+1163 Kesä 1964, Oronmylly ja Vivamo 020714

+1163 Kesä 1964, Oronmylly ja Vivamo

Kesäkuukausien parhaat sekunnit

Kesäkuussa 1964 Oronmyllylle saapui ujo nuori ihminen. Outo isoistehtävä odotti oudossa paikassa oudossa seurassa. Ensimmäinen halaus sulatti minut. Murre vaihtui karjalan murteeksi. Itku silmässä erottiin.

Heinäkuussa 1964 Vivamoon saapui jo vähän rohkeampi nuori ihminen. Jo vähän tutumpi isoistehtävä odotti tutussa paikassa oudossa ja vähän tutussakin seurassa. Kotiväelle lähetetyssä kortissa sanottiin: "MS:kin on täällä  & muita monta vanhaa tuttua. Uusiakin tulee joka hetki.”

Elokuussa 1964 Vivamoon saapui jo aika rohkea ihminen. Hänet oli pikakutsuttu isoiseksi, koska yksi valittu isoinen ei ollut päässyt mukaan. Aika tuttu isoistehtävä odotti tutussa paikassa osaksi jo tutussa seurassa. Isoiset jäivät vielä leirin jälkeen yhdeksi illaksi iltanuotiolle. Yliväsyneenä ja puoliunessa kävin aamulla kotimatkalla bussissa vielä kuviteltuja keskusteluja tuttujen kanssa.

1964. Oronmylly kesäkuu, Vivamo heinäkuu ja Vivamo elokuu.

+1008 Martti Lindqvist, Auttajan varjo 091012

+1008 Martti Lindqvist, Auttajan varjo

Päällä kilpi
Sisältä konna

Joidenkin varjo osuu kauas. Jotkut varjot estävät valoa, jotkut taas antavat suojaa liialta paahteelta.

Kohtasin taas Martti Lindqvistin, tällä kertaa hänen kirjassaan Auttajan varjo – pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Tässä kirjassa Lindqvist ”rohkaisee auttajaa katsomaan itsessään ja työssään myös sen pimeää puolta, tunnistamaan oman persoonallisuuden ja roolin synnyttämät vaarat”. Kirjassa Lääkärin etiikka (2005) löytyy mm Lindqvistin artikkeli: ”Etiikan merkitys lääkärin työssä”.. Siinä hän esittää ratkaisutilanteisiin avuksi neljä kysymystä, neljä eri näkökulmaa:

”Mikä on toimintani motiivi?
Mihin ratkaisullani ensisijaisesti pyrin?
Millaiset toimintatavat ovat hyväksyttäviä tässä tilanteessa?
Mitä seurauksia ratkaisustani on?”

Nämä kysymykset ovat hyviä kaikkien pohdittavaksi, eivät vain lääkäreille.

Jo elokuussa 2008 kirjoitin blogiini kirjoituksen: +188  Kaikilla on lupa vanheta , jossa lainasin Martti Lindqvistiä: ”Jo edesmennyt Martti Lindqvist arvioi muutama vuosi sitten, että. saadakseen arvostusta ihmisten on oltava "itsenäisiä, tuottavia, omillaan selviytyviä ja koko ajan eteenpäin pyrkiviä".  Entä jos joku ei ole?”

Martti Lindqvist liittyy mielessäni Vivamoon jo vuodesta 1962. Martti oli yksi rippileirimme isoisista ja toimi myöhemmin Vivamon kesäisäntänäkin. Silloin olin itse siellä isoisena. Viimeisen kerran muistan jutelleeni kunnolla hänen kanssaan ylioppilaiden varjokirkolliskokouksen aikaan vuonna 1968. Olimme saman työryhmän jäseninä ja muistan, miten olin keittänyt tuolle pikkuporukalle kahvit ylioppilaskodissamme Logoksessa. Muistutin Martille, miten hän oli aikoinaan puhunut Vivamon kirkossa ja kertonut olevansa kuin kilpikonna, kilpi päällä, sisältä konna. Mietimme, miten eri suuntiin matkamme oli lähtenyt Vivamon ajoilta. Silloin emme tienneet vielä, kuinka pitkälle matkamme oikeasti ulottuivat. Marttihan kuoli Afrikassa.

1964. Vivamo. Elokuun rippikoululeiri. Hannu Purhonen, Heikki Jarkko, Markku Happonen, Martti Lindqvist, Reijo Kaarto ja Pekka Mattila

+996 Outo omanlainen, tunnetuttu, myötämuistoinen 220612

+996 Outo omanlainen, tunnetuttu, myötämuistoinen

Eletyn elämän ehtoota

Tuutulaulua tupakkarullaa

 

Tasan viisikymmentä vuotta. 17.6.1962 – 17.6.2012. Sama paikka. Vivamo. Särkyneen sydämen kirkko. Samat kasvot. Samat muistot – ja muistamattomuus. Sinun tähtesi annettu. Sinun tähtesi vuodatettu. Minunkin. 

Leppoisa ja rauhallinen ilmapiiri. Rehellinen ja avoin. Tuttuus syntyy menneestä, mutta myös siitä, että vieressä ja vastapäätä istuvalla kanssamuistelijalla on elämänkokemusta saman verran kuin itsellä. Ihan erilaiset elämäntarinat. Ihan samanlainen ihmisyys. Paljon ei itse asiassa muistella – vai eikö vain muisteta.  Pikemminkin eletään tätä päivää.  Kerrotaan, mitä kaikkea on tapahtunut, mitä mutkia on matkaan milloinkin tullut. Elämästä on muotoutunut juuri tällainen. Se riittää. Onko päivien arvo kasvamassa iän myötä?  

Jotain jaoimmekin. Siitä menneestä. Kuka olikaan ottanut reippaasti vastaan muuta joukkoa. Kuka olikaan ollut reipas ja rohkea puheenvuorossaan kirkossa. Kuka olikaan nostanut kättä ylös kenen vieressä. Kuka olikaan nukkunut isossa vinttihuoneessa, jota nykyiset paloviranomaiset eivät enää sellaisenaan hyväksyisi. Miten hyviä olivatkaan olleet opettajamme Jussi Kalmanlehto ja Kirsti Tuulonen (Ijäs).

Nuoruuden epävarmuus on ohitettu. Onkohan vanhuuden jääräpäisyys tullut tilalle. Tuo toinenkin on varmaan kokenut elämässään vaikeita juttuja. Siksi omastaan osaa ja uskaltaa jotain kertoa. Rauhassa ja omassa tahdissa. Olemme jo oppineet pitämään oman reviirimme ja paljastamaan vain sen, minkä todella haluamme jakaa.  Joka tapauksessa jo se jokin on nyt paljon ja arvokasta. Viereinen vieras alkaa muuttua tutuksi kuulijaksi. Elämä oli ja on.

Messussa liturgina toimi yksi meistä, minä suostuin saarnaajaksi, maallikkosellaiseksi. Teksti kertoi kutsusta. Tämänkin kerroin:

”Entä jos kutsua ei ole kuulunut tai sitä ei ole huomannut tai siihen ei ole osannut tai halunnut vastata. Siitä eräs kertomus:

Olimme taas kerran lähdössä Thaimaasta Suomeen työkautemme loppuessa. Alakerran naapuri, suomalainen helluntailainen lähetystyöntekijä tuli hyvästelemään meitä. Hän kertoi tarinan vanhasta saarnaajasta, joka oli kutsumassa ihmisiä hengellisiin kokouksiin. Eräs kohdatuista sanoi: ”En minä nyt voi tulla. Jumala ei kutsu minua. Joskus nuorena Jumala minua kutsui, mutta ei enää.” Saarnaaja vastasi hänelle: ”Tule vain sillä vanhalla kutsulla. Tule vain sillä vanhalla kutsulla.”

17.6.2012. Vivamo. Kahdeksan riparilaista ja muutama avec.(Liisa Arajärvi, Juha Väliaho, Jaakko Mäkelä, Kari Meretniemi, Kaiku Mäenpää, Reijo Laakio, Timo Rämä, Anu Väliaho, Maija Mäkelä, Maija Meretniemi, Riitta Mäenpää, Riitta Laakio, Onneli Eranka)

+995 Kadonneiden jäljillä 180612

+995 Kadonneiden jäljillä

• Soi löytävänsä
• Joitain löysikin

Olen harrastanut salapoliisityötä ja etsinyt ihmisiä kaikista paikoista, joihin mielikuvitukseni on riittänyt ja muistini edes jotenkin yltänyt. Hakukoneet ovat pyörineet sekä tekstiviestit ja sähköpostit sinkoilleet.  Onneksi logiikkani on ollut suhteellisen sumea, ajatteluni  epälooginen ja huumorintajuni sopivan epämääräinen, joten olen voinut ohittaa normaalin käyttäytymisen rajat ja pyytää apua milloin kultakin milloin milläkin verukkeella. 

Useat 60-luvun Lohjan Vivamon rippikoululaiset, monet saman vuosikymmenen porilaiset seurakuntanuoret, 70-luvun Helsingin lähetyskurssilaiset ja monen vuosikymmenen Thaimaan lähettitoverit ovat käyneet yhteystietoineen myös minun myllyni läpi. Toiset ovat sitten jatkaneet. Olen minä vähän hyvä. Tai siis ihan vähän, mutta kuitenkin.

Katsoin jakson sarjasta Kadonneen jäljillä. Tapahtumapaikat olivat tuttuja, osa henkilöistäkin. Olimme yöpyneet Katmandussa saman ystävän samassa kodissa, jossa sarjan pieni tyttö oli aikoinaan asunut. Olimme tavanneet saman apulaistädin, joka nyt näkyi ohjelmassa. Samat maisemat. Samat tunnelmat. Sama parveke.

Osaanko olla katoamatta ystäviltäni? En taida osata. Tavatessaan pitäisi ainakin osata olla läsnä. Edes sitä.

1980. Nepal. Katmandu. Thaimaasta lomalle lennähtäneet tervetulokukkasin varustetut vieraat tutulla parvekkeella.

+990 Etsintäkuulutus:Vivamo kesäkuu1962 rippikoulu 230512

+990 Etsintäkuulutus: Vivamo kesäkuu 1962 rippikoulu

• Kolme Kovaa Koota
• Jussi Koo, Kikka ja Kati

Nuorena ei voinut kuvitella, että vanhana olisi näin mukavaa. Tai että edes olisi hengissä. Tai ainakaan että vielä olisi ajatustoimintaa. Tai ytyä.

Sittenpä näkevät, nämä nykyiset nuoret. Ihan erilaisessa maailmassa. Siihen on suostuttava. Varminta varmaan vielä silloinkin on  se muutos. Ulkonainen sellainen. Sisältä ovat silloinkin samaa silkkoa. Mihin se  siitä muuuttuisi. Eri sanoin ja käsittein kylläkin. Kai.

Pikaisesti ja sen suuremmin valmistelematta syntyi  ajatus koota kokoon kesäkuussa 2012 50 vuotta sitten leirinsä käynyttä rippisleiriporukkaa. Kaikki tulimme Vivamoon eri puolelta Suomea ja sinne jonnekin me taas katosimme. Tai moni myöhemmin muuallekin. Kauaskin. Se lähinnä Vivamoa asuva järjesti meille paikan jutelle ja muistella. Ja syödä ja juoda kahvia. Ja käydä Särkyneen sydämen kirkossa, rippikirkossamme.

5.6.1962.”Leirin alku: Täällä fiksu pappi, paikka + kaverit. Yötervehdys: Ensin tyttöleirin johtaja menee koko joukon eteen ja sanoo: ”Hyvää yötä pojat.”  Pojat: ”Hyvää yötä tyttö:” Sitten Kalmanlehto: ”Hyvää yötä tytöt.” Tytöt: ”Hyvää yötä Suuri Johtaja.”

Me  muinaismuistot, jotka kävimme Vivamossa rippiksen kesäkuussa 1962, tunnistimme nimet Juhani Kalmanlehto, Kirsti Tuulonen (nykyinen Ijäs) ja Kati Lankinen (nykyinen Rolig). Meillä oli mahdollisuus palata Vivamoon viidenkymmenen vuoden jälkeen. Silloin aikanaan olin Ikävalko, Muistipuolella vähän meillä varmaan jo viirasi, mutta kuitenkin. Meitä oli aikoinaan muuten yhteensä 120. Huh.

Me, pomot ja isoiset 17.6.1962:

+464 Kaiketinkin 120709

+464 Kaiketinkin

Ehkä sittenkin

Toivottavasti

 

Mietimme eilen ystäväjoukolla elämänkaariamme. Totesimme, että vanhojen ystävien tapaaminen ja tuttujen laulujen laulaminen oli kuin mummolaan menemistä. Hieman haikeaa nostalgiaa. Paljon yhteisiä muistoja. Muuttumattomuutta keskellä muuttuvaa elämää. Epätodellista, mutta kuitenkin aitoa.

Juhani Kalmanlehto, Jussi K, oli aikoinaan monen nuoren rippikoulunopettajana Lohjan Vivamossa. Hän vaikutti monen meidän elämäämme enemmän kuin hän itse tai me ehkä arvasimmekaan. Meissä monessa asuu hänen vaikutuksestaan (vähän salaakin) pikkukörtti. Vieläkin muistelemme hänen opetuksiaan. Niin teimme myös eilen:

TIETENKIN. Nuorena tiedämme ja ymmärrämme kaiken.

VARMAANKIN. Aikuisena ymmärrämme jo vähän epäröidä.

KUITENKIN. Lopulta ymmärrämme vain tietomme rajat. Ja sittenkin…

Niin, kuitenkin, kaiketinkin.

1964. Vivamo. Jussi Kalmanlehdon rippikoulun johtajat ja isoiset

+366 Metallia messussa 140309

+366 Metallia messussa

Niitit ja rautalankaa

Jumalan valtakunta tulee

 

Asuimme Thaimaassa, kun ”80-luvun alussa Suomen valtasi räväkkä ilmiö, joka kiteytyi kahteen sanaan: pappi rokkaa. Ilmiö kuohutti, ihastutti ja vihastutti ja synnytti ympärilleen monenlaista legendaa”. Näin mainostetaan Tarvo Laakson kirjaa  "Krusifiksin juurella rokkipapiksi sanottu.” Tarvo Laaksoa en ole tavannut, mutta kuulun joukkoon, johon Krusifiksin juurella  puree, vaikka en kieltämättä kohderyhmään kuulukaan. Pidän kaikenlaisesta rajojen ylittämisestä. Heh.

Kaikkien lastemme kautta olen päässyt kuulemaan todella paljon sellaistakin, josta olen pitänyt. He ovat toimineet suodattimina ja valinneet minulle kuunneltavaksi aina kauden parasta musiikkia. Olen näköjään antanut makuni heidän käsiinsä. Se tarkoittaa myös sitä, että nykyisin outojen klassikkojen nimien tullessa esiin voin rauhassa kysyä heiltä, olinko pitänyt kyseisestä musiikista…

1967. Vivamo. Räminää ilman metallia. Ainoa kuvani kitaran kanssa. Mukana Tapio Aaltonen ja Riitta Laakio. Kirjaa pitämässä Marketta Vanhanen.

+224 Pitkä ja pölyinen tie 300908

+224 Pitkä ja pölyinen tie

Aikakone
Aikamatka
Aika matka

Oli aika kokemus, kun yhtäkkiä ympärillä oli ihmisiä, joista pintakerrosta rapsuttamalla (ja vuosirenkaita lisäämällä tai vähentämällä) alkoi löytyä jotain tuttua. Päivän aikana vierauden tunne väheni. Oman muistitilan lisäksi saattoi käyttää toistenkin muistitilaa. Löytyi uusia langanpäitä, joista uudet muistojen kerät alkoivat aueta.

Oli myös aika kokemus tajuta, että nuoruuden tuttujen tapaaminen laukaisi niin paljon tunteita esiin. Ei sitä heti huomannut eikä kaikkea osannut siihen heti yhdistää. Tuli vain aina välillä omituinen olo.  Tajusi, että avatussa muistojen kerässä esiin tulivat myös langassa olevat solmut  Löytyi yllättäviä muistipätkiä, tietoisuutta kivusta ja pettymyksistä, yksinäisydestäkin..

Tuohon nuoruuden aikaan ja tuohon ystäväjoukkoon liittyy myös lauluyhtye Forerunners, jonka Suomen vierailua olimme mukana järjestämässä. Yksi Forerunnersin lauluista kertoi elämän matkasta, "Where I'm bound".  Hyvä ystäväni käänsi laulun suomen kielelle, "Tie on  pitkä ja pölyinen". Tuon laulun voi kuulla Tilkkutäkki- levylläkin.

Vanhaa ystäväjoukkoa katsoessa oli hyvä huomata, että kaikilla on ollut oma mielenkiintoinen elämänsä. Se ei ole välttämättä ollut kenellekään aina helppoa. Kivut ja pettymykset eivät ole ketään kiertäneet. Näin on silti ollut hyvä. Meidän tarinamme. Jokaisella oma tarina.

Logoskuroroa vuosilta 1966-1970.

17 Riitasointuja vai harmoniaa 151207

17 Riitasointuja vai harmoniaa

Kuka kaipaa harmoniaa,
kun riitasoinnutkin
soivat niin kauniisti.

En tiedä, voiko länsimaalainen elää Thaimaassa, jos huumorintaju ei jousta. Voihan sitä yrittää.

Jälkeen päin ymmärrän, että tällainen monimausteinen juhlasoppa sopi kulttuuriin, jossa yksi perusmauista on hapanimelä. Tai kiinalaisesta perinteestä oleva viisimauste. Tai itämainen curry, joka on vaikka kuinka monen ainesosan yhdistelmä.

Miten merkillistä olikaan se, että 60- luvulla uskallettiin antaa Vivamon nuorten kinkereille aiheeksi Turmiovallat. Vielä merkillisempää oli, että sen aiheen käsittely onnistui. Silloin meille kerrottiin Lutherin, Tolstoin ja Kierkegaardin (tanskalaisen Kalmanlehdon, sanoi Jussi) käsityksiä kuolemasta, uskosta ja Saatanasta. Kuulimme Lutherin lauseen "Saatanakin on Jumalan Saatana"  ja Kierkegaardin mietteet siitä, miten järjellä ei ole antaa vastausta elämän tarkoitusta koskeviin kysymyksiin. Vain usko voi antaa niihin vastauksen. Minutkin tuo aika sai Tolstoin kirjojen ääreen, vaikka en niistä paljon vielä ymmärtänytkään. Kierkegaardiakin lainasin kirjastosta, mutta se oli liian vaikeaa silloin ja ehkä olisi vieläkin.

1964 Vivamo. Jussi ja Margit Kalmanlehto sekä uusi perheenjäsen..

118 Syntymäpäiväjuhlia 050907

118 Syntymäpäiväjuhlia

En tiedä, pidätkö sinä minusta.
En tiedä, pidänkö minä sinusta.
Mutta sen tiedän,
että me tarvitsemme toisiamme

Muistelen nuoruusvuosieni parasta ystävää tänään hänen syntymäpäivänään. Tuollaisen aforismin kirjoitin ystävyydestämme niinä vuosina. Tämän ystävän kanssa pidettiin pystyssä monen talon seinää, kun iltakaudet milloin missäkin yhdessä mietittiin elämää ja tulevaisuutta.

1964 Vivamo. Hiihtoleiri. Kanssani Pirkko Viimaranta (Mäenpää)