Näkömuisti
Kuulomuisti
Lukumuisti?
Luulomuisti?
Nykyisin en useinkaan muista lukemieni kirjojen
kirjoittajia enkä kirjojen nimiä. Kirjojen henkilöidenkin nimien
muistaminen on ihan mahdotonta. Juonikin on vähän niin ja näin. Kauniita
lauseita, lauserakenteita ja sanoja saatan muistaa. Riittäähän se,
joohan?
Sokea kana
haastoi minut jo kauan sitten kirjatestiin: Tunnustan lukeneeni.
1. Mikä kirja itketti?
H. C.
Andersenin Tulitikkutyttö kuuluu minulla samaan sarjaan kuin elokuva
Elefanttimies. Kumpikin on niin surullinen, että en tahtoisi lukea tuota
tarinaa enkä katsoa tuota elokuvaa enää koskaan, vaikka niistä suuresti
pidinkin.
2. Mikä nauratti?
Sarjassa
Ei Noille Oikein Pitäisi Nauraa voisin esitellä montakin teosta.
Esikoisen tapana lahjoa vanhempiaan on usein ollut juuri tuollaisten
kirjojen lahjoittaminen. Hyllyltä löysin ”Naisen kanssa- työkirjan”,
jonka Mies sai pojaltaan joskus lahjaksi…
3. Mikä oksetti?
Ajattelin
ensin, että meiltä ei varmaan löydy yhtään oksettavaa kirjaa. Sitten
mietin, mitä kirjoja minulta pienenä sensuroitiin. Suomen
Vapaussota kuvissa II vuodelta 1934 ei ollut kuulemma lapsille
soveliasta katsottavaa. Tietysti sitäkin kurkistelin. Nykyajan lapsi
näkee samanlaista hävitystä joka päivä uutisissa.
4. Mihin kirjan henkilöön samaistuit?
Tässä
iässä on turha samaistua enää kovin nuoreen ihmiseen, vaikka se oma
nuori ihmiseni tuolla sisällä jyllääkin. Olkoon nyt vaikka neiti Marple.
Lontoon Vahakabinetissa näin Agatha Christien vahakuvan.
Sellaiseksi kuvittelen Marplenkin, vähän hössähtänyt ulkoa päin ja
Täyttä Terästä sisältä päin.
5. Minkä kirjan jätit kesken?
Kirjan
kesken jättäminen on minulle aika uusi ilmiö. Olen niitä, jotka ovat
sitkeästi kahlanneet läpi huononkin kirjan. En varmaan sana sanalta,
mutta kuitenkin, lannistumatta. Kun nyt selailen hyllyämme, tajuan, että
enää en aloitakaan sellaisia kirjoja, joita en luule jaksavani lukea
loppuun. En siis anna kirjalle edes mahdollisuutta vakuuttaa minua. Kai
tässä on paras vain katsoa se juuri nyt kesken lukemista oleva kirjaston
kirja: Annina Holmberg: Kaiku. En usko, että se jää kesken. Hyvä kirja.
6. Minkä toivoisit jättäneesi kesken?
Yksi
älyttömimmistä nykyisistä trendeistä on yksityiskohtaisten
rikostutkimusten tulo dekkareihin ja televisiosarjoihin. Silti, pöydällä
on taas yksi lapsilta lainattu Patricia Cornwell. Ne kaikki oikeastaan
olisi pitänyt jättää lukematta tai kesken, mutta silti ahmin ne aina
loppuun, kun vain käsiini saan. Tuo Kay Scarpetta. Blääh. Kuvottavaa.
7. Minkä luit uudestaan?
Kun on
kiire vessaan ja juuri Se Kulloinenkin Kirja on piilossa, hyllystä
tarttuu käteen Mikä Vain. Yleensäkin luen kirjoja toistuvasti. Vaikka
kirja ei muutu, minä muutun. Vakavasti ottaen. Kai se tuo Raamattu on
ollut vuosien varrella se useimmin luettu kuitenkin.
8. Minkä luit, mutta et kehtaa kertoa (paitsi nyt näin kahden kesken)?
Nyyhkyromantiikkaa
vähän häpeän. Hyllystä löytyy jossain joku englanninkielinen Barbara
Cartland, jostain kirpputorilta käteen jäänyt. Suomenkielisiä Hömpän Helmiä luen kyllä ihan julkisestikin.
9. Mitä suosittelet?
Pekka Hiltunen: Henkimaailman juttuja
10. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)?
Topelius:
Välskärin kertomukset. Olen lukenut sen useita kertoja. Olen luettanut
sen lapsillenikin. Hekin ovat ylpeitä, koska ovat jaksaneet lukea sen
läpi. Toisaalta, monet ennakkoluuloni ovat peräisin Topeliukselta. On
kulunut yhden elämän verran aikaa oppia niistä ulos.
Näin sanoi aikoinaan Esikoinen, 5 v.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti