Ei arvaisi
Jos ei tietäsi
Teoria tarvitsee usein käytännön harjoitusta
mennäkseen perille. Olen todella taitava ja suurenmoinen, teoriassa.
Osaan antaa neuvoja lukuisissa asioissa, teoriassa. Tiedän tietäväni
enemmän kuin osaan näyttää.
Onko teorialla mitään hyötyä, jos sitä ei osaa soveltaa? Onko
kirjaviisaudella käyttöä? Jospa vastaan itse, että kyllä on. Jos
teoriasta ja kirjaviisaudesta ei muuta hyötyä olisikaan, niin osaapa
ainakin antaa toiselle vihjeitä siitä, mistä hän voi päästä eteenpäin ja
kenties löytää omat ratkaisunsa. Uskon myös vahvasti, että aivotkin on
luotu käytettäväksi. Saivartelu on siis jopa suositeltavaa, kunhan ei
ota itseään liian vakavasti.
Kielikoulussa
meitä neuvottiin, että Thaimaassa on kohteliasta ottaa yllätysvieraat
suosiollisesti vastaan hankalissakin tilanteissa. Nyrkkisäännöksi
sanottiin, että toista ihmistä on aina kestettävä yksi tunti. Sen
jälkeen hänelle voi työntää vaikkapa valokuva-albumin katsottavaksi.
Seuraa ei tarvitse enää pitää aktiivisesti sen jälkeen.
30.8.1980. Nakhon Pathom. Oppaana bangkokilaisessa yliopistossa opettajana toiminut thaimaalainen ystävämme. ”Ensin meidät vietiin Suan Phrateepiin, opiskelijoiden
olopaikkaan. Amerikkalaiset presbyteerilähetit pitävät yllä vapaa-ajan
puistoa, halpa ruokapaikka, pelejä, keinuja, olotilaa, lattiatyynyjä.
Esimerkki siitä, miten seuraa pidetään: Tosiaan, ½-1 tuntia seuraa
kylmine mehuineen, sitten kirjoja käteen ja omiin töihin. Isäntä
esittelee meidät toiselle vieraalleen: Porukka, joka poikkesi katsomaan
meitä hetkeksi.”
Kymmenen vuotta tuon jälkeen osasimme jo tavat.
Mies oli Bangkokissa elokuussa 1990 sairaalassa odottamassa
kotiuttamista Suomeen. Lukuisat ihmiset ja ryhmät poikkesivat siellä
häntä katsomaan ja hyvästelemään. Tiesimme jo tekevämme
oikein, kun aina tunnin kuluttua sanoimme, että nyt varmaan joukko
haluaisi rukoilla hänen puolestaan. Niin tapahtuikin aina. Sen jälkeen
jokainen tiesi, että oli aika lähteä pois.
30.8.1980 Nakhon Pathom. Suan Phratheep.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti