Muuttuuko ihmisen hätä?
Ja mihin suuntaan?
Kannattaa katsoa aina osatotuuksien taakse. Jos
jossakin on totuuden siemen, kasvaako siitä aina kuitenkaan totuuden
puuta. Jos kasvaa, niin hyvä on.
Pidin
työssäni kunnia-asiana olla surkuttelematta ja värittämättä ihmisen
hätää. Halusin kertoa siitä, mitä voimme tehdä yhdessä ihmisten kanssa,
ei heidän puolestaan. Huomaan olleeni aikani lapsi. Varoinko vääriä värejä?
Sukupolvessani oli trendi surkutella vain sitä hätää, jonka kulloinenkin väärä politiikka oli saanut aikaan. Monen
oli mahdotonta ymmärtää, että ensimmäiset suomalaiset
kehitystyöntekijät, lähetystyöntekijät, olivat kulkeneet maailmalla jo
kauan aikaisemmin. Mummojen kutomilla sukilla. Ei niitä
sukkia jalassaan pitäen, ei niitä kuumaan tropiikkiin vieden, vaan
toimien varsin modernisti: Joku teki, toinen osti, kolmas lähti, neljäs
sai avun. Katkeamaton ketju.
Eilen illalla kävin tutussa seurakunnassa,
Merikarvialla, lähetyksen lauluillassa. Vein sinne mukanani vanhoja
laulumonisteita. Lauloimme niistä myös vanhan laulun Musta Saara.
Muistan ajan, kun se laulu oli Punainen Vaate monelle, joka näki siinä
vain rasismia ja alistamista. Kuinka sokeita olimmekaan oman sukupolvemme Valkoisille Valheille.
Hengellisiä Lauluja ja Wirsiä I-II (1900), laulu 185
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti