Kuinka muistot vääristyvätkään
Astrid Lindgrenin Pekka Peukaloinen muutti
maailmankuvaani. Hiirenkolossa asuva Pekka kutsui isojen maailmassa
asuvan yksinäisen Pertin kotiinsa. Pertin maailma muuttui ystävän
seurassa. Kuolleen siskon nukkekodin tavarat siirtyivät Pekan
huonekaluiksi. Tulitikuista saatiin tuli uuniin lämmittämään kalseaa
pikkuruista asuntoa. Lihapullasta riitti molemmille pojille
herkkuateriaksi.
Jonathan Swiftin kertomukset Gulliverin retkistä
milloin jättiläisten milloin lilliputtien maailmassa olivat lapselle
vain mielenkiintoista satua. Kirjojen syvempi sanoma
yhteiskunnallisena satiirina ihmisluonnosta jäi piiloon. Pavunvartta
kiivenneen Jaakonkin kokemat seikkailut ilkeiden jättiläisten luona saivat sopivan oikeamielisen lopun Jaakon päästyä takaisin maan pinnalle, omiensa luo.
Erilaisuutta voi kohdata monella tavalla. Onko sen
oltava aina uhka? Voiko erilaisen ihmisen kanssa jakaa tarinansa ja
tavaransa?
Muistelimme Keskimmäisen kanssa hänen lapsuuttaan. Hän muisti, että
kodin takapihalla oli ollut suuren suuri tynnyri, jossa poltettiin
roskia. Käsillä hän näytti, kuinka korkea se tynnyri olikaan ollut.
Aloin nauraa. Tynnyrinpuolikas oli yltänyt tuskin polveen asti.
Kaksivuotiaasta se oli näyttänyt suunnattoman suurelta.
Tynnyrit eivät muutu. Me muutumme.
1977. Lokalahti. Onnellinen lapsi suomalaisessa kuravedessä. Etupihalla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti