Viekkaudella ja vääryydellä?
Suoruudella ja oikeudella?
Kolumnisteilla on oikeus käyttää kovaa ja kärkevää
kieltä. Niin ainakin, jos heiltä sitä kysyy, ja miksipä emme kysyisi.
Ovatko kolumnistit siis nykyajan hovinarreja, poliittisia vitsailijoita,
hallitsijoiden ovelia neuvonantajia, väärän valtikan kantajia?
Olen miettinyt, mikä tässä kaikessa minua mättää ja miksi. Myönnän, että rakastan räväkkää kieltä ja älykästä ilkeilyä. Ainakin, jos se kohdistuu toisiin ihmisiin. Ittestä ei oo niin väliä juu. Ja sieltä syvältä se tulee: ”Selitämme kaiken
parhain päin.” Perusluterilainen putkikristillinen alitajunta
muistuttaa kahdeksannen käskyn selityksestä:
”Meidän
tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme
perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa
juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä
hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”
Ihan toinen juttu
on se, mitä opin idässä asuessani kuolleista ja kuolleiden kostosta.
Siihen en usko, vaikka sitä oppia suuri osa maailman ihmismiljardeista
seuraakin.
Nepal, Katmandu 1980. Polttohautaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti