Valon ja varjon leikki
Kuin arvoituksen tavoin
Aurinko on karkottanut pilvet tiehensä. Oiva
Paloheimon runo ei pitänyt paikkaansa: ”Päivä on pilvinen, sillä
pitkänäperjantaina päivä on pilvinen.” On surun ja kuoleman,
mutta kuitenkin myös rakkauden päivä.
On mahdollista muistaa maailman todellisuutta. Pekka Simojoki sanoo sen näin:
”Lasittunein silmin äiti etsii lapsiaan.
Häneltä on sota kaiken vienyt mukanaan
ja miehensä hän kaatuneen kuuli.
Kädet, joiden Luoja kerran käski rakastaa
levittävät vihaa, aiheuttavat kuolemaa
ja raunioissa vaikeroi tuuli.”
Häneltä on sota kaiken vienyt mukanaan
ja miehensä hän kaatuneen kuuli.
Kädet, joiden Luoja kerran käski rakastaa
levittävät vihaa, aiheuttavat kuolemaa
ja raunioissa vaikeroi tuuli.”
Katalyytti viisikymmentäyhdeksän. Pekka Simojoki. Tuttu yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Näinä vuosina rippikoulun käyneistä nuorista suurin osa on laulanut hänen laulujaan. Pekasta kirjoitin blogissani kerran sitten:
”Pekka oli
fuksipoika, ensimmäisen vuoden teologian opiskelija, kun olimme
lähetyskurssilla. Asuimme samassa asuntolassa Tähtitorninkadulla. Olen
joskus sanonut, että Pekka silloin harjoitteli ovemme takana niitä
sointuja, jotka hän nyt jo osaa.”
Toinenkin blogikirjoitus kertoi hänestä, +249 Särkyneiden majatalo.
Thaimaalaisen taiteilijan Flanellojeesus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti