Katsele ja kuuntele
Silmät ja korvat auki
Kyllä luonto puhuu
 
Katajan, variksenmarjan, ahomansikan, tyrnin ja rantakukan tunsin jo ennestään. Nyt olisi ollut mahdollisuus tunnistaa myös nyylähaarikko, luotosorsimo, jouhivihvilä, isomaltsa ja morsinko, jos olisin saanut asiaankuuluvaa opastusta. Uusia tuttavuuksia olivat tällä kertaa riskilä ja punajalkaviklo. Lapintiirat olisin oppinut läheisemminkin tuntemaan, jos olisin siirtynyt alueelle, joka oli merkitty kyltillä Tiiravaara. Nyt seurasin tiirojen elämää vähän kauempaa.

Vuorokausi ihan jotain muuta Kylmäpihlajan majakkasaarella oli sopiva katkaisuhoito lastenlasten palattua kotiinsa. Mereen verkkaisesti laskevan auringon seuraaminen oli hyvää terapiaa vilkkaiden viikkojen jälkeen. Molempi parempi.

Meri. (Kuva Simo Nieminen)
Plus%20465%20Meri.jpg