Suu muistaa
Ja mäyssyttää
 
Ostin osani miljoonapotista. Sen verran kuulemma näinä kolmena päivinä on tarjottu edullisia hedelmiä. Suuri osa hedelmistä maksoi euron kilo ja monet muutkin olivat tarjouksessa. Mukaani lähti papaijaa, mangoa, päärynää, avokadoa, limettiä, hunajamelonia, verkkomelonia, pikkubanaania, ananasta ja taatelia. Ihan riittävästi ostin. Ahneus olisi lähettänyt tänään vielä uudelle hamstrauskierrokselle, mutta luovuin sentään ajatuksesta. Suu kyllä söisi eikä säärien heikkouskaan vaivaisi, mutta tällä kerralla ei vatsa enää vedä enempää.

Thaimaassa kävin kurssin, jossa opeteltiin pöytäkoristeiden tekemistä erilaisista vihanneksista ja hedelmistä. Opin kurssilla perusmallit, mutta taituriksi en tullut. YouTubesta löytyy taitureita. Tässä vaikkapa mango

Taidanpa etsiä hedelmäveitseni ja käydä mangoni kimppuun.

Kuopuksen harjoitelmia.
Plus%20487%20hedelm%C3%A4kaiverruksia%20