• Kolme Kovaa Koota
  • Jussi Koo, Kikka ja Kati
Nuorena ei voinut kuvitella, että vanhana olisi näin mukavaa. Tai että edes olisi hengissä. Tai ainakaan että vielä olisi ajatustoimintaa. Tai ytyä.

Sittenpä näkevät, nämä nykyiset nuoret. Ihan erilaisessa maailmassa. Siihen on suostuttava. Varminta varmaan vielä silloinkin on  se muutos. Ulkonainen sellainen. Sisältä ovat silloinkin samaa silkkoa. Mihin se  siitä muuuttuisi. Eri sanoin ja käsittein kylläkin. Kai.

Pikaisesti ja sen suuremmin valmistelematta syntyi  ajatus koota kokoon kesäkuussa 2012 50 vuotta sitten leirinsä käynyttä rippisleiriporukkaa. Kaikki tulimme Vivamoon eri puolelta Suomea ja sinne jonnekin me taas katosimme. Tai moni myöhemmin muuallekin. Kauaskin. Se lähinnä Vivamoa asuva järjesti meille paikan jutelle ja muistella. Ja syödä ja juoda kahvia. Ja käydä Särkyneen sydämen kirkossa, rippikirkossamme.

5.6.1962.”Leirin alku: Täällä fiksu pappi, paikka + kaverit. Yötervehdys: Ensin tyttöleirin johtaja menee koko joukon eteen ja sanoo: ”Hyvää yötä pojat.”  Pojat: ”Hyvää yötä tyttö:” Sitten Kalmanlehto: ”Hyvää yötä tytöt.” Tytöt: ”Hyvää yötä Suuri Johtaja.”

Me  muinaismuistot, jotka kävimme Vivamossa rippiksen kesäkuussa 1962, tunnistimme nimet Juhani Kalmanlehto, Kirsti Tuulonen (nykyinen Ijäs) ja Kati Lankinen (nykyinen Rolig). Meillä oli mahdollisuus palata Vivamoon viidenkymmenen vuoden jälkeen. Silloin aikanaan olin Ikävalko, Muistipuolella vähän meillä varmaan jo viirasi, mutta kuitenkin. Meitä oli aikoinaan muuten yhteensä 120. Huh.

Me, pomot ja isoiset 17.6.1962: