Siitä puhe mistä puuteko?
Pääsin pohtimaan elämää taas kerran uudesta näkökulmasta: Arvot ja Etiikka. Alitajuntani alkoi työskennellä asian parissa. Haasteet olivat hyväksi. Ja virkistykseksi. Samaan aikaan jouduin pohtimaan, miksi juuri epäily epärehellisyydestä onlituntunut harvinaisen pahalta. Jotain nuo tunnetilamme pyrkivät meille kertomaan.
Mietin, millaista ihmistä itse arvostan. Alkoi hymyilyttää, kun taas ärräillin. Suomalaiselle näköjään r-äänne on tärkeä hyvässä ja pahassa. Kaksi arvoa pompahti pinnalle: Rehellisyys ja reiluus. Siitäkö puhe, mistä puute itsellänikin?
Ajoimme kerran pitkin
Kwai-joen rantatietä. Rannalla näkyi kauniita taloja ja portilla kyltti
Hotel Hilton Erawan. Nimi viittasi laatuun. Sitä löytyikin, vaikka ei
aivan hotelliketjun ilmaisemasta suunnasta.
Yövyimme hotellin mökissä.
Mökit, nuo ihastuttavat vaatimattomat mökit, sijaitsivat veden päällä
kuin tukkilautoilla, joiden väliin oli siellä täällä laitettu
pitkospuita. Huoneiden ovissa oli isoja rakoja, joiden kautta Kuopuksen
huoneeseen yllättäen syöksyi lentomuurahaisparvi, jota Kuopus sitten
puukengällään yritti poistaa ja onnistuikin jossain määrin valojen
sammuttua.
Mutta ne näkymät ja se hiljaisuus. Me ainoina yöpyjinä saimme erityispalvelua. Illallinen noiden ”tukkilauttojen” päälle tuodulla huojuvalla pöydällä. Hyvää thaimaalaista perusruokaa. Auringon kajon himmeneminen. Joessa uineet vesipuhvelit. Vastarannan kalastaja jokiveneessään. Lintujen äänet. Veden solina. Vuoret. Reilu diili.

Seuraavalla kerralla ohi ajaessamme hotelli oli vaihtanut nimensä. Etujen ristiriita?
1994. Thaimaa. Kanchanaburi. Hotelli Hilton Erawan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti