Voiko kuvitellun kuvan kuvata?
Maailmamme on kuvallistettu. Puhuuko kuva todella
enemmän kuin tuhat sanaa? Näyttääkö kuva aina totuuden menneisyydestä ja
internetin live-lähetys aidon tapahtuman nykyisyydestä? Kuinka
tulevaisuus kuvattaisiin? Kuvittelemallako?
Paraskin kuvattu hetki on heti historiaa. Aika ei pysähdy. Kaikki
meistä eivät näe tulevaisuutta. Se ainakin on selkeä tulevaisuuden
kuva. Isäni ja appiukkoni. Kerran he ehtivät eläessään tavata. Siitä saatiin
sentään valokuva. Nyt nuo kaksi miestä tapaavat toisensa vain
lapsenlapsissaan…
Kuvien
kumartaminen ei ole itsestään selvää joka tilanteessa, ei
vertauskuvallisesti eikä todellisuudessa. Väärä käytös voi joissain
tilanteissa viedä hengen, saattaa vankilaan tai siirtää yhteiskunnan
ulkopuolelle. Monet joutuvat yhä edelleen miettimään näitä asioita
elämässään. Ulkopuolisina meidän on usein mahdotonta ymmärtää näitä
tilanteita tai auttaa ratkaisuissa.
Kuunnella voimme ja keskustella.
Rohkaista tekemään oikeita ratkaisuja, mitä ne sitten kulloinkin
ovatkin. Vaikkapa tällaisissa tilanteissa: Kuinka monta
kertaa, kuinka syvään ja missä käsiä pitäen kristityn nuoren on syytä
kumartaa buddhalaisen munkin edessä vertailevan uskontokasvatuksen
tunnilla…
Konkreettisesti meillä väärän kuvan kumartaminen
tai oikean kuvan edessä kumartamatta jättäminen ei saata vastuuseen lain
edessä. Kuvaannollisesti tilanne ei ole aina niin selkeä. Saako massan
mielipiteitä uhmata?
1969.Pori.
Kaksi tulevaa pappaa kahden tulevan mummon kanssa. Papat eivät
lapsenlapsiaan koskaan tavanneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti