Ekologian ensiaskeleet
Luontaistalous ja lähiruokaa
 
Mies nosti eilen mökiltä lähtiessämme katiskat ylös. Toisessa katiskassa oli puolitoistakiloinen lahna. Kala perattiin ja laitettiin uuniin. Sen vatsa täytettiin lampaankääpäpalasilla. Hyvää.

Jumalanpalveluksen jälkeen syötiin taas yhteinen ateria. Riisin kastikkeena oli lootuksen varsista ja lehdistä tehty kastike. Osa syöjistä selvästi salaa nureksi tuota ruokaa ja ajatteli, että se oli köyhien ruokaa. Niin se olikin. Köyhä vanha nainen oli käynyt sen sunnuntaiaamuna poimimassa ja tuomassa yhteiselle aterialle. Rakkaudella valmistettu. Hyvääkin se oli.

Odysseus poikkesi matkoillaan Lootuksensyöjien luokse. He laittoivat niin hyvää ja huumaavaa ruokaa lootuksesta, että Odysseuksen miehistö unohti kotimatkansa eikä halunnut palata kotiin. Odysseuksen piti köyttää heidät laivan penkkeihin kiinni päästäkseen jatkamaan matkaa.

Mekin köytimme itsemme lentokoneen vöihin lähtiessämme Thaimaasta. Se oli kuitenkin vapaaehtoista sitomista. Ja kyllä lahna ja lampaankääpä lootuksen oikeastikin voittavat.

Thaimaa. Lootus.
Plus%20485%20Lootus.jpg