Väsyneelle uni
Palelevalle peitto
 
Jäin miettimään, että väsyminen ja paleleminen ovat oikeastaan todella negatiivisia sanoja. Harvoin sitä noin vain sanoo, että on ihanaa, kun niin väsyttää ja paleltaa. Miksi ei sano? Oikein toimiessaanhan väsynyt saa pian nukkua ja palelevalle tulee pian lämmin olo. Mutta nyt haukottelen ja sormeni ovat ihan kylmät. Hurjan kurjaa. Toivossa näen kuitenkin jo tyynyn ja peiton...

Tänään oppitunneilla heräsi keskustelu ”Ekumenian hyvistä tavoista”, jotka Suomessa toimivien kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyöelin Suomen ekumeeninen neuvosto on koonnut. Opiskelijat totesivat ja minä heidän mukanaan, että noita hyviä tapoja tarvittaisiin myös läheisten kanssa. On helpompi hillitä itsensä vieraiden kuin oman väen kanssa. Osan noista hyvistä tavoista voisi ottaa sovellettuna käyttöön yleensäkin elämässä. Toisen ihmisen, erilaisenkin, kunnioittaminen on ihan mahdollinen tapa elää.

Seuraavassa lyhelnneltynä yksi Ekumenian hyvistä tavoista. Arkisemminkin nuo asiat voisi sanoa, jos osaisi.
 
- Halu ymmärtää
Pyrimme ymmärtämään toisiamme ja pääsemään mahdollisimman laajaan yksimielisyyteen uskossa ja elämässä. Vuoropuhelussa opimme ymmärtämään paremmin myös omia perinteitämme. Osallistumme tähän työhön tasavertaisina kumppaneina.
 
Mutta kun ne toiset... Itsessähän ei mitään vikaa olekaan. Kai? Vai?

1979. Birmingham. Ystävämme ja kanssakristittymme Samoa-saarilta.
Plus%20344%20Samoa-saaren%20yst%C3%A4v%C