Tältä tuntui tänään
Taas kerran kopio Kotimaa24- sivustolle kirjoittamastani kirjoituksesta:
"Kymmenkertainen kiitollisuus
Onko lupa olla onnellinen? Kymmenkertaisesti?
1. Tänään sain osallistua kotiseurakuntani uuden kirkkoherran valintaan.
2. Tänään sain osallistua kansanedustajien valintaan.
3. Tänään sain osallistua kymppikirkkoon.
4. Tänään sain osallistua Herran Pyhään Ehtoolliseen kotikirkossani.
5. Tänään
sain osallistua kolehtiin, joka meni hyvään tarkoitukseen ja antaa
vohveli- ja kahvirahani toiseen hyvään tarkoitukseen.
6. Viikko
sitten sain osallistua Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon uuden
piispan virkaan asettamiseen ja rukoilla alttarilla piispan, uuden
kirkkohallituksen, kirkon jäsenten, kaikkien Thaimaan kristittyjen ja
kaikkien maailman kristittyjen puolesta.
7. Viikko
sitten sain osallistua Thaimaan luterilaisen kirkon piispan
virkaanasettamisjumalanpalveluksessa kolehtiin, joka kerättiin kirkon
kumppanuuskirkon japanilaisen Kinki Evangelical Lutheran Churchin
tsunamityöhön.
8. Viikko sitten sain osallistua Thaimaan luterilaisen kirkon pappisvihkimykseen ja iloita entisten oppilaitteni pappeudesta.
9. Viikko
sitten sain osallistua Herran Pyhään Ehtoolliseen thaimaalaisessa
maalaiskirkossa riemuitsevan ja hymyilevän seurakunnan keskellä.
10. Viikko
sitten sain iloita tavatessani monta vanhaa tuttua thaimaalaista
kristittyä vuosien takaa ja tutustuessani moneen uuteen thaimaalaiseen
kristittyyn.
Meneeköhän överiksi, jos sanon, että kiitos Herralle?"
Katalyytti viisikymmentäkuusi. Porin Teljän seurakunta.
1959. Pori.Inkkaripäällikkönä seurakunnan tyttöleirillä Reposaaren Junnilassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti