Ei arvaisi
Jos ei tietäsi 
 
Teoria tarvitsee usein käytännön harjoitusta mennäkseen perille. Olen todella taitava ja suurenmoinen, teoriassa. Osaan antaa neuvoja lukuisissa asioissa, teoriassa. Tiedän tietäväni enemmän kuin osaan näyttää.

Onko teorialla mitään hyötyä, jos sitä ei osaa soveltaa?  Onko kirjaviisaudella käyttöä? Jospa vastaan itse, että kyllä on. Jos teoriasta ja kirjaviisaudesta ei muuta hyötyä olisikaan, niin osaapa ainakin antaa toiselle vihjeitä siitä, mistä hän voi päästä eteenpäin ja kenties löytää omat ratkaisunsa. Uskon myös vahvasti, että aivotkin on luotu käytettäväksi. Saivartelu on siis jopa suositeltavaa, kunhan ei ota itseään liian vakavasti.

Kielikoulussa meitä neuvottiin, että Thaimaassa on kohteliasta ottaa yllätysvieraat suosiollisesti vastaan hankalissakin tilanteissa. Nyrkkisäännöksi sanottiin, että toista ihmistä on aina kestettävä yksi tunti. Sen jälkeen hänelle voi työntää vaikkapa valokuva-albumin katsottavaksi. Seuraa ei tarvitse enää pitää aktiivisesti sen jälkeen.

30.8.1980. Nakhon Pathom.  Oppaana bangkokilaisessa yliopistossa opettajana toiminut thaimaalainen ystävämme. ”Ensin meidät vietiin Suan Phrateepiin,  opiskelijoiden olopaikkaan. Amerikkalaiset presbyteerilähetit pitävät yllä vapaa-ajan puistoa, halpa ruokapaikka, pelejä, keinuja, olotilaa, lattiatyynyjä. Esimerkki siitä, miten seuraa pidetään: Tosiaan, ½-1 tuntia seuraa kylmine mehuineen, sitten kirjoja käteen ja omiin töihin. Isäntä esittelee meidät toiselle vieraalleen: Porukka, joka poikkesi katsomaan meitä hetkeksi.”

Kymmenen vuotta tuon jälkeen osasimme jo tavat. Mies oli Bangkokissa elokuussa 1990 sairaalassa odottamassa kotiuttamista Suomeen. Lukuisat ihmiset ja ryhmät poikkesivat siellä häntä katsomaan ja hyvästelemään.  Tiesimme jo tekevämme oikein, kun aina tunnin kuluttua sanoimme, että nyt varmaan joukko haluaisi rukoilla hänen puolestaan. Niin tapahtuikin aina. Sen jälkeen jokainen tiesi, että oli aika lähteä pois.

Plus%20760%20Suan%20Pratheep.jpg
30.8.1980 Nakhon Pathom. Suan Phratheep.