Kommenttiystävällinen blogi
Blogiystävällinen kommentti?
Täytyykö kommenttien olla aina asiallisia? Saako joskus vain vilkuttaa?
Minua alkoi kiinnostaa, millaisia kommentteja
olen viime aikoina kirjoittanut. Kävin filosofista keskustelua
kirjoittamieni kommenttien kanssa. Kysyin, suostuisivatko ne esiintymään
itsenäisesti, vaikka niillä ei oikeastaan olekaan omaa elämää. Nehän
ovat vain jatke jonkun toisen ihmisen ajatuksista. Tällaiset lauseet
halusivat tällä kertaa tulla esiin:
"Joskus voi onneksi maksaa potut perunamuusilla..."
"Huumorilla kai parhaiten pärjätään. Tosikko häviää aina, luulen."
"Onnellinen on se ihmissuhde, missä uskaltaa ilmaista itseään omalla tavallaan."
"Arvostan ihmisiä, jotka osaavat käskyttää. Kun asia on OK, silloin ei edes huomaa sanamuotoja."
"No nyt
sen löysin, lapsuuteni takiaisen. Täällä nykyisin tavallisesti löytyvä
takiainen, ilmeisesti isotakiainen, on aina jotenkin epäilyttänyt. Olen
sitten vain ajatellut, että aika kultaa muistot tai siis pienentää
takiaispallot. Näitä seittitakiaisia heiteltiin!"
"Keskinkertaisuus
ei myy eikä kiinnosta. Kiiltokuvat ja konfliktit myyvät. Meissä
kaikissa on myös kurkistelijaa ja jopa tirkistelijää."
"Tyttöjä voidaan pitää kuin kukkia - no joo - takataskussa..."
"Ei meitä olisi, jos ei olisi menneitä sukupolvia. Ketju on ollut hämärässäkin katkeamaton."
"Tämä hauraus tekee yhteiset päivät entistä arvokkaammiksi."
"Kristinuskon
Jumala ei suostu ihmisten määriteltäväksi. Itse asiassa en osaa edes
kuvitella "jumalaa", joka siihen suostuisi. (Lähtökohtana on tietysti se
kysymys, onko ihminen Jumalan vai Jumala ihmisen luoja. Ihminen kyllä
pystyisi määrittelemään oman logiikkansa mukaisen jumaluuden.) "
"Joidenkin
ateistien lausunnot eivät osoita kovinkaan korkeaa kriittisyyttä tai
rationaalisuutta. Se ei silti tarkoita sitä, että kriittisiä ja
rationaalisia ateisteja ei olisi olemassa. On olemassa
myös kriittisiä ja rationaalisia kristittyjä. Enemmänkin on kyse
koulutuksesta ja arvostuksesta. Ylimääräisiä pisteitä siitä ei saa. On
lupa olla myös kritiikitön ja tyhmä. Ateistienkin. Vastuu omasta
moraalista on ymmärtääkseni yhteistä koko ihmiskunnalle."
"Jokainen
julki kirjoitettu kirjoitus on kuitenkin samalla jo ilmaisu ihmisten
kohtaamisesta jollain tasolla. Semmoinen salainen tervetuloa..."
Kommentit ovat osa kommunikaatiota. Jossain siellä on ihminen.
Thaimaa. Mausteostoksilla maantien varrella. Ihmiseltä ihmiselle.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti