itse siellä isoisena. Viimeisen kerran muistan jutelleeni kunnolla hänen kanssaan ylioppilaiden varjokirkolliskokouksen aikaan vuonna 1968. Olimme saman työryhmän jäseninä ja muistan, miten olin keittänyt tuolle pikkuporukalle kahvit ylioppilaskodissamme Logoksessa. Muistutin Martille, miten hän oli aikoinaan puhunut Vivamon kirkossa ja kertonut olevansa kuin kilpikonna, kilpi päällä, sisältä konna. Mietimme, miten eri suuntiin matkamme oli lähtenyt Vivamon ajoilta. Silloin emme tienneet vielä, kuinka pitkälle matkamme oikeasti ulottuivat. Marttihan kuoli Afrikassa.

1964. Vivamo. Elokuun rippikoululeiri. Hannu Purhonen, Heikki Jarkko, Markku Happonen, Martti Lindqvist, Reijo Kaarto ja Pekka Mattila