Muuttuuko ihmisen hätä?
Ja mihin suuntaan?
 
Kannattaa katsoa aina osatotuuksien taakse. Jos jossakin on totuuden siemen, kasvaako siitä aina kuitenkaan totuuden puuta. Jos kasvaa, niin hyvä on.

Pidin työssäni kunnia-asiana olla surkuttelematta ja värittämättä ihmisen hätää. Halusin kertoa siitä, mitä voimme tehdä yhdessä ihmisten kanssa, ei heidän puolestaan.  Huomaan olleeni aikani lapsi. Varoinko vääriä värejä?

Sukupolvessani oli trendi surkutella vain sitä hätää, jonka kulloinenkin väärä politiikka oli saanut aikaan. Monen oli mahdotonta ymmärtää, että ensimmäiset suomalaiset kehitystyöntekijät, lähetystyöntekijät, olivat kulkeneet maailmalla jo kauan aikaisemmin.  Mummojen kutomilla sukilla. Ei niitä sukkia jalassaan pitäen, ei niitä kuumaan tropiikkiin vieden, vaan toimien varsin modernisti: Joku teki, toinen osti, kolmas lähti, neljäs sai avun. Katkeamaton ketju.

Eilen illalla kävin tutussa seurakunnassa, Merikarvialla, lähetyksen lauluillassa. Vein sinne mukanani vanhoja laulumonisteita. Lauloimme niistä myös vanhan laulun Musta Saara. Muistan ajan, kun se laulu oli Punainen Vaate monelle, joka näki siinä vain rasismia ja alistamista.  Kuinka sokeita olimmekaan oman sukupolvemme Valkoisille Valheille. 


Plus%20601%20Riutuu%20raukka.jpg

Hengellisiä Lauluja ja Wirsiä I-II (1900), laulu 185