Minne kantaa kannanotto?
Suomen kirkollisissa piireissä yksi kierros on kierretty ympäri.
Luther-Säätiön piispan virkaan vihitty Matti Väisänen on erotettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappisvirasta. En tiedä, kuinka moni
suomalainen on tästä asiasta kiinnostunut tai edes tietää, mistä on
kyse. Voi olla, että tuskin kukaan vielä kokonaan ymmärtää kaikkea
tapahtunutta. Ulkopuoliset näkevät ehkä vain -taas kerran- kirkon
sisäistä kiistelyä. Joillekin toisille viimeaikaiset tapahtumat ovat
olennaisen tärkeitä, suorastaan uskon ja kirkon rakenteita ravisuttavia
tapahtumia.
Merikarvia-lehdessä pastori Ilkka Lehto
kolumnissaan herätti kysymyksen: ”Vieläkö tarvittaisiin
yksi kuppikunta, nimittäin naispappeuden vastustajien vastustajien
vastustajat? Siis ne, jotka eivät hyväksy kovia otteita
virkakysymyksessä vähemmistössä olevia vastaan.”
Olen aina välillä miettinyt suvaitsemattomuuden suvaitsemista. Missä
on suvaitsevaisuuden raja? Jos en suostu olemaan vastustaja, olenko
silloin puolustaja. Kirjoitin kerran:
”Kun suostuu antamaan kaikkien kukkien kukkia, ei aina
tarvitse tietää, onko itse nokkonen vai ruusu. Kaikella voi olla
hyötykäyttöä.”
Jäin miettimään, onko mahdollista, että kaiken hyväksyjä saattaakin tuottaa suurta vahinkoa. Pitäisikö aina ottaa kantaa?
Thaimaa. Doi Tung Royal Villa and Mae Fae Luang Garden
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti