Sano se symbolein
Fysiikassa käytetään kirjaimia, numeroita ja
muita matemaattisia merkkejä. Ne toimivat symboleina ja niiden avulla
kerrotaan, missä miten ja milloin mitä tapahtuu. Merkkien
avulla on helppo keskustella, kun sovitaan yhteisistä peli- ja
merkkisäännöistä. Puheessa ja kirjoituksissa voidaan käyttää samaa
menetelmää. Asioista ei kerrota suoraan vaan vertauksin.
Niiden avulla on kuitenkin vaikeampaa tai ehkä jopa mahdotonta päästä
sopimukseen yhteisestä ymmärryksestä. Arkielämän symbolit ovat
parhaimmillaankin vain likiarvoja.
Kotimaa24 blogeissa pääsin kertomaan jotain
näistä jutuista antaessani esimerkin voiman ja vastavoiman laista. Tässä
jotain kommenttejani:
”Se on
vähän sama kuin aikoinaan selitin lapsillemme voiman ja vastavoiman
lakia. Sanoin, että seinää ei kannata lyödä omalla päällään, kun se
suuttuu siitä ja lyö takaisin, niin että päähän sattuu...”
”Juttelin
juuri sen kanssa, joka oli pienenä ajanut pyörällään päin seinää ja joka
kuulemma vieläkin muistaa voiman ja vastavoiman lain tästä esimerkistä,
jonka perusteella hän edelleen ymmärtää sekä käytännössä että
kuvaannollisesti sen, että lyöjä yleensä saa itsekin turpiinsa, tavalla
tai toisella.
Se, että
jokin tieto yritetään ja/tai osataan sanoa arkikielellä, ei tarkoita
sitä, että sanoja ei tietäisi siitä asiasta "tositietoa". Olen
opettanut fysiikkaa koulussakin, joten osaan tuon saman kertoa fysiikan
symbolein ja laskelmin. Pelkään pahoin, että harva noista entisistä
oppilaistani muinaisilta ajoilta enää osaa noita laskelmia tai muistaa
enää mitään Newtoneista...
Tämän
laajennan näihin uskon asioihinkin. Arvostan tietoa ja osaamista. Tiedän
läheltä, mitä on nysvätä tenttien ja väikkärien kanssa. Näillä vuosilla
arvostan silti ainakin yhtä paljon niitä, jotka osaavat ja haluavat
kertoa "tositiedon" mahdollisimman tarkasti arkikielellä niin, että se
ymmärretään ja muistetaan. Lähetystyö on osaksi sitä, että juuri tuota
harjoitellaan sekä käytännön töissä että teologiassa. Se vaatii ennen
muuta toisen kuuntelemista ja kuulemista, vastauksia silloin kun
kysytään. Kun asiat ovat monimutkaisia, niiden tarkka
yksinkertaistaminen on vieläkin monimutkaisempaa. Rehellisyyttä ja omien
kykyjen rajallisuuden ymmärtämistä siinä tarvitaan.
Viime
vuosina olen oppinut paljon kontekstualisoinnista. Oma häkellyttävä
löytöni on ollut se, että tällä sanomalla on ollut käyttöä ja merkitystä niin monenlaisten ihmisten elämässä monessa tilanteessa, joista minä en ymmärrä mitään.”
Rakkaudessakin taitaa toimia voiman ja vastavoiman laki. Mamman valokuvista löytyi tällainenkin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti