Sensuroimaton
Editoimaton
Villi ja vapaa
Toissapäivänä tapasin blogini lukijan. Hän on
paljon muutakin kuin vain lukija. Hän ja hänen perheensä kulkevat nyt
niitä katuja, joita me kuljimme. Hän vaimoineen pähkäilee samanlaisten
ongelmien parissa, joiden keskellä me elimme. Hän kokee samoja iloja
kuin me koimme. Hän elää täysillä niin kuin mekin halusimme elää. Miksi kirjoitan blogia? Tätä kysyi ystäväni ja näin vastasin hänelle:
Blogini on oma editoimaton, sensuroimaton kolumnini.
Blogissani muistelen.
Blogini on osaksi päiväkirja, julkinen sellainen.
Blogini kautta löydän uusia ja uudenlaisia tuttavia.
Blogatessani opin elämästä uusia asioita.
Blogissani kerron lähetystyöstä.
Blogissani kerron sen, että lähetystyössäkin eletään arkea.
Blogissani kerron Thaimaasta ja muista maista, joissa olen vieraillut.
Blogini kertoo lapsilleni, mitä oikein tapahtui heidän lapsuudessaan.
Blogini on osa Thaimaan luterilaisen kirkon historiaa.
Blogissani olen se, mikä olen.
Blogissani mietin vanhenemista.
Blogissani kerron minulle tärkeistä asioista.
Blogissani kerron kristityn elämästä, toivottavasti järjellisin sanoin.
Bloggaaminen on vain niin kivaa.
1981. Thaimaan ja Burman rajalla. Vierailu karenipakolaisten leirillä Raimo Rantalan ja Teppo Innolan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti