Hyvää ja maukasta
Oikeaan aikaan
Yhdessä toisten kanssa
 
Mietin äsken, mainitsinko  kahtena viime päivänä tapaamieni thaimaalaisten kanssa kertaakaan ruokaa. Varsinaisista ruoka-annoksista tai raaka-aineista emme puhuneet, mutta yhden ruokaan liittyvän kulttuurishokin poikasen sentään kuulin

Olin suomen kielen kurssinsa alkavien tulkkina pari tuntia juuri keskipäivän aikaan. Lounastaukoa ei pidetty välillä. Kun tunnit loppuivat, aivan ensimmäinen kysymys oli,  oliko ruokatauko vahingossa jäänyt pois lukujärjestyksestä. Kun vielä seuraava taukokin ilmoitettiin kahvitaukona, hämmästys vain jatkui. Eikö koulussa ollutkaan ruoka-aikaa?  Asia selvisi sillä, että kyseinen kahvitauko oli kunnon lounastauon mittainen, joten kaikki kyllä ehtivät halutessaan syömäänkin.

Lasten kuvasarjassamme oli, tietysti, kuvia myös syömisestä:
Plus%20612A1Perhe%20sy%C3%B6m%C3%A4ss%C3
Ystävänpäivänä kirkossa syötiin yhdessä jumalanpalveluksen jälkeen. Tuolit siirrettiin syrjään ja matot levitettiin lattialla. Ruoka maistui seinälle kiinnitettyjen sydänten alla.
Plus%20612A2PC%20ruokailu%20jp%20j%C3%A4